Äreä Paasikivi lähetettiin mielisairaalaan tutkittavaksi – mikä oli diagnoosi?

Jaa artikkeliTilaa Seura
Paasikivi
Alli Valve oli J.K. Paasikivin toinen puoliso, jonka hän tapasi yli 60-vuotiaana. © Om-arkisto
"Ei muuta vikaa kuin huono kotikasvatus."

Kun J. K. Paasikivi valittiin pääministeriksi jatkosodan jälkeen vuonna 1944, hän oli jo varsin iäkäs, 73-vuotias. Takana oli kaksi vuosikymmentä Kansallis-Osake-Pankin johdossa, yksi pääministerikausi, lähettiläsvuodet Tukholmassa ja talvi- sekä jatkosodan raskaat neuvottelut Neuvostoliiton johtajien kanssa.

Paasikivi pinnisteli voimiensa äärirajoilla, mutta paineet helpottuivat hieman, kun hänet valittiin presidentiksi maaliskuussa 1946.

Paasikiven tärkeänä tukena oli Alli Valve, josta leskeksi jäänyt Paasikivi löysi uuden rakkauden yli 60 vuotiaana.

Huono kotikasvatus

Parinkymmenen vuoden takaisessa haastattelussani Lapinlahden psykiatrisen sairaalan ylilääkäri Kalle Achté totesi hieman huvittuneena, että yksikään sairaalan lääkäri ei ole saanut patsasta, mutta varsin moni potilas kylläkin.

Yksi heistä oli ollut 1930-luvulla Kansallis-Osake-Pankin silloinen pääjohtaja J. K. Paasikivi.

”Hän oli siinä määrin äreä ja kiukkuinen persoona, että johtokunta lähetti hänet Lapinlahteen tutkimuksiin. Lääkärien mukaan hänessä ei ollut muuta vikaa kuin huono kotikasvatus.”

Tuleva presidentti oli jäänyt äidistään orvoksi nelivuotiaana ja isästään kymmenen vuotta myöhemmin. Hämeenlinnan normaalilyseosta ylioppilaaksi tullutta lahjakasta poikaa kasvatti iäkäs sukulaistäti.

Raju karjahdus

Lokakuussa 1939 valtioneuvos Paasikiven johtama valtuuskunta matkusti Moskovaan neuvottelemaan Neuvostoliiton vaatimista alueluovutuksista.

Ennen rajaa juna pysähtyi Viipurissa, jossa pitkään mustaan päällystakkiin pukeutunut Paasikivi näyttäytyi vaunun ovella. Asemalaiturille kokoontuneet lauloivat Karjalaisten laulun.

Paasikivi mutisi: ”Jos tämä asia voitaisiin laululla hoitaa, niin kyllä me silloin pärjäisimme.”

Ensimmäinen neuvottelu kuivui kokoon.

Kokoon kuivui myös viimeinen Moskovassa käyty neuvottelu. Keskiyöllä marraskuun 9. päivänä saapui ulkoministeri Vjatsheslav Molotovin sihteeri Suomen lähetystöön mukanaan kirje.

Sihteerinä mukana ollut Johan Nykopp kertoi myöhemmin Seuralle:

”Kun Paasikivi avasi kirjeen, kuului raju karjahdus: Tämähän on brännvinsadvokatyr (juopon juridiikkaa)!”

Molotov ehdotti kirjeessä, että Suomi voisi vuokraamisen sijaan myydä Hankoniemen alueen Neuvostoliitolle. Silloin ei olisi kyse vieraista sotavoimista Suomen alueella, koska alue ei olisi enää Suomen.

Alueluovutuksista ei päästy sopuun, ja talvisota alkoi 30.11.

Runsas kolme kuukautta myöhemmin Paasikivi johti jälleen Moskovassa neuvottelevaa valtuuskuntaa. Suomalaisten taisteluvoima alkoi uupua. Oli pakko solmia talvisodan rauha.

Paluumatkalla lentokonetta ohjasi ruotsalainen lentokapteeni Sixten Barentheim. Rauhanehtojen hyväksyminen oli kova pala Paasikivelle.

Vuosia myöhemmin Hufvudstadsbladet-lehden haastattelussa Barentheim totesi, että ”valtioneuvoksen ärinä ylitti minun Junkers-koneeni moottoreiden äänen”.

”Ovela ukko”

Tutkiessani Salpausselän ilmatorjuntapatteriston historiikkia ilmeni yllättäen, että myös Paasikiven pojalla, majuri Juhani Paasikivellä, oli talvisodassa tärkeä rooli. Helsingin ilmapuolustusalueen komentajana hän johti pääkaupungin ilmapuolustusta.

Historiikissa mainitun aikalaisarvion mukaan Juhani Paasikivi oli ”arpikasvoinen, iso ja äreä mies”.

Iso hän olikin – pituutta 193 senttiä ja painoa toistasataa kiloa. Äreytensä hän oli epäilemättä perinyt isältään. Sitä lievensi hyvä huumorintaju.

Juhani Paasikivi kaatui jatkosodassa vuoden 1942 lopulla.

Jatkosodan helmikuussa 1944 valtioneuvos Paasikivi matkusti Tukholmaan, jossa hänen piti tavata Neuvostoliiton Ruotsin suurlähettiläs madame Alexandra Kollontai. Häneltä voisi ehkä saada tietoja Neuvostoliiton asettamista rauhanehdoista.

Keskustelut pyrittiin pitämään salaisina, jotta Saksan valtiojohto ei saisi niistä tietoa. Niinpä Paasikivi luikahti iltaisin salaa 71-vuotiaan, osin halvaantuneen madame Kollontain luo, joka asui Saltsjöbadenin parantolassa.

Elegantti ja älykäs Kollontai piti 73-vuotiasta Paasikiveä ”ovelana ukkona”. Ajoittain hänen oli vaikea saada selvää Paasikiven puheesta, koska tämän posliiniset tekohampaat aiheuttivat luurankomaista kalinaa.

Ruotsalaiset lehtimiehet yrittivät turhaan urkkia tietoa keskusteluista. Lontoon lehdissä käsiteltiin suomalais-venäläistä tilannetta jännitys- ja intohimodraamana, jonka päähenkilöt olivat valtioneuvos Paasikivi ja suurlähettiläs Kollontai.

”Kuinka kauan jaksan?”

Jatkosodan välirauhan jälkeen pääministeriksi valittiin J. K. Paasikivi.

Vuosi 1945 oli raskasta aikaa. Piti käynnistää Neuvostoliiton vaatima sotasyyllisyysoikeudenkäynti. Piti vaientaa karjalaiset vaatimasta Karjalaa takaisin. Piti selvitellä Neuvostoliittoa ärsyttävää asekätkentäjuttua.

Piti myös miettiä, miten Neuvostoliitto reagoisi, jos sairasteleva presidentti Mannerheim matkustaisi Portugaliin lepäämään.

Lisäksi piti tulla toimeen liittoutuneiden valvontakomissiota Helsingissä johtavan Neuvostoliiton kanssa.

Yllättäväksi kiusaksi nousi veturinkuljettajien uhkaama lakko syyskuun lopulla. Junaliikenteen pysäyttäminen olisi halvaannuttanut suuren osan Suomea. Paasikivi purkautui päiväkirjalleen kuin tulivuori:

”Kaikkien pitäisi tukea hallitusta, joka panee peliin viimeiset voimansa luotsatakseen maan pois vaikeuksista. Ja tällaisella hetkellä veturinkuljettajat (4 800) menevät lakkoon!” Paasikivi kirjoitti.

”Se on osoitus ennenkuulumattomasta alkeellisuudesta. Maamme ei ole vielä kypsä demokratiaan!”

Paasikivi oli välillä katkeamisen partaalla.

Eräs päiväkirjamerkintä kertoi paljon: ”Kaksi viimeistä kuukautta ovat olleet täydellistä helvettiä. Kuinka kauan minä jaksan tätä kaikkea?”

Kun Paasikivi täytti 75 vuotta marraskuun 27. päivänä, hän sai onnittelut myös Alexandra Kollontailta.

Paasikivi kiitti kirjeitse todeten, että olisi toki ollut mukavampaa, jos rakas madame olisi saanut onnitella häntä 25- eikä 75-vuotispäivän takia, mutta tosiasiat ovat tosiasioita.

Kirjeessään Paasikivi kirjoitti vielä, että ”vierailuni luonanne Saltsjöbadenissa – iltamyöhällä helmikuussa 1944 – ovat minulle elämänikäinen muisto”.

Paasikivi valittiin tasavallan presidentiksi maaliskuun 9. päivänä 1946. Valintaa ei sen kummemmin juhlittu.

Päiväkirjaan tuli merkintä: ”Olin vilustunut. Menin sänkyyn, oli kuumetta.”

Juhlaan olisi ollut aihetta. Presidentin rooli oli leppoisa, pääministerin pirullinen.

Isoisän otsatöyhtö

Jatkosodassa kaatuneen Juhani Paasikiven pojalla oli sama etunimi kuin isällään. Syksyllä 1985 kävin haastattelemassa häntä Tukholmassa, missä hän toimi tietokonejätti IBM:n johtavana lääkärinä.

”Isoisä kirjoitteli ahkerasti joka päivä. Hänellä täytyi olla varsin laajat muistelmat, hänhän oli pikakirjoitustaitoinen”, nuorempi Juhani Paasikivi sanoi.

”En tiennyt, olisiko niiden sisältö jopa niin kiistanalaista, että julkaiseminen ei olisi käynyt päinsä.”

Eivät ne olleet. Yli 3 000 konekirjoitusliuskaa sisältäneiden päiväkirjojen ensimmäinen osa ilmestyi elokuussa 1985. Siitä tuli vuoden kirjallinen sensaatio.

Juhani Paasikivi muisteli Seuran artikkelissa, kuinka yli 80-vuotias isoisä oli Kultarannan kesäpaikassa työskennellyt aina yömyöhään asti.

”Hän kirjoitti usein verannalla ja minä, nuori mies, istuin siinä selän takana ja yritin puoliunisena sulattaa lounastani.”

Pojanpojalleen presidentti Paasikivi oli ajoittaisista tulikivenkatkuisista jylinöistään huolimatta leppoisa isähahmo, josta Juhani Paasikiven mieleen jäi monia pieniä, huvittaviakin yksityiskohtia:

”Isoisällä oli kammanpätkä, jolla hän aina suki otsatöyhtöään, enempää tukkaahan hänellä ei juuri ollut. Jos saan elää, käy minulle kai samoin, on tässä minullakin samanlainen otsatöyhtö.”

Juhanille tärkeä isoisä kuoli joulukuussa 1956.

Muistopuheessa presidentti Urho Kekkonen totesi Paasikiven aina varjelleen tiukasti omaa ulkopoliittista linjaansa. Jos joku yritti sitä uhata, Paasikivi lausui aina heti tuimasti: ”Jos tämä asia ei pian selvene, minä menen radioon ja pidän puheen.”

X