Annika ja Tomi Metsäkedon viimeiset sanat isälleen: ”Päästä irti vaan, kyllä me pärjätään”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Annika ja Tomi Metsäketo
Annika ja Tomi Metsäkedolla on tänä vuonna edessään ensimmäinen isänpäivä ilman Martti-isää, jonka uurna laskettiin Malmin hautausmaalle viime viikolla. Isänpäivänä he vievät kynttilän hänen haudalleen © Ari Heinonen/Otavamedia
Annika Metsäketo-Kirkgözin ja Tomi Metsäkedon isä Martti kuoli syöpään syyskuussa.

Annika Metsäketo-Kirkgöz oli turhautunut. Hänen isänsä, muusikko Martti Metsäketo, oli käynyt terveyskeskuksessa tutkituttamassa oudosti harittavaa ja kipeää silmäänsä, mutta silmätulehdukseen määrätyt lääkkeet eivät tepsineet. Annika taivutteli isänsä yksityisen silmälääkärin vastaanotolle. Siellä totuus paljastui: Martin silmän takaa löytyi kasvain.

”Iskä kertoi meille puhelimessa, että hänellä epäillään syöpää. Se joulu meni epätietoisuuden ja pelon vallassa,” Tomi Metsäketo muistelee.

Oli Martin 74-vuotissyntymäpäivä, 17. joulukuuta 2014.

Terveen paperit

Martti ja Maija-Liisa Metsäketo

Martti ja Maikki Metsäketo ehtivät olla yhdessä 53 vuotta.

Lisätutkimuksia tehtiin Meilahden syöpäklinikalla. Annika ja Tomi yrittivät pitää Martin ja Maija-Liisan eli Maikki-äidin mielialaa korkealla.

Tammikuussa Martti sai tarkemman diagnoosin: hänellä oli imusolmukesyöpä. Lääkärit valoivat toivoa sanomalla, että kyseessä on syöpä, jota lähdetään parantamaan, ei hidastamaan.

Kevään ajan Martti sai sytostaatteja. Hoidot purivat. Kesäkuun alussa testeissä tai varjoainekuvissa ei enää näkynyt mitään syöpään viittaavaa.

”Isi sai terveen paperit. Isi oli iloinen, olimme kaikki niin onnellisia”, Annika sanoo hiljaa.

Kontrollikäynti sovittiin heinäkuulle. Martti palasi keikkalavoille ja esiintyi Martti Metsäkedon tanssiorkesterin kanssa muun muassa Tangomarkkinoilla. Tunnettu studiomuusikko suunnitteli keikkoja syksylle 60-vuotistaiteilijauransa kunniaksi.

”Iskä oli valtavan riemuissaan, ja hänen äänensä kulki hienosti. Hän sai taas tehdä sitä mitä hän rakasti”, Tomi kertoo.

Yhdessä itketty yö

Vaikka kaiken piti olla kunnossa, Martille tuli kesällä eri puolille vartaloa mystisiä kipuja, joihin särkylääkkeet eivät auttaneet.

Tutkimuksissa selvisi, että keho oli täynnä haamusoluja eli syöpäsoluja, jotka olivat muuntautuneet sytostaattihoitojen aikana. Hoidot eivät olleet purreet niihin, eikä niitä ollut näkynyt aiemmissa testeissä tai kuvissa.

Oli elokuun 9. päivä. Martti soitti ensimmäisenä Tomille.

”Iskä soitti ja sanoi, että on tullut huonoja uutisia. Tämä saattoi olla nyt tässä.”

Perhe kokoontui Martin sairaalavuoteen äärelle kuulemaan uutisen. Mitään ei ollut enää tehtävissä.

”Se oli meille kaikille kauhea sokki. Isi oli hiton surullinen – en ole koskaan nähnyt häntä niin surullisena”, Annika muistelee.

Maikki-äiti romahti. Annika ja Tomi yrittivät pitää itsensä kasassa suojellakseen isäänsä. Sairaalan vierailuaika päättyi, ja perheen piti poistua.

”Tuntui pahalta jättää isi yksin sairaalaan ajatustensa kanssa. En pysty vieläkään käsittämään, että emme saaneet jäädä pidemmäksi aikaa hänen tuekseen tällaisen diagnoosin jälkeen.”

Annika vei Maikki-äidin kotiinsa yöksi.

”Itkimme yhdessä koko yön.”

Isin ääni kasetilla

Metsäkedot eli Maikki, Martti, Tomi ja Annika esiintymässä Finlandia-talolla äitienpäivänä 1979. Annika oli tuolloin 8-vuotias ja Tomi 5-vuotias.

Metsäkedot eli Maikki, Martti, Tomi ja Annika esiintymässä Finlandia-talolla äitienpäivänä 1979. Annika oli tuolloin 8-vuotias ja Tomi 5-vuotias.

Kuolema ei tuntunut pelottavan Marttia, mutta viimeisinä hetkinään hän kantoi huolta perheestään ja erityisesti puolisostaan. Martti ja Maikki ehtivät olla yhdessä 53 vuotta. He olivat toistensa parhaat ystävät ja viettivät paljon aikaa kahdestaan.

Martti oli myös omistautuva isä, joka halusi olla läsnä lapsilleen.

”Isi teki naapuruston lapsikatraille lumihevosia pihaan. Joskus hän rupesi keskiyöllä keikalta tullessaan askartelemaan synttärihattuja koko kulmakunnan muksuille seuraavana päivänä pidettäville synttärikutsuillemme”, Annika muistelee.

Musiikki oli vahvasti läsnä perheen arjessa. Maikki-äiti hoiti paljon lapsia yksin, koska Martti oli paljon poissa: päivät studiolla levyttämässä ja usein iltaisin keikoilla.

”Kun isi tuli kotiin, se oli yhtä juhlaa vaan. Hän halusi nauttia hauskanpidosta meidän kanssamme.”

Martti luki lapsille kirjoja c-kasetille, jotta he voivat kuunnella isin lukemia iltasatuja kun hän oli poissa. Kasetit ovat yhä tallessa.

Martti korotti ääntään harvoin, hän vihasi konflikteja. Jos keikkajärjestäjä ei maksanut bändille luvattua palkkiota, Martti maksoi liksat omasta pussistaan.

”Kaipaamme iskän lempeyttä, huumoria ja hassuja juttuja. Hänen kanssaan oli aina hauska ja hyvä olla. ”

Kaksi kuukautta

Martti pääsi sairaalasta kotiin, mutta jo viikon kuluttua hänen oli siirryttävä sairaalahoitoon, ensin Malmin sairaalaan ja sieltä saattohoitoon Terhokotiin. Voimat hiipuivat jaloista, liikkuminen vaikeutui.

”Hän ei halunnut olla kotona autettavana. Isille oli tiukin paikka se, että oma fysiikka ei enää pelannut”, Annika sanoo.

Annika pysyi isänsä ja äitinsä tukena Terhokodissa aamusta iltaan kahden ja puolen kuukauden ajan. Vuodenvaihteessa Annikan ohjelma Radio Novalla lopetettiin ja nyt siitä oli jotain etuakin, Annikaa ei tarvittu missään muualla. Myös Annikan turkkilainen mies Baris Kirkgöz jätti hetkeksi lähetin työnsä Istanbulissa ja pysyi perheen vierellä.

Tomi ei voinut työnsä vuoksi olla yhtä paljon sairasvuoteen äärellä, mutta kävi isän luona miltei päivittäin.

”Ajattelin, että en voi pysäyttää kaikkea elämää. Iskä ei halunnut, että jätän treenit ja keikat tekemättä.”

Annikasta tuntuu jälkikäteen hullulta, miten he saivat joka päivä tuntikausia kulumaan Terhokodissa.

”Olimme vain läsnä ja höpöttelimme paljon.”

Isän kuoleman jälkeen Annika on pystynyt olemaan äitinsä tukena jatkuvasti. Pian hän lähtee kolmeksi viikoksi miehensä luokse Istanbuliin.

Annika ja Tomi ovat kiitollisia perheen ystäväpiirin aktiivisuudesta ja toivovat, ettei äitiä jätetä jatkossakaan yksin.

”Äiti on todella rikki. Hän ei nyt pysty tarttumaan itse puhelimeen, joten on hienoa, että muut ovat aktiivisia.”

Epätodellinen olo

Annikan ja Tomin, tai Annin ja Tompan, kuten he toisiaan nimittävät, suru on vielä tuore. He puhuvat isästään välillä itkien, välillä nauraen.

Isän uurna laskettiin Malmin hautausmaalle vasta viime viikolla.

”Kaikki kävi niin hirveän nopeasti. Kesällä teimme vielä yhteisiä suunnitelmia syksyksi, mutta nyt isi on jo poissa,” Annika summaa.

Annika ja Tomi antavat harvoin yhteishaastatteluja. Nyt sisarukset haluavat kertoa isänsä tarinan, jotta he voisivat tarjota vertaistukea muille samassa tilanteessa oleville.

Molempien olo on yhä epätodellinen.

”Olen ihmetyksen mielentilassa: näinkö se menikin? Nelihenkinen perheemme on aina ollut todella tiivis. Nyt yhtäkkiä meitä on enää kolme”, Tomi sanoo.

Päästä irti vaan

Martti eli kasvaimen löytymisen jälkeen 9 kuukautta ja kuusi päivää. Hän oli kiitollinen saamastaan hoidosta eikä katkeroitunut.

”Iskä sanoi koko ajan, että turha tässä on ruveta riehumaan tai olla vihainen – näillä mennään. Mutta ei iskä olisi halunnut vielä lähteä”, Tomi sanoo.

Annika, Baris ja Maikki yöpyivät Terhokodissa Martin viimeisen elinviikon. Tuolloin Martti ei pystynyt enää puhumaan.

Kun Martin aika läheni loppuaan, Tomi keskeytti lauluharjoituksensa ja lähti muun perheen luokse Terhokotiin. Oli syyskuun 23. päivä.

Lääkärit sanoivat Martin elämän päättyvän kahden tunnin kuluessa, mutta tämä sinnitteli neljä. Laulajan vahvat keuhkot ja sydän eivät luovuttaneet.

Hoitajat kertoivat perheelle, että ihmisen aisteista kuulo lähtee viimeisenä.

”Sanoimme kaikki vuorollamme, että päästä irti vaan, kyllä me pärjätään.”

Maikki piti Marttia kädestä kiinni toiselta puolelta, Annika ja Tomi toiselta puolelta.

”Kun äiti antoi isille otsaan pusun, isi otti viimeisen hengenvetonsa. Uskon, että isi tiesi meidän olevan siinä.”

X