Uskoontulo muutti Anne Pohtamoa enemmän kuin valinta Miss Universumiksi: Äkkipikaisuus on jäänyt, samoin omahyväisyys ja flirttailu

Anne Pohtamo kävelee kuin mannekiini, kun hän hakee kalakeittoa Martin seurakuntatalon ruokalasta. Universumin upeimmaksi 43 vuotta sitten kruunattu nainen on yhä häikäisevän kaunis.

Mutta täällä Hyvinkäällä Anne ei ole kauneuskuningatar.

”En tunne sitä puolta enää omakseni. Olen jopa hieman vaivaantunut, kun ihmiset muistelevat missiaikojani tai pyytävät nimikirjoitusta.”

Anne löysi kutsumuksensa 26 vuotta sitten. Uskoontulo on muuttanut häntä monin tavoin.

Annelle usko on ilon aihe. ”Se on tehnyt minusta helposti lähestyttävän.” © Pekka Nieminen ja Tommi Tuomi/Otavamedia

Polvistuminen

Myöhään kehittynyt. Pajunvitsa, jonka laihoja koipia pojat ilkkuivat. Sellainen Anne oli lapsena. Usein hän kiipesi Kemiön kesämökin kalliolle, itki pilkallisia sanoja ja katseli Airiston yli avautuvaa merinäkymää.

”Olisinpa silloin osannut rukoilla.”

Anne oppi kertomaan murheensa Jeesukselle vasta paljon myöhemmin.

Keväällä 1992 Anne oli jo pitkään asunut Suomessa New Yorkin mallivuosien jälkeen, mennyt naimisiin ja saanut kolme lasta. Hänellä oli monipuolinen työ yrittäjänä. Ruuhkavuosissa tehtäviä tuntui olevan aina enemmän kuin vuorokaudessa oli tunteja. Silti elämästä puuttui jotain.

Anne oli jo aiemmin tutkinut idän uskontoja. Nyt hän alkoi lukea Raamattua.

”Minulla oli vahva tunne, että löydän sieltä jotain tärkeää.”

Heinäkuussa syntyi oivallus. Ei riittänyt, että Anne yritti elää säädyllisesti, olla hyvä tytär, vaimo ja äiti.

”Perisynti asuu minussa silti. Voin kuitenkin saada Jeesuksen elämääni.”

Anne polvistui ja rukoili Jumalaa: ”Nyt tiedän, että olet totta. Anna syntini anteeksi ja johdata minua tästä päivästä alkaen.”

Hänet valtasi levollisuuden tunne. Etsintä oli päättynyt.

Seuraava päivä oli täynnä hurmosta.

”Ensimmäisen kerran tiesin, ketä voin kiittää elämän lahjasta, Artosta, lapsista… Ihan kaikesta.”

Siihen asti Anne oli ollut jatkuvasti huolissaan. Hän oli pelännyt, että lapsille sattuu jotain, miettinyt mahdollisia vaaroja lentomatkoilla ja murehtinut, jatkuvatko työt tulevaisuudessa. Uskoon tulo antoi luottamuksen.

”Turhaan vouhotan, hötkyilen tai hermoilen. Raamatussakin sanotaan, että ’älkää olko mistään huolissanne’. Jeesus tietää parhaiten.”

Uskoontulon hetki ei ollut sattumaa.

”Jumala tiesi, mikä on minulle oikea aika. New Yorkin mallimaailmassa en olisi pystynyt tekemään hengellistä työtä. Minulla oli mahdollisuus siihen Suomessa.”

Annen mukana kulkee Raamattu, jonka hän osti tultuaan uskoon vuonna 1992. Sen välissä on niin monia muistiinpanoja, että tarvitaan kuminauha pitämään se koossa. © Pekka Nieminen ja Tommi Tuomi/Otavamedia

Rukousvastaus

Annen uskoontulosta kuuli ensimmäisenä aviopuoliso Arto Hietanen.

”Mietinkin jo, mihin päivittäinen Raamatun lukeminen johtaa”, hän sanoi.

Eräänä päivänä Anne toi kotiin kipsisen ristin. Hän pyysi Artoa kiinnittämään sen seinälle ja kysyi, tietääkö tämä syyn toiveeseen.

”Haluat, että Jeesus asuu meidän kodissamme”, vastasi Arto.

Aina Arto ei ollut yhtä ymmärtäväinen. Kerran palatessaan jääkiekko-ottelusta hän näki Annen ja pari vuotta aiemmin uskoon tulleen, vuoden 1986 Miss Suomi Tuula Portinin istumassa olohuoneen lattialla. Siellä jokeltelivat myös Annen ja Arton silloinen kuopus sekä Tuulan ja Ismo Portinin vauva. Kello oli kymmenen illalla.

”Olimme unohtaneet ajan kulun lukiessamme Raamattua. Arto puuskahti, että ’nyt tämä Raamatun lukeminen saa loppua’”, kertoo Anne.

Anne ei yrittänyt käännyttää Artoa.

”Uskoa ei voi tuputtaa.”

Sen sijaan hän rukoili, että Artokin löytäisi Jeesuksen. Näin tapahtuikin jo vuoden kuluttua Annen uskoontulosta.

”Usko Jumalaan ja samanlaiset arvot ovat vahvistaneet liittoamme. En osaa kuvitella, minkälainen liittomme olisi, jos Arto ei olisi uskossa. Olisiko se kestänyt? En tiedä. Ainakin välillemme olisi tullut ristiriitoja jo evankelioimistyöni vuoksi, joka vaatii paljon matkustelua.”

Uskoontulo kirkasti Annen ajatuksia kirkossa solmitusta avioliitosta.

”Jumala on liitossamme kolmantena osapuolena. Hänelle voimme viedä yhdessä pariskuntanakin eteen tulevia pulmia.”

Anne on muuttunut aviovaimonakin.

”Usko on tehnyt minusta aiempaa paremman puolison. Olin varomaton monissa asioissa. Nyt olen ehdottomasti Arton luottamuksen arvoinen.”

Nuorena Anne käytti hyväkseen saamaansa ihailua.

”Flirttailin ja olin vähän omahyväinen, itsekeskeinenkin. Sellaisista piirteistä uskon päässeeni eroon. Laitan herkästi muut itseni edelle.”

Anne osoittaa arvostustaan Artolle myös rukouksissaan:

”Olen äkkipikainen ja temperamenttinen. Kiitän Jumalaa, että minulla on rakastava, hellä ja ymmärtäväinen puoliso. Hän on vastaparini, joka täydentää minut.”

Edellispäivän kotipihan haravointi tuntuu. Lohikeiton jälkeen Anne oikaisee lepuuttamaan selkäänsä. Tuleva puheenvuoro ei jännitä. ”Annan Hänen johdattaa. Sitä suu puhuu, mitä sydän on täynnä.” © Pekka Nieminen ja Tommi Tuomi/Otavamedia

Kapinointi

Annella on läheiset välit aikuisiin lapsiinsa ja heidän perheisiinsä. Hän kokoaa pesueensa mielellään yhteisille aterioille. Ruokailu alkaa rukouksella.

Anne on puhunut lapsilleen avoimesti uskostaan. Kun lapset olivat murrosiässä, lapset saattoivat kysyä: ”Uskotko tosiaan vanhaan, pölyttyneeseen kirjaan? Miten se voisi olla totta?”

Anne siteeraa psalmin 111 jakeita 7 ja 8: ”Hänen säädöksensä eivät muutu. Hän on vahvistanut ne ikuisiksi ajoiksi, ne ovat oikeat ja lujat.”

”Perustelin lapsille asioita Raamatun sanoin. Sen jälkeen keskustelu sai uusia vivahteita.”

Aina Annenkaan ei ole ollut helppo uskoa. Hänen äidillään todettiin muistisairaus viisi vuotta sitten. Hän kyseenalaisti Jumalan tahdon. ”Miksi näin hirveä sairaus?” hän huusi Jumalalle.

Sairauden edetessä Anne ja hänen veljensä yrittivät turhaan saada äidilleen hoitopaikkaa. Kotihoito kävi yksin asuneen äidin luona kolme kertaa päivässä, mutta se ei riittänyt takaamaan turvallista elämää. Äiti saattoi lähteä kotoa eikä enää löytänytkään takaisin.

Äiti pelkäsi, ahdistui ja kärsi paniikkikohtauksista. Hätääntyneenä hän soitti Annelle ja pojalleen öisinkin. Anne rukoili äitinsä puolesta, mutta tilanne ei muuttunut. Hän kapinoi: ”Jumala, miksi annat näin tapahtua? Etkö kuule rukouspyyntöjäni?”

Kaksi vuotta sitten äidille vihdoin löytyi mieleinen hoitopaikka.

”Nyt hän on turvassa, sekä jälleen iloinen, onnellinen ja levollinen.”

Mikä on koettelemuksen tarkoitus? Annelle kirkastui, että täydellistä elämä on vasta taivaan kodissa.

”Uskon tärkein anti on päämäärä. En enää ajattele, että mihin puu kaatuu, siihen se myös maatuu. Näen päämäärän, taivaan kirkkauden. Uskon lupaukseen, jonka mukaan Jeesus pelastaa Häneen turvaavat.”

Anteeksianto

Päivän kiireissä rukoukset ovat kuin pikaisesti lähetettyjä tekstiviestejä. Illalla ennen nukkumaanmenoa Anne rauhoittuu rukoukseen. Joskus hän pyytää apua anteeksiantoon.

Anne seurusteli New Yorkissa asuessaan ravintoloitsija Jacques de la Fontainen kanssa. Jossain vaiheessa huhuttiin, että tällä on kytköksiä mafiaan.

”En tiennyt sellaisesta mitään. Sitten eräs toimittaja vielä 90-luvun lopulla kirjoitti kohujutun ja lehden kannessa minua kutsuttiin mafiaprinsessaksi. Se loukkasi syvästi.”

Anne pyysi itkien iltarukouksessaan, että Jumala auttaisi häntä antamaan anteeksi toimittajalle tämän teon.

”Nukahdin rukoukseen. Yön aikana möykky nostettiin rinnastani. Aamulla asia ei enää jyllännyt kaiken energian vievänä päässäni ja pystyin jatkamaan elämääni.”

”Uskoni on tekoja ja valintoja, mutta ennen kaikkea Jeesuksen johdatuksessa elämistä.” © Pekka Nieminen ja Tommi Tuomi/Otavamedia

Mittatilaustyö

Martin seurakuntataloon on kokoontunut kuutisenkymmentä naista OlenNainen -tapahtumaan. Muun muassa Annen ideoimassa päivässä tarkastellaan arkea, uskoa ja itseä naisen näkökulmasta.

Anne ristii kätensä ja sulkee silmänsä. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän alkaa rukoilla ääneen:

”Rakas Taivaallinen Isä, kiitos siitä, että saamme yhdessä naisina olla koolla. Meillä on usein samankaltaisia asioita sydämellä; miten jaksaa, selviytyä, ottaa kaikki haasteet vastaan…”

Anne kertoo omistakin selviytymiskeinoistaan maallistuvassa yhteiskunnassa. Eräs kuulija naputtelee kännykkäänsä muistiinpanoja. Hän pyyhkii välillä kyyneleitä kaulaliinaansa. Annen sanat koskettavat.

Myöhemmin yleisö kuvailee Annea valoisaksi ja lämminhenkiseksi, aidoksi ja selkeäksi. Häntä pidetään taitavampana puhujana kuin poliitikkoja.

Kun Anne tuli uskoon, hän alkoi toimia Sana soi -iltojen juontajana ja evankelistana. Kolme vuotta sitten hänet kutsuttiin Suomen Raamattuopiston naistyön koordinaattoriksi.

”Tämä on rukousvastaus, Jumalan räätälöimä mittatilaustyö minulle.”

Hän näkee Miss Universum -vuoden ja siitä alkaneet mallintyöt valmistavana polkuna. Ne antoivat esiintymisvarmuutta, jota hänellä ei ollut luontaisesti.

Usko puolestaan on antanut kärsivällisyyttä ja ymmärrystä ihmisten erilaisuudelle.

”Empatiakykyni on kasvanut. Sekin tekee minusta helposti lähestyttävän.”

Anne ei halua olla enää kiiltokuva.

”Minussa on niin paljon muita ulottuvuuksia kuin vanha Miss Universum -titteli. Toivon, että usko ja sen merkitys näkyisi minussa.”

Hetken mietittyään Anne lisää:

”Usko on ilosanoma, sydämen asia. Olen aidoimmillani siitä puhuessani. Oma itseni ja onnellinen.”