Anna-lehti: Satu Silvo taistelee vastoinkäymisiä vastaan lohdullisena ja tietäen, että luovuus herää pimempinä hetkinä: ”Luovuus vaatii sitä, että ajatuksille on tilaa – silloin ne saavat siivet”

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Pekka Holmström/Kuvaryhmä/SKOY
Satu Silvon kasvisravintolaa ovat viime vuosina ravistelleet viemärivuodot ja kosteusvaurio. Satu kertoo Annassa myös idean ravintolaan syntyneen synkällä hetkellä, mutta hän kokee luovuutensa kukkivan parhaiten juuri silloin.

Näytteljä-yrittäjä Satu Silvo solmi kuusi vuotta sitten kymmenen vuoden vuokrasopimuksen kasvisravintola Silvopleelle Helsingin Kalliossa. Yllättäen sopimus onkin jo loppumassa, sillä huonokuntoinen kortteli aiotaan purkaa.

Nyt 20 vuotta pyörineen ravintolan ja sen 25 työntekijän tulevaisuus on vaakalaudalla, sillä etsinnästä huolimatta uusia tiloja ei ole löytynyt. Jos huonosti käy, syksyllä ovat edessä irtisanomiset.

”Ihmisten hyvinvointi on minulle sydämen asia. Silvoplee on alusta asti ollut minulle enemmän kuin ravintola: se on kuin lapsi, jota on rakkaudella kasvatettu. Siitä luopuminen tuntuu ajatuksena raskaalta ja tyhmältä. Se aiheuttaa minussa valtavia pettymyksen tunteita”, Satu Silvo myöntää Anna-lehdessä.

Vuotoja ja kosteusvaurioita

Rakennus on aiheuttanut Sadulle paljon päänvaivaa.

Jätevedet ovat tulvineet viemäreistä ympäri lattioita. Kellariin tuli kosteusvaurio, joka on johtanut työntekijöiden sairastumisiin ja poissaoloihin.

Vuokratyöfirmasta on saanut apujoukkoja, mutta heillä menee aikaa oppia talon tavoille. Lisähenkilökunnan hankkiminen tarkoittaa myös tuplapalkkojen maksua.

”Minä ja koko henkilökunta olemme roikkuneet viimeiset viisi vuotta löysässä hirressä. Eläminen jatkuvassa epävarmuudessa ja riittämättömyyden tunteessa vie itsetuntoa. Olen etsinyt uutta tilaa aktiivisesti toista vuotta, mutta tilanne ei etene”, Satu kertoo.

Tilanteesta on koitunut Satu Silvolle paljon stressiä, joka on kertynyt jumituksiksi kehoon ja ahdistus herättää hänet keskellä yötä.

Elämäntilanteen keskeneräisyys ja jatkuva epätietoisuus on saanut hänet käpertymään itseensä.

”Kyselen itseltäni kysymyksiä, kuten: Kuka oikeastaan olen, jos Silvopleetä ei enää ole? Miten pärjään? Teenkö tätä itseäni vai muita varten? Ne ovat isoja kysymyksiä, joihin minulla ei ole vastauksia.”

Idea ravintolaan syntyi rinneonnettomuuden seurauksena

Ravintolan tarina ei ole se tavanomaisimmasta päästä.

Satu nimittäin sai idean jouduttuaan vuonna 1998 vakavaan rinneonnettomuuteen. Hän jäi rinnekoneen alle Saariselällä lasketellessaan ja se mursi hänen lantionsa kolmesta kohtaa, katkaisi reisiluun, aiheutti vakavan sisäisen verenvuodon ja muita pienempiä vaivoja.

Toipuminen ei ollut nopeaa, ja Satu halusi tukea parantumistaan mahdollisimman ravinteikkaalla ruoalla. Samalla hänessä syttyi kipinä jakaa oppejaan myös muille.

Kun Silvo tapasi ravintola-alalta oikeat ihmiset, syntyi Silvoplee. Nykyään siellä käy päivässä 500 asiakasta.

”Koska minulta vietiin onnettomuuden takia hetkeksi kaikki, luovuuteni pääsi pääni sisällä aivan toiselle tasolle. Tässä tapauksessa siitä syntyi ravintola. Oikeastaan luovuus nousee esiin silloin, kun on pimeintä. Luovuus vaatii sitä, että ajatuksille on tilaa – silloin ne saavat siivet. Siinä tilassa olen nytkin”, Satu Silvo kertoo.

Laulamisesta balsamia haavoille

Silvo on oppinut, että välimaastossa eläminen luo mahdollisuuden uudelle alulle.

Nyt hän on alkanut laulaa. Satu Silvo on jo pidemmän aikaa haaveillut omasta lauluesityksestä, mutta ei ole ennen ehtinyt tai uskaltanut sitä kokeilla.

”Olen ollut itsetunnoton musiikin suhteen. Olen keksinyt itselleni esteitä, minkä vuoksi en muka voisi laulaa. Nyt teen esitystä ja oikeastaan ihmettelen, miten se voi tuntua näin nautinnolliselta”, Silvo selittää.

Uskallus löytyi Atlantilta.

Satu oli yksi julkkiksista, jotka kävivät Joel Harkimon kanssa purehtimassa Atlantin yli. Ohjelma esitetään TV5:lla syksyllä.

”Kun lentokoneeni reissun jälkeen laskeutui Suomeen, päätin, että nyt on lauluesityksen aika. Tuntuu hienolta, että keskeneräisenäkin uskallan tehdä sitä, mitä haluan. Laulaminen on balsamia haavoilleni, kuin solut rakentuisivat uudestaan”, Satu Silvo kietyttää.

X