Anu Sinisalo opetteli hölläämään: ”Laiskuus tuli osaksi elämääni – ja se tuntui ihanalta”
Syksyn ja talven Anu Sinisalo opetteli laskeutumaan tekemättömyyden tilaan. Kiireisen työrupeaman jälkeen se oli aluksi vaikeaa, mutta pian hän löysi itsestään jotain uutta.
Anu Sinisalo ei enää välitä ulkoa tulevista paineista. Hän ei halua ”konmarittaa itseään ja tavaroitaan aneemiseen tilaan”.
Näyttelijä Anu Sinisalo oli jo kotinsa eteisessä vetämässä kenkiä jalkaansa. Meikit kasvoilla, tukka laitettuna ja iltamenot sovittuna. Kaikki oli sujumassa suunnitelman mukaan, mutta Anun mieli seisahtui. Hän ei jaksanutkaan. Teki mieli vaihtaa mukavat vaatteet ylle ja palata takaisin kotisohvalle.
Ja niin tapahtui. Hän otti kengät jaloista ja pesi meikit pois.
”Yhtäkkiä havahduin siihen, että en halua lähteä – miksi siis tekisin niin? Päätin, että minun ei tarvitse.”
Vaikka Anu on aina ollut herkkä kuuntelemaan itseään ja omia voimavarojaan, viime syksynä hän oppi antautumaan uudenlaiseen suopeuden tilaan: olemattomuuteen, kuten hän sitä itse kutsuu. Mutta ihan helposti se ei käynyt.
Jatkuvaa touhua
Syksyllä Anun elämässä koitti aika, jolloin puolitoista vuotta kestänyt hektinen työjakso päättyi. Uusia projekteja oli tullut peräjälkeen, ja niistä suurin osa tehtiin muualla kuin kotikaupungissa Helsingissä.
”Tuntuu, että elin puolitoista vuotta jatkuvasti tien päällä.”
Seuraavat pitkäkestoiset urakat oli sovittu vasta tälle keväälle. Muutamia keikkoja oli harvakseltaan, muuten Anun kalenterissa oli useamman kuukauden tyhjä rako.
Juuri tätä hän oli odottanut kiireisinä kuukausina. Mitä kaikkea hän tekisi sitten, kun aikaa vihdoin olisi: tapaisi ystäviään, kävisi katsomassa erilaisia esityksiä, siivoaisi kaapit… Puuhaisi kaikkea sitä, mihin kiireen keskellä ei ollut mahdollisuutta.
Aikaa oli yhtäkkiä kaikille ja kaikelle, eikä Anu malttanut hidastaa. Hän sopi tapaamisia ja menoja.
”Ihan kuin jokin alitajuinen kutina olisi käskenyt minua liikkeelle tai tekemään jotain. Täytin päiviäni kaikenlaisella tekemisellä, touhusin jotain koko ajan. Yritin pitää itseni aktiivisena.”
Hän keksi itselleen myös uusia aktiviteettejä: osti kävelysauvat ja ryhtyi harrastamaan sauvakävelyä. Lenkin jälkeen hän tunsi itsensä reippaaksi ja ahkeraksi.
Mutta olo ei tuntunut niin hyvältä, kuin olisi pitänyt. Ei, vaikka hänellä oli roppakaupalla juuri nyt niitä hetkiä, joita hän oli kaivannut.
”Huomasin, että kauan syrjään laittamani väsymys ei kadonnut, vaikka työt loppuivat. Olin yhä todella väsynyt, vaikka minulla oli pelkkää vapaa-aikaa. En osannut levätä.”
Sitten hän pysähtyi miettimään, miksi se kaikki aiheutti levottoman olon. Kuin jokin olisi kaihertanut sisältä.
Hän teki tärkeän oivalluksen: hän teki kaiken, jotta kokisi itseni tarpeelliseksi ja tuntisi olevani olemassa. Hän oli pelännyt turhautuvansa ja tylsistyvänsä.
Unirytmi selkeytyi
Kipuilun päätyttyä solahtaminen uudenlaiseen olotilaan tapahtui kuin huomaamatta.
Alkuun Anu huomasi ajattelevansa, että hänen pitäisi elää yleisten normien mukaan: mennä illalla nukkumaan hyvissä ajoin ja herätä aamulla varhain. Mutta se tuntui väkinäiseltä. Hän päätti kokeilla, miltä oma luonnollinen vuorokausirytmi tuntuisi.
Millaista olisi mennä nukkumaan kun väsyttää ja herätä ilman herätyskelloa.
”Pystyin vihdoin pysähtymään sen äärelle, miten paljon tarvitsen unta voidakseni hyvin.”
Aluksi valvominen yli puolenyön ja herääminen aamuyhdeksän ja puolikymmenen välillä tuntui nurinkuriselta, mutta Anu tottui siihen.
”Tätä luontaista rytmiäni noudattaessa herään virkeänä ja iloisena.”
Hiljalleen Anu luopui myös viikonpäiville laatimistaan aikatauluista ja oppi jättämään menoja väliin.
Vastuuntuntoisena ihmisenä hän kantoi ratkaisuistaan huonoa omaatuntoa – aluksi. Hiljalleen syyllisyys kaikkosi.
”Onneksi ympärilläni olleet ihmiset ymmärsivät, jos en jaksanut lähteä.”
Samalla Anu huomasi, miten hyvää teki olla välillä myös tylsistynyt.
”Ymmärsin, että minun pitää kuunnella alitajuntaani, joka käski antamaan periksi. Taistelin turhaan sitä vastaan. Kuvittelin, että minun täytyy koko ajan olla tekevä ja aktiivinen, jotta kaikki näkevät miten paljon teen. Olisin tarpeellinen sitä kautta .”
Velvollisuuksia ei ollut, ja se tuntui ihanalta. Vain Pinja-koira rytmitti arkea. Sen kanssa Anu vietti ulkona pari tuntia päivittäin. Anu tutustui myös Netflixin elokuviin ja sarjoihin, oli kotona ja huilasi.
”Laiskuus tuli osaksi elämääni, ja se tuntui ihanalta. Olemattomuuden tilassa parasta on se, että ei tarvitse tehdä mitään tai pyrkiä mihinkään.”
”Tänä päivänä puhutaan, että koko ajan pitäisi tavoitella kuuta taivaalta. Se lisää yleistä tyytymättömyyttä.” Tommi Tuomi / Otavamedia
Kuume saa tulla
Anun pinna ei pala enää yhtä herkästi kuin ennen. Ärtymys ei nouse mieleen, jos kaikki ei mene niin kuin on ennalta sovittu tai suunniteltu.
Anu epäilee, että viime kuukausien aikana hänen kehonsa stressihormonien taso on laskenut. Ennen pienikin aikataulunmuutos aiheutti kireyttä, tilanteiden muutokset ärsyttivät.
Tänä keväänä hän on mukana uudessa televisiosarjassa, jonka kuvaukset vaativat monenlaista säätöä.
”Nyt huomaan, että en stressaa yhtään, vaikka koko ajan mukana on muuttuvia palikoita ja joustoa tarvitaan. Pääajatukseni on, että kyllä kaikki järjestyy.”
Freelancer-näyttelijänä Anu on toki tottunut työn epätasaiseen sykliin ja tulovirtojen epävarmuuksiin. Siihen, että välillä töitä on yli äyräiden, joskus ei lainkaan.
”Ahdistus on tuttu ystävä, joka tulee aika ajoin kylään. Epävarmuuden jatkuva sietäminen ammatillisesti ja taloudellisesti ei ole koskaan helppoa, mutta se on osa tätä työtä.”
Freelancerilla ei ole palkallisia sairauslomia. Aina aiemmin Anu on pyrkinyt taklaamaan orastavat flunssat vitamiineilla ja lääkkeillä, jotta työt eivät häiriintyisi.
”Mutta kun hiljattain tulin kipeäksi ja kuume nousi, opin ymmärtämään, että voin sairastaa ihan rauhassa ja antaa taudin tulla ja mennä luontaista polkuaan. Minun ei tarvitse kaikin keinoin saada itseäni seuraavaksi päiväksi toimintakuntoon.”
Suorittaminen jää
Laihdu kesäksi viisi kiloa. Tee tehokas kevätsiivous. Muista istuttaa perennat. Pese ikkunat. Joka kevät pinnalle nousevat suorituskeskeiset teemat saavat Anun naurahtamaan. Hänen vaatekaappinsa ovat melko siistit aina, ja kodin siisteys on tärkeää. Mutta jynssääväksi pingottajaksi hänestä ei ole.
”En jaksa lähteä siihen rummutukseen, mitä minun pitäisi tehdä tai minkälainen tulisi olla. Pitäisi vähentää tavaraa, viedä juttuja kierrätyskeskukseen ja ”konmarittaa” itsensä ja tavaransa aneemiseen tilaan. Luoja paratkoon, en jaksa hypätä sellaiseen ralliin mukaan.”
Viime aikoina Anu on pohtinut paljon ympäristön asettamia odotuksia ja ohjeita. Miten kuuliaisuus, suorittaminen ja suomalainen sisu ovat arvossaan ja ihannoituja ominaisuuksia.
”Mielestäni sitä kaikkea olisi hyvä karistaa pois. Ihmiset tekevät helposti kaikkea muuta kuin kuuntelevat itseään. Se on lajeista vaikein ja joskus pelottavaakin, mutta minulle se on ollut valtavan tarpeellista oman hyvinvointini kannalta.”
”Tänä päivänä puhutaan paljon siitä, että koko ajan pitäisi olla onnellinen ja tavoitella kuuta taivaalta. Uskon, että se lisää yleistä tyytymättömyyttä.”
Sosiaalisen median luomat paineet ja ihmisten välinen tekemisten vertailu kuuluvat samaan kategoriaan. Anun mielestä some luo helposti ähkyn vaatimuksista: pitääkö mennä kaikkiin paikkoihin, joihin kutsutaan ja käyttäytyä ja olla niin kuin muutkin.
Anu onkin jättänyt sen seuraamisen tietoisesti vähemmälle.
”Nyt osaan olla suopeampi itseäni kohtaan. Enää en vertaile yhtä paljon itseäni muihin tai yritä täyttää ympäristön odotuksia. Teen juuri niin kuin minusta hyvältä tuntuu.”
Sisälle uuteen minään
Hitaampi elämänrytmi näkyy myös siinä, miten Anu huolehtii kunnostaan. Sauvakävely, tai ”seiväskävely”, kuten hän lajiaan mummonsa sanoin kutsuu, on yhä mieluisaa puuhaa. Mutta salilla käymisen tai ohjattujen ryhmäliikuntatuntien sijaan hän jumppaa nykyisin kotona kuminauhojen avulla – jos siltä tuntuu ja huvittaa.
”Nautin siitä, ettei minun tarvitse lähteä salille suorittamaan tai jumppaamaan, vaan voin kaivaa kuminauhat esiin kotona ja tehdä liikkeitä omassa olohuoneessani. Voin kuulostella rauhassa, kaipaako kehoni venyttävää vai rasittavampaa liikettä ja tehdä harjoituksen sen mukaan.”
Kuluneet kuukaudet ovat tuoneet Anun olemukseen uudenlaista rauhaa.
”Tuntuu siltä, kuin olisin ollut rentouttavassa kylpylässä lillumassa, vaikka en ole tehnyt mitään. Olen antanut hermostoni ja ajatusmaailmani olla.”
Hän toivoo, että kehon ja mielen tasapaino säilyisi myös jatkossa, kun hektisempi työvaihe taas kevään mittaan alkaa.
”Olemattomuudessa oleminen on ollut minulle käänteentekevä elämänvaihe. Nyt minulla on todella hyvä olla itseni ja ympäristöni kanssa. Tuntuu kuin olisin solahtanut tietyllä tavalla sisälle uuteen minään, takaisin omiin tehdasasetuksiini. Se on ihanaa.”
Tulevaisuus on juuri nyt kutkuttavasti auki.
”Minun on hyvä olla nyt tässä hetkessä ja minussa juuri näin.”
Kuvausvaatteet: neule CaSaC, pellavahousut, paita ja rannekorut By Pias Haaga, kengät Beamhill.
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkäri-lehdessä 3/20.
Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti