Annimari Korten uraa ovat varjostaneet lukemattomat vaivat, loukkaantumiset ja sairaudet: ”Urheilu oli keino paeta.”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Annimari Korte
Dohan MM-kisoissa lokakuussa Annimari aikoo päästä ainakin välieriin. Sinne asti ei ole asiaa kuin muutamalla eurooppalaisella. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Aitajuoksija Annimari Korte kertoo nyt ensimmäisen kerran koko tarinansa. Koulukiusatuksi joutumisestaan, vakavista terveysongelmistaan ja uran päättymisestä – sekä onnekkaasta sattumasta, joka toi hänet takaisin kilparadoille viiden vuoden tauon jälkeen.

Kurkunpala oli niin pieni, ettei siitä pitänyt aiheutua harmia. Mutta nyt se oli juuttunut ruokatorveen.

”Olin varma, että kuolen”, Annimari Korte muistelee syksyn 2015 kauhun hetkeä.

Hengitys salpautuneena hän näppäili äitinsä numeron, mutta ei kyennyt sanomaan tälle mitään.

Äiti tajusi heti, mistä oli kyse. Tyttären tukehtumiskohtausten takia oli hälytetty ambulanssi aikaisemminkin.

”Hän soitti hätäkeskukseen, josta pyydettiin, että minä soittaisin. Äiti selitti hädissään, ettei se onnistu.”

Lopulta ensihoitajat saapuivat.

”Kurkku saatiin pois ja pystyin taas hengittämään.”

Kohtausta edeltäneet kuukaudet olivat olleet hirveitä.

Annimari oli jatkuvasti kuumeessa ja söi lähinnä muuseja, sillä pienetkin ruuan kappaleet uhkasivat aiheuttaa tukehtumisen tunteen.

Voimat olivat niin vähissä, ettei hän jaksanut kiivetä ylös rappuja vanhempiensa asunnossa. Hän oli muuttanut sinne usean maailmalla vietetyn vuoden jälkeen, sillä ei voinut asua sairautensa takia yksin.

Pahinta oli vatsakipu.

”Murtuneella jalalla juokseminen ei ole mitään siihen verrattuna.”

Entisen urheilijan päivät kuluivat sängyssä. Hän halusi vain maata ja itkeä.

Huipulle 31-vuotiaana

Nyt Annimari Korte on Suomen puhutuimpia yleisurheilijoita. Hän on noussut Euroopan naisaiturien terävimpään kärkeen tänä kesänä, 31-vuotiaana.

Se on hätkähdyttävää, sillä hänen uraansa ovat lähes tauotta varjostaneet lukemattomat vaivat, loukkaantumiset ja sairaudet. Viiteen vuoteen hän ei kilpaillut lainkaan.

Vaikeudet alkoivat jo 14-vuotiaana. Silloin puhkesivat vuosia kestäneet selkävaivat, jotka pahimmillaan estivät harjoittelun pitkiksi ajoiksi.

Kun 20-vuotias Annimari ei kyennyt enää nostamaan vasenta jalkaansa selkäkivun vuoksi, huippukirurgi Sakari Orava luovutti.

”Hän sanoi, etten voi juosta koskaan. Maajoukkueen aitajuoksuvalmentaja taas totesi, että hyvä että uskot itseesi.”

Annimari jatkoi kilpaurheilua, väkisin. Hetkittäin hän pärjäsikin.

Mutta vuonna 2012, kun hän oli 24-vuotias, alkoi pitkä musta jakso. Kisat jäivät.

Annimarista tuli urheilutoimittaja, jonka elämää varjostivat sairaudet. Halu palata radalle jäi silti kytemään.

Urheilu pakopaikkana

Lapsuudestaan ja nuoruudestaan Annimari muistaa vain vähän. Ajat olivat vaikeita, eivätkä vain kovien kipujen vuoksi.

”Minua kiusattiin koulussa tosi paljon. Siitä, kuinka ruma olen.”

Hän ei osannut hakea apua.

”Olin hirveän ujo. Ja minun oli muutenkin vaikeata puhua opettajille.”

”Urheilu oli keino paeta. Paikka, jossa ihmiset kohtelivat minua ystävällisesti.”

Yläasteiässä Annimari ei saanut kiusaajiltaan rauhaa vapaallakaan.

”Jos vaikka laitoin Irc-galleriaan [nuorten yhteisöpalvelu netissä] kuvan itsestäni, alle tuli kommenttia, että hyi, kuinka ruma tuo on.”

Ilkeilijät olivat hänen koulutovereitaan. Enää Annimari ei muista edes heidän nimiään.

Ahdistavien vuosien muistoista iso osa on huuhtoutunut hänen mielestään. Myös monet hyvät hetket, jopa menestyksekkäät kisat.

Yksi hyvä puoli kiusaamisella kuitenkin oli.

”Se kasvatti halua näyttää niille ihmisille, jotka ovat sanoneet, ettei minusta tule mitään.”

Sattuma puuttuu peliin

Helmikuussa 2017 Annimari teki editoivan toimittajan töitä Barcelonassa. Hän oli haudannut urheilu-uransa.

Aikuisten sarjoista hänelle oli jäänyt käteen lähinnä yksi kymmenen vuoden takainen SM-mitali, sekin pronssinen.

Tukehtumiskohtaukset olivat vähentyneet edellisen vuoden aikana, kiitos rajun ruokavaliomuutoksen. Oli ilmennyt, että hän kärsi harvinaisesta allergioiden aiheuttamasta elimistön puolustusjärjestelmän sairaudesta.

Huhtikuussa hän täyttäisi 29 vuotta.

”Minulla ei ollut ajatustakaan, että palaisin kilpailemaan.”

Sitten sattuma astui peliin. Vanha tuttu, hollantilainen kymmenottelija Eelco Sintnicolaas oli tulossa harjoitusleirille kaupunkiin, ja kysyi, lähtisikö hän seuraksi kentälle.

Annimari lähti. Tosin hänen piti siirtää aidat tavallista lähemmäksi toisiaan, jotta ylitti ne kunnialla. Aitominen tuntui silti hauskalta.

Seuraavana viikonloppuna hän meni uudestaan, ja huomasi juoksun sujuvan.

Hän päätti alkaa harjoitella kahdesti viikossa ja pyrkiä Kalevan kisoihin.

Kolmannella käynnillä suurseura FC Barcelonan yleisurheilijat havaitsivat hänet ja houkuttelivat valmennusryhmäänsä.

Aitajuoksusta tuli jälleen kiinteä osa Annimarin elämää.

Neljästi viikossa hän pyöräili suoraan töistä kentälle, ja aloitti harjoitukset valmiiksi väsyneenä. Takareisikin repesi. Silti hän edistyi hurjaa vauhtia.

Kahdessa ensimmäisessä kisassaan hän juoksi ajat 13,80 ja 13,50. Parempi tulos jäi vain neljä sadasosaa hänen ennätyksestään, jonka hän oli juossut 2012, hieman ennen viiden vuoden kilpailutauon alkamista.

Kauden alku oli hänen uransa paras, vaikka harjoittelua ei ollut takana edes kolmea kuukautta.

Annimari ymmärsi olevansa elämänsä kunnossa.

Kesä sujui muutenkin hyvin. Hänen paras aikansa oli 13,25, joka tosin ei päässyt tilastoihin tuulimittarin vian vuoksi.

”Käsitin, että olen lahjakkaampi kuin ennen luulin. Se ei vain koskaan noussut kunnolla esiin uran alussa, kun ongelmat olivat niin suuria.”

Kun kausi oli ohi, hän odotti jo innolla seuraavaa kesää.

Annimari Korte

Annimari harjoittelee kymmenen kertaa viikossa. ”Jokainen treeni on tiukka. Joskus väsyttää niin paljon, että yhden sähköpostin lähettäminen illalla tekee tiukkaa.” Tommi Tuomi / Otavamedia

Jalkaterä murtui

Tammikuussa 2018 Annimari koki sarjan takaiskuja.

Ensin jalkaterä kipeytyi. Sitten hänet ryöstettiin kadulla Barcelonassa, kolmannen kerran vuoden sisään. Moottoripyöräkin rikottiin.

Se oli liikaa.

”Minua ahdisti niin paljon, että aloin hyperventiloida. Paniikkikohtauksia oli aamusta iltaan.”

Neljä päivää ryöstön jälkeen Annimari kuuli lääkäriltä, että hänen jalkateränsä oli murtunut. Seurasi kolmen kuukauden sairasloma.

Murtuma esti harjoittelun eikä vakuutus korvannut kuin osan ryöstön tuomista menetyksistä. Annimari istui kotona ja ahmi Nutellaa suruunsa.

Sitten rahat loppuivat.

”Keksin, että kisojen rahapalkinnoista voisi olla apua.”

Annimari ilmoittautui hallikilpailuihin.

Tuloksena oli voitto 60 metrin aidoissa. Samalla hän juoksi oman ennätyksensä.

Murtuneesta jalkaterästä, harjoittelutauosta ja sen aikana kertyneistä kiloista huolimatta.

Mikä tahansa tuntui olevan mahdollista. Ahdistus alkoi hellittää.

Valmentaja heltyi

Maaliskuussa 2018 Annimari joutui taas kiperään paikkaan.

Hän oli oivaltanut, että nyt oli viimeinen tilaisuus pyrkiä huipulle. Hän päätti irtisanoutua työstään ja jättää ahdistavan Barcelonan.

Annimari halusi Valenciaan, maineikkaan Rafael Blanquerin oppiin. Tosin valmentaja ei halunnut häntä.

”Hänen ryhmänsä oli täynnä, ja olin hänen mielestään harjoitellut aivan väärin. Espanjaakin puhuin huonosti.”

Annimarin pelastukseksi koitui valmentajan 15-vuotias Paula-tytär, aituri hänkin.

”Hän tiesi vaikeuteni ja taivutteli isänsä ottamaan minut.”

Isä heltyi – ja kaikki muuttui.

Tiukkaa treeniä

”Rafaelin ryhmässä harjoitellaan todella kovaa. Toisinaan hänen on treenin jälkeen ravisteltava jalkojani puoli tuntia, jotta pystyn kävelemään.”

Annimarin mukaan Blanquer välittää urheilijoistaan.

”Hän on todella lämmin. Ja omapäinen, ihan niin kuin minäkin. Lisäksi hän on suorapuheinen: kuulen joka päivä, kuinka huono olen. Se tuo minulle halun parantaa suoritustani.”

Ennen Annimari uskoi, että nopeuteen vaaditaan raakaa voimaa, joka rakennetaan raskailla painoilla. Blanquerin valmennusfilosofia nojaa räjähtävään voimaan.

”Esimerkiksi jalkakyykyt teen nykyään pienillä painoilla tosi nopeasti, enkä kyykkää niin syvään kuin ennen.”

Uudenlainen harjoittelu on tuottanut tulosta.

Viime vuonna Annimari paransi ennätystään ja pääsi Suomen edustajaksi EM-kisoihin, joskin karsiutui siellä jo alkuerissä.

Heinäkuun lopussa hän juoksi Joensuussa uuden Suomen ennätyksen 12,72, alittaen Nooralotta Nezirin vanhan ennätysajan 12,81 selvästi. Nyt hän on yksi maanosan parhaista aitureista.

Mummon iso apu

Annimarin polku maailman huipun tuntumaan on ollut kivikkoinen ja katkonainen, yksinäinenkin.

Hänellä ei ole juuri muuta elämää kuin harjoittelu ja kilpailut.

Viikossa on yksi vapaapäivä, sunnuntai. Silloin hän ulkoilee koiriensa kanssa.

Muita harrastuksia ei ole, voimat eivät riitä.

”Haluan tehdä nyt kaikkeni, sillä minulla ei ole montaa vuotta jäljellä pikajuoksijana.”

Aivan yksin Annimarin ei tarvitse ponnistella. Perhe on tukenut häntä niin hyvinä kuin huonoina aikoina.

”Etenkin isoäitini Anna-Liisa Korte on auttanut minua kaikissa tilanteissa lukiovuosista tähän päivään asti. Ilman mummiani en olisi tässä.”

Annimarin kuvausvaatteet: Huppari ja keltaiset verkkarit Beam Hill.

X