Anna Puu iloitsee hyväntuulisesta vauvastaan: ”Hän on sellainen Hangon keksi -tyyppi!”

Helmikuussa 40 vuotta täyttävä Anna Puu sai tuottaja-puolisonsa Jukka Immosen kanssa ensimmäisen yhteisen lapsen viime toukokuussa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tammikuun laulaja Anna Puu kuvaa The Voice Of Finland -ohjelmaa. ”Live-lähetykset on huhtikuussa. Se menee aika perinteisellä kaavalla”, Anna totesi vierellään puoliso Jukka Immonen.

Helmikuussa 40 vuotta täyttävä Anna Puu sai tuottaja-puolisonsa Jukka Immosen kanssa ensimmäisen yhteisen lapsen viime toukokuussa.
Teksti:
Seura

’Kaksi vuotta on mennyt tosi nopeasti, vaikka en ole tehnyt yhtään ­mitään. Tai no ­lapsen! Se on muuten niin, että kun lapsi on syntynyt, yhtäkkiä hän onkin seitsemän kuukautta”, naurahti laulaja Anna Puu saavuttuaan Vinski ja näkymättömyyspulveri -elokuvan kutsuvierasensi-iltaan Helsingin Tennispalatsiin.

Pienokaisesta on tullut esiin päivä päivältä oma pieni persoonansa.

”Hän on sellainen Hangon keksi -tyyppi! Olemme molemmat Jukan kanssa hyväntuulisia ihmisiä. Kyllä se perusiloisuus tulee varmaan meiltä molemmilta. Saa nähdä sitten kummalta tulee ne kaikista huonoimmat puolet.”

Anna Puu aloitti jo raskaana ­ollessaan Näkymätön-kappaleen tekemisen elokuvaan. ­Biisi valmistui vasta kun lapsi oli jo syntynyt.

”On ihanaa, että panostetaan leffamusiikkiin. Olen nähnyt tämän elokuvan silloin kun ­siinä ei vielä ollut ollenkaan musiikkeja. Äänimaisemalla todellakin on väliä, sitä eivät ihan ehkä aina ihmiset ymmärräkään.”

Helmikuussa Anna Puu täyttää 40 vuotta ja ennen koronaa laulajalla oli suunnitelmissa pitää pitkä tauko. Nyt tauko on sattuneesta syystä kuitenkin jo pidetty.

”Toivon, että pääsen ­pitämään isot juhlat ilman ­maskeja.”

Lue myös: ”Ihminen on kuin akku” – Laulaja Anna Puu oppi oman jaksamisensa rajat

Mitä muille kutsuvieraille kuuluu?

”Kuura tekee tässä ihan mielettömän roolisuorituksen”, kehaisi näyttelijänä tunnettu Antti Luusuaniemi, ­joka toimi elo­kuvan levittäjänä. © Tommi Tuomi

”Kuura tekee tässä ihan mielettömän roolisuorituksen”, kehaisi näyttelijänä tunnettu Antti Luusuaniemi, ­joka toimi elo­kuvan levittäjänä. © Tommi Tuomi

Näyttelijä Mikko Leppilampi odottaa ensi vuotta suurella mielenkiinnolla. ”Ensi vuodesta tulee henkilökohtaisesti mullistava. Isoja päätöksiä”, Leppilampi tuumasi. © Tommi Tuomi

Näyttelijä Mikko Leppilampi odottaa ensi vuotta suurella mielenkiinnolla. ”Ensi vuodesta tulee henkilökohtaisesti mullistava. Isoja päätöksiä”, Leppilampi tuumasi. © Tommi Tuomi

Laulaja-näyttelijä Reeta Vestman saapui katsomaan elokuvan yhdessä kahdeksanvuotiaan Sointu-tyttärensä kanssa. ”Ensi ­vuonna luvassa ­onkin kolme musikaaliproduktiota. Kädet ristissä ollaan, että asiat menevät nyt hyvin”, Vestman kertoi. © Tommi Tuomi

Päätähtenä Juha Wuoli­joen ohjaamassa elokuvassa nähdään nuori Kuura Rossi. ”Oli parasta ja ­mukavaa näytellä ­tässä! Oli kyllä tähänastisen elämäni paras kokemus.” © Tommi Tuomi

Päätähtenä Juha Wuoli­joen ohjaamassa elokuvassa nähdään nuori Kuura Rossi. ”Oli parasta ja ­mukavaa näytellä ­tässä! Oli kyllä tähänastisen elämäni paras kokemus.” © Tommi Tuomi

X