Anna-lehti: Susanna Laine etsi itsetuntoaan terapiassa – ”Olen kasvattanut vuosien aikana vahvan itse pitää pärjätä -kilven”

Näyttelijä-juontaja Susanna Laine oppi jo perheensä iltatähtenä olemaan ja pärjäämään yksin. Terapia on tuonut apua joskus liiankin itsenäisen Susannan elämään.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Susanna Laine, Seuran Mitä nyt -palstalle 20.11.2019-

Näyttelijä-juontaja Susanna Laine oppi jo perheensä iltatähtenä olemaan ja pärjäämään yksin. Terapia on tuonut apua joskus liiankin itsenäisen Susannan elämään.
Teksti: Toimitus

Susanna Laine, 40, saattoi nuorena piinata itseään siitä, jos kaikki ei esimerkiksi esiintyessä mennyt kuten hän oli suunnitellut. Enää hänen sisimpänsä ei romahda pienistä mokista.

Hyvän itsetunnon kehittymistä on tukenut vuosia kestänyt terapia. Siellä Laineen itsetuntemus kehittyi ja syvä itsetunto vahvistui. Ajatus terapiasta heräsi, kun hän etsi elämälleen suuntaa näyttelijäunelmansa suhteen.

”Siihen aikaan ei puhuttu terapiaan lähtemisestä kuin vaikka kampaajalle lähtemisestä”, Susanna Laine sanoo Anna-lehdessä.

Laine on iloinen, että suhtautuminen terapiaan on kahdenkymmenen vuoden aikana muuttunut. Kuten hän itsekin on.

”Takana on kokemuksia, jotka ovat tehneet minusta rennomman, varmemman ja varmasti vahvemmankin.”

Lue myös: Susanna Laine selätti arkuuden – ”Olen tehnyt pitkään paljon töitä hyvän itsevarmuuden ja rohkeuden löytämiseksi”

Iltatähtenä Susanna Laine oppi viihtymään yksin

Susanna Laine syntyi nelikymppisten vanhempien perheeseen iltatähtenä. Isosisarukset ja myös serkut olivat jo lähes parikymppisiä.

Tuolloin lasten perässä ei myöskään kuljettu koko ajan, vaan Laine touhusi ja leikki paljon yksinään. Päiväkodissakaan hän ei ollut, koska isä työskenteli kotona.

”Ehkä yksin oleminen on minulle tuttua ja turvallista. Ehkä tuosta opitusta yksinolosta johtuen on ollut välillä hankalaakin päästää ihmisiä lähelle.”

Ennen kouluikää Laineelle ei kehittynyt vahvaa ikäisten kavereiden verkostoa. Koulussa hän luki paljon ja tsemppasi muita saadakseen kavereita. Silti kotona ja koko suvun piirissä hän koki aina olevansa erityinen.

”En ollut koulussa suosittu, mutta kotona olin aina jollain tavalla erityisasemassa, koska olin se nuorin.”

Lue myös: Susanna Laine täyttää elämänsä työllä – ”Olen hyväksynyt, ettei kaikkien naisten tarvitse saada vauvoja”

Toisiin tukeutuminen on vaikeaa, kun on oppinut pärjäämään itse

Laineen kotona painotettiin yritteliäisyyttä, mutta myös avarakatseisuutta: ei ole parempia tai huonompia ihmisiä, vaan kaikki on asetettava samalle viivalle.

Äiti kuitenkin muistutti päättäväisesti siitä, että omat rahat on tienattava itse – niinpä Laineesta kasvoikin monessa mielessä itsenäinen, myös taloudellisesti. Siksi omilla jaloilla seisominen on ollut helpompaa kuin toisiin tukeutuminen, mitä Laine on joutunut opettelemaan.

”Olen kasvattanut vuosien aikana vahvan itse pitää pärjätä -kilven”, Susanna Laine kertoo Anna-lehdessä.

Ystävyyssuhteet ovat Laineen elämässä olleet tärkeä hyvää itsetuntoa lujittanut tekijä. Matkastaan kohti hyvää itsetuntoa Laine kertoo myös uudessa kirjassaan Epätäydellisen naisen itsetunto. Kirjan toinen kirjoittaja, terapeutti Terhi Ketola-Huttunen on Laineen lukioaikainen ystävä.

”Ystävyyssuhteet ovat lujittaneet itsetuntoani. Olen saanut heiltä suuren tuen.”

Lue jutun lyhennelmä Annan verkkosivuilta! Koko jutun voit lukea Anna-lehden numerosta 21/2022. Siinä Susanna Laine kertoo, miltä tuntui, kun hän teini-iässä kasvoi pituutta ja muuttui niin, että alkoi saada huomiota pojilta.

Laine kertoo jutussa myös, miten hän pitää kunnostaan huolta ja mitä hän ajattelee sitä, ettei ole tullut perustaneeksi perhettä. Lue lisää Annasta!

X