Arja Koriseva konsertoi ennen kuin hiljentyy oman joulun viettoon: ”Meillä on ollut sama joulupukki 20 vuotta”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Arja Korisevalle oli tärkeää päästä esiintymään hyvän asian puolesta.
Arja Korisevalle oli tärkeää päästä esiintymään hyvän asian puolesta. © Tiia Ahjotuli / Otavamedia
Lastenklinikoiden Kummien JouluMielelle-hyväntekeväisyyskonsertissa edellisen kerran kaksi vuotta sitten esiintyneelle laulaja Arja Korisevalle oli tärkeää päästä esiintymään hyvän asian puolesta myös tänä vuonna.

”Olen ollut kummina alusta asti. Tämä on minulle hirveän mieluinen tapa auttaa ja tehdä hyvää”, Arja Koriseva kertoi konsertin lehdistötilaisuudessa Kulttuuritalo Martinuksessa Vantaalla.

Arja Koriseva juhlii joulua konserteilla ennen pukin tuloa

30-vuotistaiteilijajuhlavuotta viettänyt Koriseva tekee vielä omia joulukonsertteja, sitten on aika laskeutua loman viettoon ja kohti uutta vuosikymmentä.

Korisevan viimeiseen kymmeneen vuoteen on mahtunut paljon. Rintasyöpädiagnoosi ei ole enää laulajan mielessä, ellei siitä joku mainitse.

”Se ei hallitse elämääni.”

Joulua hän viettää perinteisin menoin perheen kesken ja joulupukkikin on tulossa.

”Meillä on ollut sama joulupukki 20 vuotta. Usein olemme olleet me siskokset lapsineen yhdessä ja aina on ollut joku, joka vielä uskoo pukkiin, eikä tämäkään joulu tee poikkeusta.”

Joulukonsertilla kerätään varoja muun muassa lastentautien tutkimukseen ja lasten ja nuorten mielenterveystyöhön. Konsertti esitetään MTV3:lla 15. joulukuuta.

Lue myös: ”Naiseus ei ole rinnoista kiinni” – Laulaja Arja Koriseva on sinut kehonsa kanssa

Kuvat: Tiia Ahjotuli / Otavamedia

Galleria

X