Bertta Seppälän ensimmäinen single on osa laulajan surutyötä Sari-äidin poismenon vuoksi: ”Hän oli suurin fanini – kannusti minua aina”

Esikoissinglensä julkaissut Bertta Seppälä, 20, eli Bee teki kappaleen menehtyneestä äidistään.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

© sampo korhonen / otavamedia

Esikoissinglensä julkaissut Bertta Seppälä, 20, eli Bee teki kappaleen menehtyneestä äidistään.
(Päivitetty: )
Teksti: Anneli Juutilainen

Ensimmäinen singlesi Sun laulu kertoo tammikuussa syöpään menehtyneestä äidistäsi, radiojuontaja Sari Seppälästä ja surustasi. Miten laulu syntyi?

Kirjoitin sen lokakuussa yhden päivän aikana. Silloin äidin sairaus alkoi mennä huonompaan suuntaan ja sanat tupsahtivat mieleeni, kun mietin kuolemaa ja luopumista. Olen tehnyt yhteistyötä muusikko Ville Pusan kanssa vuoden ja hän sävelsi tämän kappaleen. Hän uskoi lahjoihini ja usutti minut hyvällä tavalla tähän hommaan.

Ehditkö esittää kappaletta äidillesi?

Olisin ehtinyt, mutta en halunnut enkä soittanut sitä kertaakaan hänelle. Hän ei tiennyt, että teen hänestä biisiä ja se oli minulle tietoinen valinta. En raaskinut ja halunnut pistää häntä siihen asemaan, että hän olisi joutunut murehtimaan minun suruani yhtään enempää. Ehkä äiti kuulee kappaleen siellä jossain näin jälkeenpäin.

Onko suru helpottanut kevään aikana?

Olen matkalla parempaan päin. Tällä hetkellä olen ehkä jonkinlaisessa välitilassa, ja tuntuu, että äiti olisi vain lomalla ja tulisi ehkä joskus takaisin. Aika näyttää, miten menen asiassa eteenpäin. Musiikki on minulle suurin terapeutti, mutta myös läheiset ihmiset.

Olit mukana Voice of Finlandissa keväällä 2018. Minkälainen kokemus se oli?

Samaan aikaan todella upea ja kasvattava, mutta myös rankka. Olen luonteeltani stressaaja ja jatkuva epätietoisuus jatkosta kulutti voimia. Tippuminen oli minulle todella kova pala. En osannut silloin iloita sitä, miten pitkälle olin päässyt vaan surin sitä, etten ollut tarpeeksi hyvä.

Minkälaisia unelmia sinulla on oman tulevaisuutesi suhteen?

Toivon, että pyörät lähtisivät pyörimään siihen malliin, että voisin syksyllä ottaa välivuoden kaikesta ja keskittyä musiikin tekemiseen ja hyvinvointiini.

Puhuitko koskaan äitisi kanssa omista urahaaveistasi?

Äiti oli suurin fanini, ja hän kannusti minua aina. Hän kuitenkin sanoi minulle aina, että hänen tehtävänään vanhempana on olla se, joka ottaa kopin, kun asiat menevät huonosti. Hänellä oli taito tukea, mutta pitää samaan aikaan jalat maassa.

X