Anna-lehti: Kiivasluonteinen Anna Perho paljastaa: ”En varta vasten halua olla kovanaama - mutta se on turvallisinta”
Anna Perho kirjoittaa kirjaa rohkeudesta. Hänen näkemyksensä mukaan rohkeutta vaaditaan epämiellyttävien tunteiden ylittämiseen kaiken aikaa.
Anna Perhon mukaan ihminen on viime kädessä itse vastuussa siitä, miten häntä kohdellaan. – Jos joku keskeyttää minut palaverissa, suoristan ruotoa ja sanon, että sori, en lopettanut vielä.
”Jos tekisimme päätöksiä vain tunteiden perusteella, kukaan ei uskaltaisi mennä avantoon uimaan, pyytää toista treffeille tai synnyttää lasta. Rohkeus on sitä, että teemme asioita epämiellyttävistä tunteista huolimatta”, kirjaa rohkeudesta kirjoittava Anna Perho sanoo Anna-lehden haastattelussa.
Kiivasluonteinen Perho on iän myötä onnistunut rauhoittumaan. Omien mielipiteiden aggressiivinen puolustaminen voi olla jossain tilanteissa tarpeellista, mutta usein liika kiivastelu kaduttaa jälkeenpäin.
”Epätäydellisyyden myöntäminen vaatii rohkeutta. Ego tekee kaikkensa, jotta saisi säilyttää kasvonsa: älkää minua neuvoko, kyllä minä tiedän.”
Anna Perho uskoo, että kun tuon äänen saa hiljentymään, avautuu mahdollisuus oppia jotakin. Kritiikin vastaanottaminen voi olla vaikeaa, mutta hyödyllistä.
Peloista voi olla myös hyötyä
Vaikka Anna Perho kirjoittaakin rohkeudesta, hän ei ole peloista vapaa. Kun hän lopetti työnsä radion aamushow’n juontajana, hän pelkäsi uskottavuutensa puolesta.
Miten hänet otettaisiin vastaan yritysvalmentajana viihdeohjelmassa vitsailun jälkeen?
”Pelkoni eivät toteutuneet. Minua kohtaan on oltu paljon mukavampia kuin uskalsin edes toivoa. Olin itse kehittänyt itselleni eräänlaisen laulavan missin oireyhtymän”, Anna Perho sanoo.
Turhasta murehtimisesta hän ei välitä, mutta pelosta voi olla myös hyötyä.
”Viihdyn pienissä vaikeuksissa. Silloin saan itsestäni eniten irti ja pysyn valppaana ja vastaanottavaisena.”
Elinaikaa noin sekunti
Kesällä veljen vaimo löysi Anna Perhon lapsuudenkodin vintiltä tämän vanhoja päiväkirjoja. Perho kykeni selailemaan niitä vain hetken ennen kuin totesi, että nostalgia ei ole hänen juttunsa.
Vanhojen muistelu ei kannata. Päiväkirjat antoivat kuitenkin konkreettisen muistutuksen ajan kulumisesta.
”Nuoruudestani on aikaa 30 vuotta, mutta se tuntuu sekunnilta. Kun toiset 30 vuotta on kulunut, olen kahdeksankymppinen. Eli minulla on elinaikaa noin sekunti”, Anna Perho vertaa.
Eteenpäin katsoessaan hänellä on vaikka mitä toiveita: matkustelua, välivuosi, alpakkojen kasvatusta, keittokirjan laatimista. Kaiken kaikkiaan Perho toivoo pääsevänsä valjastamaan käyttöön kaiken sen, mitä on vuosien aikana oppinut ja minkä eteen on uurastanut.
”Täytin viime vuonna 50, mutta en identifioidu iän kautta. En mieti, mitä voin tai en voi tehdä, koska olen tämän ikäinen”, Perho sanoo.
”En yritä olla kovanaama, mutta se on turvallisinta”
”Vahva ihminen on mielestäni vastakohta uhriutujalle. Hän on realisti, joka kantaa sataprosenttisesti vastuun omasta elämästään. Se ei tarkoita sitä, ettei koskaan tarvitsisi muita ihmisiä ja heidän tukeaan”, Anna Perho sanoo.
Hänen mielestään vahva ihminen hyväksyy – pitkin hampain – myös elämän epäreiluuden. Hyville ihmisille tapahtuu välillä pahoja asioita.
Terapiassa Perho on pohtinut paljon haavoittuvuutta. Hän suojelee herkintä sisintään ja paljastaa sen vain lähimmilleen.
”En varta vasten halua olla kovanaama, mutta se on turvallisinta. Vierastan ns. suuria tunneihmisiä, jotka ovat koko ajan vereslihalla. Yritän silti muistaa, etten vain ryski menemään, vaan tarkastelen maailmaa myös herkän ja pehmeän kautta. Ikä on onneksi tuonut käytökseeni kohtuullisuutta”, Perho kertoo.
Lue lisää Annan numerosta 34/2021! Anna Perho kertoo lisää esimerkiksi nuoruudestaan ja siitä, mikä saa hänen arkensa toimimaan.