Anna-lehti: Waltteri Torikka on ollut tärkeä tuki ystävälleen Heidi Sohlbergille: ”Elämää arvostaa ihan eri tavalla, kun näkee toisen kamppailevan sen puolesta”

Heidi Sohlberg ja Waltteri Torikka tapasivat ensimmäisen kerran vuonna 2015. Vaikka ystävyys on kestänyt vasta muutaman vuoden, he ovat joutuneet keskustelemaan monista ikävistä asioista. Kuolemasta he eivät kuitenkaan puhu.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Heidi Sohlberg ja Waltteri Torikka tapasivat ensimmäisen kerran vuonna 2015. Vaikka ystävyys on kestänyt vasta muutaman vuoden, he ovat joutuneet keskustelemaan monista ikävistä asioista. Kuolemasta he eivät kuitenkaan puhu.
(Päivitetty: )
Teksti:
Armi Kauppila

Juontaja Heidi Sohlberg, 37, ja oopperalaulaja Waltteri Torikka, 34, kertovat Anna-lehdessä ensitapaamisestaan. Se tapahtui vuonna 2015, kun molemmat olivat Lastenklinikoiden kummien joulukonsertissa Turussa.

Waltteri oli esiintymässä, ja Heidi ja Marco Bjurström juonsivat tapahtuman. Kolmikko seisoi kulisseissa, kun Marco ja Waltteri alkoivat äkkiä spontaanisti jammailla. Heidiä nauratti.

”Olin siihen asti pitänyt Waltteria vähän jäykkänä ja korrektina oopperalaulajana, mutta siinä hän veti omia hassuja tanssimuuvejaan. Ajattelin, että vitsi mikä tyyppi!”

Heidi oli aiemmin tiennyt Waltterin Tähdet, tähdet -ohjelmasta, jonka tämä voitti. Waltteri puolestaan tiesi Heidin vuoden 2001 Miss Suomena.

Myöhemmin samana iltana he lauloivat yhdessä karaokea baarissa. Seuraavana juhannuksena he ystävystyivät, ja ovat sittemmin käyneet yhdessä läpi monenlaista.

Heidin sairaus veti vakavaksi

Viikko juhannuksen jälkeen Heidi sai tietää, että hänellä oli rintasyöpä. Hänen ensireaktionsa oli raivo, kunnes hän parin tunnin päästä päätti, että hän selviää.

Uutinen pysäytti myös Waltterin. Hän oli ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa näin läheinen ystävä sairastuu vakavasti.

Waltteri tuki Heidiä sairauden aikana ja tuli jopa seuraksi sytostaattihoitoihin. Hän istui vieressä ja puhui mukavia samalla, kun solumyrkky valui Heidin suoneen.

Vaikka tilanne oli ystävyksille pysäyttävä, liian vakaviksi he eivät keskusteluissaan vaipuneet.

”Keskustelemme monenlaisista asioista, mutta kuolemasta emme ole puhuneet. Olen alusta asti ajatellut, että tästä syövästä selvitään”, Heidi sanoo.

Heidi Sohlberg kävi läpi rintasyövän.

Heidi Sohlbergilla todettiin rintasyöpä kesällä 2001. © Arto Wiikari / Otavamedia

Waltteri oli kuuntelija ja lohduttaja

Viime vuoden huhtikuussa Heidi erosi aviomiehestään Niklas Sohlbergistä kuudentoista vuoden avioliiton jälkeen. Ennen kuin he ilmoittivat erosta, Heidi soitteli tiuhaan Waltterille ja purki tuntojaan. Waltterin miehinen näkökulma auttoi.

”Hän saattoi sanoa, että mietipä asiaa tältä kantilta. Se avarsi ajatusmaailmaani.”

Waltteri itse näki roolinsa enemmän kuuntelijana ja lohduttajana kuin neuvonantajana.

”Minun elämänkokemuksellani ei paljon parisuhdeneuvoja kannata jaella”, hän hymähtää.

Heidi ja Waltteri ovat tällä hetkellä molemmat sinkkuja, joten heidän ystävyytensä on välillä tulkittu väärin. He aikovat kuitenkin pysyä ystävinä.

Pariskuntahuhut eivät silti haittaa ystävyksiä.

”Heidihän olisi hyvä saalis!” Waltteri nauraa.

”Eikä Waltterikaan olisi hassumpi”, Heidi komppaa.

X