Bangkokissa asuva Irma Gustafsson tunnetaan nukketaiteilijana ja kansaivälisenä bisnesammattilaisena
Irma Gustafsson on asunut Bangkokissa 57 vuotta. Sitkeä suomalaisnainen on tehnyt komean uran nukketaiteilijana ja kansainvälisenä bisnesnaisena.
Jonain päivänä Irma Gustafssonin nuket muuttavat museoon.
Irma Gustafssonin talon varjoisa etupiha Bangkokin ydinkeskustassa tarjoaa viileän levähdyspaikan tukahduttavassa helteessä.
Kun tulija astuu taloon sisälle, hän vasta yllättyy: tuntuu kuin astuisi nukkekotiin, sillä talon kaikki viisi kerrosta ovat täynnä erilaisia nukkeja.
Heti ulko-oven vieressä seisoo 150 senttimetriä korkea kuningatar Viktoria. Ikkunapaikalle on päässyt Alexander Stubb, joka hymyilee tulijalle koko hammaskalustollaan.
Irma Gustafsson on tehnyt jokaisen nuken käsin, ja jokaisella nukkekodin 300:lla nukella on oma tarinansa.
Ainutlaatuinen on myös nukketaiteilijan oma elämäntarina. Siinä yhdistyvät Pohjan akan tahto ja kansainvälisen bisnesnaisen taitavuus.
Ovet liian lähellä
Irma Gustafsson, 85, on kotoisin Helsingistä, jossa hänen äidillään oli naisten suosima muotiliike.
Irma valmistui Helsingin yliopistosta pääaineena latinan kieli. Jatko-opinnot saivat jäädä, kun äiti ilmoitti, että Irman oli haettava töitä.
”Muotiliike ei enää kannattanut. 50-luvun lopulla hattujen teettäminen tuli asiakkaille liian kalliiksi.”
Nuori nainen ei aikaillut vaan marssin Finnairin edeltäjän Aero oy:n toimistoon kysymään töitä.
”Siellä kysyttiin, mitä osaan. Vastasin osaavani kieliä, ja muut asiat opin.”
Aero oli avannut reitin Helsingistä Moskovaan, ja Irma palkattiin yhtiön Moskovan-toimistoon.
Moskovassa asuntona oli pohjoismaisten työntekijöiden yhteisasuntola.
Viereisessä huoneessa asui ruotsalainen lentokapteeni Sten Gustafsson. Liian lähellä olevat asuntojen ovet johtivat romanssiin ja avioliittoon.
Hyppy tuntemattomaan
Moskovasta pariskunta muutti ensin Tukholmaan ja pian, vuonna 1959, Thaimaan Bangkokiin, jonne lentokapteeni Gustafsson sai työkomennuksen.
Thaimaa ei vielä 1950–1960-luvun taitteessa ollut alussa länsimaisten turistien kansoittama matkakohde.
Muutto Thaimaahan oli sananmukaisesti hyppy tuntemattomaan, sillä tuohon aikaan Suomesta ja Ruotsista oli turha etsiä kirjallisuutta, josta olisi etukäteen saanut tuntumaa maahan.
Kun pariskunta saapui Bangkokiin huhtikuun alussa, kaupungissa ei ollut vain kuuma, se oli kuin tulipätsi.
”Kuumuus oli uskomaton, tuntui kuin päätä keitettäisiin”, Irma muistaa. Ilmasto tuotti myös vastoinkäymisiä.
”Mukanamme tuomamme vaatteet eivät sopineet ilmastoon lainkaan. Äidiltä saadut hatut homehtuivat, ja termiitit tekivät selvää lehdistä ja kirjoista”.
Thaimaassa pariskunnalle syntyi tytär vuonna 1960.
Hyppy tuntemattomaan maahan oli Irmalle myös hyppy uuteen ammattiin. Irman kielitaito oli valttia myös nyt.
”Minusta ei ollut kotona istumaan ja odottamaan miestä töistä kotiin, vaikka tyttäremme oli vielä pieni”, Irma sanoo.
”Työelämään pääsin kiinni, kun sain opettajan paikan Bangkokin amerikkalaisessa koulussa.”
Kun perhe oli asunut Bangkokissa vuoden, Irmaa kohtasi yllätys.
Gustafsson lentää pesästä
Elettiin vuotta 1961, kun aviomies lähti hakemaan Tukholmasta töitä ja asuntoa.
”Päätin jäädä odottamaan Bangkokiin kunnes asuntoasiat olisivat Tukholmassa kunnossa. Tukholman talvi ei vetänyt puoleensa.”
Tämän jälkeen hän kuuli miehestään seuraavan kerran, kun tämä pyysi Irmaa kirjoittamaan papereita asuntoa varten.
”Sen jälkeen emme minä eikä edesmennyt tyttäremme kuulleet hänestä enää sanaakaan. Mutta peräänsä en ole kysellyt.”
Apua hän varmasti olisi saanut Suomen kauppaneuvostolta, sillä suurlähetystöä Suomella ei Thaimaassa vielä 1960 luvulla ollut.
”Päätin pärjätä yksin. Ihminen pärjää, jos päättää pärjätä.”
Nuket astuvat kuvaan
Yksinhuoltajana vieraalla mantereella ilman perheen, sukulaisten tai yhteiskunnan turvaverkkoa saisi monen tilaamaan lennon kotimaahan ilman paluulippua.
Mutta ei Irmaa, joka perusti opettajatyönsä ohella yrityksen. Alussa yritystoiminta oli lahjatavaroiden tuontia.
”Toimme Thaimaahan Arabiaa, Iittalaa ja Riihimäen lasia. Ne olivat siihen aikaan täällä jotain aivan erikoista, uutta ja ennen kaikkea luksusta”, Irma kertoo.
”Menekki oli sen mukaista. Eniten tuotteitamme ostettiin häälahjoiksi.”
Yritystoiminta lähti vauhdilla laajenemaan. Samaan aikaan Thaimaalainen yhteiskunta lähti kehittymään ja se näkyi yrityksen toiminnassa.
Kunnes eräänä nuket tekivät sisäänmarssin.
”Liikkeeseeni tuli saksalainen asiakas, joka kysyi osaanko tehdä nukkeja. Hän halusi viedä niitä Saksaan. En ollut koskaan tehnyt nukkeja, mutta päätin opetella.”
Thaimaalaiset ovat erittäin taikauskoista kansaa. Monet uskovat, että nukeilla on henki, ja henget ovat keskeinen osa maan taikauskoa. Sen vuoksi paikallisten on ollut vaikea ymmärtää sitä, että Irma tekee nukkeja.
”Nuket ovat hyvä mittapuu siinä, miten meidän ja thaimaalaisten kulttuurit eroavat toisistaan. Ansiotyönä he asian ymmärtävät, mutta eivät harrastuksena. Heitä nuket pelottavat”, Irma kertoo.
”Meidän taloudessamme on taloudenhoitaja, joka ei suostu liikkumaan talossamme yksin, koska hän pelkää näitä nukkea.”
Tehtailija, Irma Gustafsson
Thaimaassa länsimainen yrittäjä kohtaa yllätyksiä.
”Esimerkiksi thaimaalainen aikakäsitys on aivan erilainen kuin meillä pohjoismaalaisilla. Täsmällisyyttä ei kannata odottaa, sillä thaimaalainen on joko aikaisessa tai myöhäisessä”, Irma puistelee päätään.
Korruptio on asia, jota myös on vaikea ymmärtää. Jos ei ”kiitä” viranomaista esimerkiksi asian nopeasta käsittelystä, seuraavalla kerralla tärkeä päätös saattaa viipyä ”kiittämättömyydestä” johtuen.
Kun Thaimaa kielsi vuonna 1970 posliinin maahan tuonnin, Irman yrityksen luonne muuttui: tuonti muuttui vienniksi. Tuontikielto tosin kumottiin myöhemmin, mutta tullimaksut laitettiin kohtuuttoman korkeiksi.
Irmasta tuli nyt myös nainen, joka omisti Thaimassa kolme tehdasta.
”Lahjatavarat olivat edelleen perustuotteemme, nyt vain itse tuotettuna”, Irma muistelee.
”Yhtäkkiä minulla oli viisi liikettä, kolme tehdasta ja suuri toimistotalo.”
Asiakkaat olivat ympäri maailmaa, ja yritys vei puusta tehtyjä lahjatavaroita ja nukkeja Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Australiaan.
Mutta 1980-luvun lopulla Irma koki, että hän oli päivätyönsä tehnyt ja päätti myydä tehtaansa ja liikkeensä.
”Joskus on luopumisen aika. Vuonna 1989 myin koko yritystoiminnan.”
Maailma muuttuu
Irma on nähnyt miten Bangkokista on vuosikymmenien aikana kehittynyt maailman metropoli.
”Bangkokin kaupunkikuvassa ei vielä vuonna 1960 ollut yhtään pilvenpiirtäjää. Taloja ei saanut rakentaa kolmea kerrosta korkeammiksi, koska uskottiin suon päällä olevan kaupungin vajoavan”, Irma kertoo.
”Nykyään aina tukossa oleva valtaväylä Sukhumivt oli rauhallinen hiekkatie. Vanhasta kaupunkikuvasta ei ole mitään jäljellä.”
Vietnamin sota muutti Thaimaan ja se näkyi selkeästi Bangkokissa. Muutos lähti käyntiin 1965. Kaupunkiin virtasi naisia maan Pohjoisosasta. Katukuvaan ilmestyivät hieromalaitokset ja baarit, jotka toivat prostituution pysyväksi osaksi Bangkokia.
Vähitellen pienet yksittäiset liikehuoneet kasvoivat, ja niistä tuli nopealla vauhdilla suuria, nykyaikaisia ostoskeskuksia. Tuolloin sai alkunsa bangkokilaisten sunnuntaihuvi, vilvoittelu ilmastoiduissa ostoskeskuksissa.
Irma viihtyi pitkään yksin, kunnes tapasi 43-vuotiaana itseään 20 vuotta nuoremman Niyominin. Rakkaus syttyi eikä ole vuosien aikana hellittänyt.
”Löysin elämänkumppanin, joka pitää minusta hyvää huolta. Olemme molemmat kotikärpäsiä. Tässä iässä sitä on mukavuudenhaluinen.”
Nukkeja hän tekee vieläkin ja pitää niiden tekemisestä myös kursseja. Mutta nukkejaan hän ei aio myydä.
”En tarvitse rahaa, ja Niyomin on päättänyt, että kuoltuani hän aukaisee museon. Joten säästetään nämä sinne.”
Kysymykseen kaipaako hän Suomesta vielä jotain, vastaus on ehkä yllättävä.
”Kaipaan Hakaniemen hallia Helsingissä. Ja toiveeni on, että kun kuolen, se ei tekisi kipeää.”
Kati ei pysty puhumaan tai liikkumaan, mutta kirjoittaa miljoonille