Anopeista sielunsiskoiksi

Pirjo Kukkohovi ja Merja Hartikainen tutustuivat, kun heidän lapsistaan tuli pariskunta. Nyt heillä on yhdessä niin hauskaa, että lapset joskus lempeästi hillitsevät heitä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Pirjo Kukkohovi ja Merja Hartikainen tutustuivat, kun heidän lapsistaan tuli pariskunta. Nyt heillä on yhdessä niin hauskaa, että lapset joskus lempeästi hillitsevät heitä.
(Päivitetty: )
Teksti: Tuija Manneri

Kuohuviinilasit kilahtavat matkailuautossa Karstulassa, kun ystävykset Pirjo Kukkohovi, 63, ja Merja Hartikainen, 61, kohtaavat.

”Ihanaa päivää meille!” Naisilla on monta syytä kohottaa malja. Onhan nyt Merjan ja Pirjon miehen syntymäpäivä. Lisäksi on heidän lastensa tutustumisen vuosipäivä.

Kimmo ja Kirsi-Marja kohtasivat talvella 2003. Juttu alkoi sujua ilmeisen mukavasti, kun he totesivat, että Kimmon äiti ja Kirsi-Marjan isä viettävät juuri syntymäpäivää”, Pirjo ja Merja kertaavat perhetarinaa. Nuoret rakastavaiset esittelivät vanhempansa toisilleen. Se muutti hyvällä tavalla näiden elämää.

Yllätys lapsille

Merja: Jännitin Pirjon tapaamista. Kelpaisiko hänelle kokkaamani hauki ja korvasienikastike? Pian huomasin, että hän on kanssani samanhenkinen.

Pirjo: Ensimmäinen tapaaminen jännitti myös minua. Pidin Merjaa rohkeana, kun hän avasi kotinsa meille ventovieraille. Ei meistä tietenkään heti ystäviä tullut, pysyimme pitkään tuttavina.

Merja: Ystävyys kasvoi pikkuhiljaa. Ratkaiseva hetki oli loppuvuodesta 2008, kun Kirsin ja Kimmon häät lähestyivät. Päätimme Pirjon kanssa valmistaa heille yllätykseksi valokuvaesityksen ja -kirjan, joten järjestimme vanhempien salaisen viikonlopputapaamisen. Valitsimme kohtauspaikaksi Jämijärven, koska Pirjo ja hänen miehensä pitävät hiihtämisestä. Sieltä löytyi hiihtoputki.

Pirjo: Tulimme Jämijärvelle matkailuautollamme, ja Merja ja hänen miehensä Markku asustivat lomaosakkeessa. Aika kului hauskasti. Perhevalokuvia selatessa huomasimme, että olemme saman aikakauden kasvatteja, joiden elämässä on paljon yhteistä.

Merja: Lapsillamme oli vauvakuvissa päällään melkein samanlaiset äitiyspakkauksen vaatteetkin. Ja perheissä oli tehty samanlaisia asioita: oli leivottu hiekkakakkuja, remontoitu kotia ja retkeilty luonnossa. Siinä jutellessa tajusimme, kuinka samansuuntaisesti ja perhekeskeisesti olemme kasvattaneet lapsemme.

Yhteinen pohja

Merja: Olemme Pirjon kanssa kulkeneet hieman erilaisia polkuja. Pirjo ja Kari ovat opettajapariskuntana eläneet akateemisesti koulutettujen arkea, kun taas minä ja Markku olemme lähempänä työläisperhettä. Mutta pienet erot vain laajentavat näkökulmia.

Pirjo: Toisaalta lähtökohtamme on hyvin samanlainen. Lapsuudessamme 1950-luvulla kaikilla oli sama tilanne: sodasta oli kulunut vähän aikaa, ja elämä oli selviytymistä ja jälleenrakennusta.

Pirjo: 1950-luvun tyttöinä meidän piti oppia niin kotityöt kuin pienellä rahalla toimeen tuleminen. Hyvin me selvisimme. Monta hauskaa tarinaa on vaihdettu ja naurettu tai itketty niille.

Merja: Sattumalta solmimme avioliitot samoihin aikoihin, talvella 1970-luvun puolivälissä. Kodinhoidon, työn ja velkojen kanssa oltiin välillä tiukoilla, mutta vuosien myötä alkoi helpottaa.

Pirjo: Nyt kuusikymppisenä osaa nauttia elämästä. Jokainen päivä on elämisen arvoinen. Ja on ihanaa, kun on ystävä, joka on elänyt samansuuntaisen elämän ja ymmärtää.

Merja: Tutustuimme lastemme kautta. Mutta olisimme varmasti ystävystyneet, vaikka tiemme olisivat kohdanneet jollain muulla tavalla.

Lomareissuja

Pirjo: Toistemme elämänkulun ja -tavan hahmottaminen vaikutti varmaan siihen, että ryhdyimme häiden jälkeen tapaamaan useammin. Aloimme esimerkiksi käydä yhdessä sienestämässä ja marjastamassa niin Jyväskylän kuin Vaasankin ympäristössä. Nykyään tapaamme monta kertaa vuodessa ja soittelemme ja viestittelemme paljon. Saatamme vaikkapa katsoa samaa televisio-ohjelmaa ja kommentoida sitä WhatsApp-viesteillä. Kun kyläilemme toistemme luona, esittelemme toiselle aina jotain omalle kotiseudulle tyypillistä. Merja ja Markku ovat esimerkiksi käyneet luonamme Vaasassa huvilakauden päättäjäisissä ja Merenkurkun maailmanperintöalueella.

Merja: Pirjo ja Kari puolestaan ovat päässeet kanssamme kiertoajeluille Jyväskylän ympäristöön ja Leivonmäen kansallispuistoon. Yhdessä lasten perheiden kanssa olemme reissanneet myös maailmalla, esimerkiksi Kroatiassa, Skotlannissa ja Madeiralla.

Pirjo: Skotlannistakin muuten löydettiin kantarelleja ja tehtiin niistä ruokaa! Nautimme hyvästä ruoasta ja kokkaamisesta aina kun tapaamme.

© Hanna-Kaisa Hämäläinen

Luottamusta

Pirjo: Vaikka reissaamme paljon, pystyisimme myös istumaan kotona keittiön pöydän ääressä ja juttelemaan kaikesta mahdollisesta. Ajattelemme samoin elämän suurista linjoista. Myös miehemme tulevat keskenään juttuun loistavasti, joten tapaamme aina pariskuntina. Se on tärkeä osa ystävyyttämme.

Merja: Muutama vuosi sitten matkustimme ensi kertaa neljästään ulkomaille. Viikko Viron kartanoihin ja kaupunkeihin tutustuessa sujui hienosti, vaikka melkein yötä päivää oltiin yhdessä. Se hitsasi meidät lopullisesti ystäviksi.

Pirjo: Jälkikasvumme ja kaverimme ovat ihmetelleet, että ihan oikeastiko jaksatte olla viikon yhdessä ja teillä on hauskaa. Siitä ymmärsin, ettei tällainen ystävyys ole itsestäänselvyys. Se on rikkaus, jonka elämä toi tullessaan.

Merja: Pirjo on minulle jopa enemmän kuin ystävä: hän on sielunsisko.

Pirjo: Merjaan voin luottaa täydellisesti. Hänelle voin kertoa asioita, joista en puhu kenellekään muulle.

Huumoria

Pirjo: Olemme pohjimmiltamme aika erilaisia. Merja on tarkka ja minä suurpiirteinen. Merja on myös ihailtavan taitava talousihminen. Nytkin hän toi mukanaan kuivattuja sieniä ja tekemäänsä omenahilloa, mustikka-, horsma- ja mesiangervoteetä.

Merja: Pirjolla on leikkisä tapa tehdä asioita, minulla taas käytännöllinen ja arkinen. Pirjo on kekseliäs mestarisuunnittelija. Hän järjestää upeita teemailtoja, kuten Markulle ja minulle ikimuistoisen 40-vuotishääpäiväjuhlan, jossa saimme olla kuin kuninkaallisia.

Pirjo: Merja sanoo kaikkiin ohjelmaehdotuksiin, että tosi hyvä idea. Nyt suunnitelmissa on säästää eläkkeistä rahaa vaikkapa Australian-matkaan.

Merja: Molempien kyky innostua on yksi ystävyytemme kantava voima. Samoin huumori. Meillä on aina yhdessä hauskaa, sanailemme ja nauramme paljon. Lastemme mielestä taidamme olla joskus liiankin hilpeitä ja riehakkaita. Ennen kasvatimme lapsia, mutta nyt he yrittävät välillä lempeästi hillitä meitä.

Pirjo: Olemme pohtineet myös tulevaisuutta – koskaanhan ei voi tietää, mitä tapahtuu. Mutta uskomme, että tämä ystävyys kestää muutokset.

V

X