Anna-lehti: Annika Saarikko elää kovien paineiden alla: ”Olen kasvanut ajatukseen, että pystyvä nainen tekee paljon itse”

Ministeriön vaihdos, kuntavaalit ja kaikki puolueen johtajan tehtävät kasautuvat välillä liiaksi valtiovarainministerin ja keskustan puheenjohtajan Annika Saarikon niskaan. Pieni lipsahdus kotiasioissa voi yhtäkkiä tuntua hurjalta epäonnistumiselta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Annika Saarikko on hyväksynyt, että tarvitsee välillä apua

Ministeriön vaihdos, kuntavaalit ja kaikki puolueen johtajan tehtävät kasautuvat välillä liiaksi valtiovarainministerin ja keskustan puheenjohtajan Annika Saarikon niskaan. Pieni lipsahdus kotiasioissa voi yhtäkkiä tuntua hurjalta epäonnistumiselta.
Teksti:
Kiia Heikkilä

”Viimeisenä työpäivänä opetusministeriössä mieheni soitti kesken päivän ja kysyi olemmeko muistaneet ilmoittaa poikamme Aarnin ensi syksyksi iltapäiväkerhoon. Se oli unohtunut. Romahdin hetkeksi”, Annika Saarikko kertoo Anna-lehden haastattelussa.

Annika Saarikko yrittää sovittaa kiireisen ministerin arjen perhe-elämään. Hän arvostaa hyvin hoidettua kotia, itse tehtyä ruokaa ja mahdollisuutta järjestää lasten syntymäpäiväjuhlat itse.

”Olen kasvanut ajatukseen, että pystyvä nainen tekee paljon itse”, Saarikko sanoo.

Pitkin hampain Saarikko on hyväksynyt, että joskus apuun pitää turvautua. Arkiaamuisin lastenhoitaja saapuu kahdeksalta, jolloin Saarikko saattaa jo olla lähtenyt. Aamutoimien lomassa puhelin jo soi ja Teams laulaa. Avustajille jaetaan ohjeita ja ensimmäisiin kokouksiin valmistaudutaan.

”Kotona on todellisuus”

Kun Annika Saarikko palaa töistä kotiin, hänen kaksi poikaansa ovat nukkuneet jo pitkään. Miehensä Erkki Papusen kanssa hän pitää yhteyttä päivän mittaan viestitellen. Joskus Saarikkoa harmittaa kuinka vähän ehtii perheensä kanssa viettää aikaa, mutta on ymmärtänyt, että kotona häntä odotetaan aina.

”Kotona on todellisuus, joka ei katoa vaan jatkuu, vaikka töissä ja politiikassa tapahtuisi mitä hyvänsä. Perhe on turvaverkko, joka ottaa minut aina vastaan.”

Saarikolle onkin tärkeää, että vaikka perheellä on kaksi kotia, niissä asutaan koko ajan yhdessä. Puolisonsa kanssa hän pitää kiinni tavasta ottaa illalla yhteistä aikaa ja käydä yhdessä nukkumaan.

”Itsetuntoni ja mielenrauhani työn ja perhe-elämän melskeissä perustuvat parisuhteeseen. Olen tosi rakastunut mieheeni.”

Ulkonäköpaineet vaikuttavat Annika Saarikkoon

”Helposti sanotaan, että ulkonäkö ei ole oleellista, mutta kyllä sillä on näissä hommissa merkitystä. Se on vain hyväksyttävä. Ei voi olla sellaista valintaa, että en miettisi, mitä panen päälleni tai että en huolehtisi hiuksistani”, Annika Saarikko kertoo etenkin naisten kohtaamista odotuksista politiikassa.

Suomessa ei tulisi kuuloonkaan, että ministerin avustajien joukossa olisi meikkaaja, joten hän meikkaa aamulla työmatkalla ja korjailee ehostusta pitkin päivää.

Vaatteista ja muodista Saarikko on erityisen kiinnostunut, mutta ministerin pitää huomioida pukeutumisessaan muutakin, kuin omat mieltymyksensä.

”Olen ollut lapsesta asti ylipainoinen. Mielestäni en ole koskaan mahtunut perinteiseen kauneusmuottiin. Olen kokoa 46 ja teen työtä, jossa olen jatkuvasti esillä ja paljon kuvattavana. Se on aiheuttanut minulle monta mustaa hetkeä”, Saarikko sanoo.

Ministerin arkeen on vaikeaa sovittaa terveellistä ja säännöllistä elämänrytmiä. Esimerkiksi Tampereen yliopiston tutkimus on osoittanut, että johtavassa asemassa erityisesti naiset kärsivät ulkoisista sekä sisäisitä paineista.

Lue myös: Keskustan puheenjohtajaksi pyrkivä Annika Saarikko Anna-lehdessä: ”Jos alkaa esittää päättäjää, roolin kantamisesta tulee liian rankkaa”

X