Bettina Sågbom lykkäsi kasvaimen leikkausta – Oireet iskivät rajuina ja toipuminen koetteli: ”Avuttomana oleminen tuntui masentavalta”

Jaa artikkeli
Bettina Sågbom
Leikkauksen jälkeen Bettina sai toipumisaikana iloa lemmikeistään. 11-vuotias Wilda ja kaksivuotias Ester saavat hänet aina hyvälle tuulelle. Perheeseen kuuluu myös 18-vuotias Mikki-kissa. © Tommi Tuomi
Toimittaja Bettina Sågbom lykkäsi turhan pitkään suolistokasvaimensa leikkausta. Lopulta rajut oireet iskivät kesken purjehdusreissun. Toipuminen operaatiosta kesti viikkoja, mutta nyt hän nauttii vihdoin kivuttomasta elämästä.

Pienikin ylämäki tuntui liian raskaalta. Koiriaan kävelyttämässä ollutta toimittaja Bettina Sågbom, 56, tunsi huimausta. Se oli poikkeuksellista hyväkuntoiselle ja liikunnalliselle naiselle, joka on tottunut kävelemään päivittäin kilometritolkulla.

Oli elokuu ja Bettina oli lähtenyt Hangosta pitkälle purjehdukselle 34-jalkaisella SY Brittania- purjeveneellään. Seuranaan hänellä oli vain koiransa, 11-vuotias labradoodle Wilda ja kahden vuoden ikäinen terrieri Ester.

Jo muutamaa päivää aiemmin kovat kivut olivat alkaneet. Samoin runsas verenvuoto, jota ilmeni aina vessakäyntien yhteydessä. Veneessä Bettina yritti pitää huolta hygieniastaan ja rakensi limupullosta bideesuihkun, jonka täytti keitetyllä vedellä.

Bettina tiesi, mikä häntä vaivasi. Hänen peräsuolestaan oli löydetty muutamaa vuotta aiem­min hyvänlaatuinen kasvain, polyyppi. Jo silloin lääkäri sanoi, että kasvain pitäisi ennen pitkää leikata pois. Silti Bettina lykkäsi operaatiota, kun lääkäri sitä viime keväänä hänelle ehdotti. Päivittäiset peräsuolesta ylöspäin säteilevät krampit ja kouristukset olivat vaivanneet häntä pitkään, mutta ne menivät aina ohi. Niin Bettina toivoi käyvän nytkin.

Äkkiä leikkaukseen

Päästyään Nauvoon Bettina Sågbom hakeutui paikalliseen terveyskeskukseen. Hänen verenpaineensa oli matala ja runsas verenvuoto oli aiheuttanut merkittävän raudan puutoksen. Lääkäri määräsi Bettinalle verenvuotoa hillitsevän lääkityksen. Hän jäi pariksi päiväksi veneelleen lepäämään.

”Silloin soitin toiselle pojalleni ja pyysin varautumaan, että hän joutuisi tulemaan luokseni ja purjehtimaan veneen pois”, Bettina muistelee.

Lepo ja lääkitys auttoivat kuitenkin sen verran, että Bettina pääsi jatkamaan purjehdustaan. Muutamien päivien kuluttua hän palasi takasin Hankoon. Sieltä hän ajeli pikaisesti Helsinkiin yksityiselle lääkäriasemalle. Kirurgi ilmoitti, ettei leikkausta voitaisi enää siirtää, vaan se oli tehtävä pikimmiten.

”Leikkaus tuntui pelottavalta, koska minua ei ole koskaan aiemmin nukutettu. Itse operaatiota en osannut jännittää, koska toivoin sen tuovan helpotuksen tuskaiseen olooni.”

Vain pari sekuntia kestänyt metallin maku suussa. Se on ainoa, mitä Bettina muistaa hetkestä ennen nukutustaan. Operaatio onnistui hyvin ja suolesta poistettiin puolentoista senttimetrin mittainen polyyppikasvain ja limakalvoja. Bettina pääsi kotiin sairaalasta jo saman päivän iltana vahvojen kipulääkkeiden kanssa. Silti säryt olivat voimakkaat.

Parin päivän kuluttua alkoi voimakas ripuli ja Bettina sai päivystyksestä virheellisen ohjeen vähentää ummetusta ehkäisevän lääkkeen käyttöä. Seurauksena oli paha ummetus. Juuri leikattu suolisto ja haava joutuivat koville.

”Kivut olivat todella rajut ja makasin yhden yön vessan lattialla tuskissani. Seuraavana päivänä lääkäriasemalla tehty suolihuuhtelu toi helpotuksen ja paraneminen alkoi.”

”Avuttomana oleminen tuntui masentavalta, mutta läheisteni tuki ja apu oli täysin korvaamatonta.”

Kovempi ikävä kuin koskaan

Bettina Sågbom arvelee, ettei ole maannut sängyssä koskaan yhtä paljon kuin tänä syksynä. Ensimmäisten leikkausten jälkeisten viikkojen aikana hän jaksoi vain syödä, käydä vessassa ja toivoa, että säryt helpottaisivat.

”Paikoillaan oleminen oli koettelemus psyykelleni. Olen tottunut olemaan aina se, joka huolehtii muista ja järjestelee ja hoitaa asioita. Normaalisti puran surua ja pahaa oloani tekemällä fyysisesti jotain. Se on minulle kaikkein terapeuttisinta.”

Sairastaessaan Bettina kaipasi edesmennyttä puolisoaan Tomas Ekiä enemmän kuin koskaan. Toimittajana ja muusikkona uransa tehnyt Tomas menehtyi syöpään 63-vuotiaana toukokuussa 2020 vain puoli vuotta syöpädiagnoosinsa jälkeen.

”Kun ryömin poikani avustuksella leikkauksen jälkeen vessasta takaisin sänkyyn, aloin vollottaa. Tunsin voimakasta sääliä Tomasia kohtaan, kun ymmärsin inhottavaa ja hirveää sairastaminen on täytynyt olla hänelle.”

Kun Tomas kuoli, Bettina puuhasi paljon puutarhassa, laittoi kotia kuntoon ja siivosi.

”Nyt kun en voinut tehdä sitä, katsoin Netflixistä leffoja putkeen niin että silmät siristivät. Silloin sain ajatukset pois omista kivuistani. Illalla olin helpottunut, kun pääsin vihdoin nukkumaan ja toivoin seuraavan päivän olevan helpompi.”

Bettinan kunto on noussut hiljalleen toipilasajan jälkeen. ”Koirien kanssa lenkkeillessä matkat täytyy muistaa pitää maltillisina, mutta aerobinen liikunta nopeuttaa kehon palautumista.” © Tommi Tuomi

Bettinan kunto on noussut hiljalleen toipilasajan jälkeen. ”Koirien kanssa lenkkeillessä matkat täytyy muistaa pitää maltillisina, mutta aerobinen liikunta nopeuttaa kehon palautumista.” © Tommi Tuomi

Parasta terapiaa

Kolme koiraa haukkuvat kuorossa. Wilda, Esther ja Bettinan pojan koira Winston taistelevat pehmoleluoravasta ja juoksevat rallia ympäri Bettinan keittiötä. 18-vuotias Mikki-kissa sähisee välillä ja mulkoilee koirien puuhia paheksuvasti. Bettina komentaa ”karvaisia lapsiaan” käyttäytymään siivommin ja nauraa niin, että vedet nousevat hänen silmiinsä.

Eläimet toivat iloa ja hyvää mieltä runsaasti Bettinan elämään toipumisen aikana. Erityisesti Mikki-kissa huomasi emäntänsä pahan olon ja hakeutui jatkuvasti tämän lähelle, vaikka viihtyykin muuten omissa oloissaan.

”Mikillä on hyvä intuitio ja se aistii, milloin kaikki ei ole hyvin. Se seurasi Tomaksen sairastamista ja kuoleman lähestymistä ja on nähnyt ihmisten ja eläinten tulevan ja menevän. Se on empaattinen kissa, joka ymmärtää, jos joku lauman jäsen on heikommassa hapessa.”

Onnekseen Bettinalla on hyvin läheiset välit kahteen poikaansa. Lee, 26, ja Davy, 28, kävivät vuorotellen joka päivä äitinsä luona katsomassa hänen vointiaan. He lenkittivät koiria, kävivät kaupassa ja pitivät seuraa. Myös muu lähipiiri tarjosi apuaan tiuhaan. Davyn tyttöystävän äiti valmisti Bettinalle kasviskeittoja ja täytti niillä hänen jääkaappinsa.

”Avuttomana oleminen tuntui masentavalta, mutta läheisteni tuki ja apu oli täysin korvaamatonta. Tämä ajanjakso korosti entisestään minulle sitä, miten onnekas olen, kun minulla on näin ihania ihmisiä elämässäni.”

Kivutonta elämää

Neljän viikon sairausloman jälkeen Bettina Sågbom palasi radiotoimittajan työhönsä Svenska Ylelle ja Yle Vega -kanavalle syyskuun lopulla. Vointi alkaa hiljalleen palautua normaaliksi, vaikka hän huomaakin väsyvänsä herkemmin kuin ennen. Raskaita esineitä hän ei saa vielä hetkeen nostella ja liikunnan pitää olla rauhallista. Kävelylenkit koirien kanssa pitenevät hiljalleen.

Entuudestaan hoikan Bettinan paino tipahti leik­kauksen jälkeen 63 kilosta 55 kiloon. Nyt muutama kilo on hiipinyt jo takaisin. Säännöllisestä ateriointirytmistä ja kuitupitoisesta ruokavaliosta on pidettävä kiinni, jotta suolisto toimii ja pysyy rauhallisena.

Välillä kovia kipukohtauksia on tullut, mutta lääkäri on sanonut niiden olevan yleisiä suolistoleikkauksien jälkeen. Vaikka leikkauksesta toipuminen oli hidasta ja kivuliasta, Bettina on onnellinen, että operaatio tehtiin.

”Voin nyt paremmin kuin vuosiin. Totuin ja elin ärtyneen ja kipuilevan suolen kanssa aivan liian pitkään. Nyt iloitsen ajatuksesta, että elämän kuuluu olla tällaista – kivutonta.”

Bettina myöntää lykänneensä leikkausta turhan pitkään, sillä siksi kasvain pääsi kasvamaan turhan suureksi. Hän kannustaa muita samasta vaivasta kärsiviä toimimaan rivakammin.

”Ihmiset eivät puhu suolistokasvaimista, vaikka ymmärtääkseni ne ovat melko yleisiä. Tämän tyyppisiä vaivoja pidetään kauheina ja ällöttävinä, varsinkin kun ongelma on peräsuolessa. Se on aivan turhaa, sillä suolen toiminta on ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta kaikkein tärkeintä.”

Itsepäinen eukko

Bodominjärven läheisyydessä sijaitsevassa lähes sata vuotta vanhassa omakotitalossa riittää jatkuvasti pientä korjailtavaa ja nikkaroitavaa. Kesän aikana Tomaksen poika Nelson maalasi pihalle rakennetun autotallin valmiiksi. Se oli Tomaksen aloittama projekti, jonka Bettina lupasi saattaa loppuun hänen kuolemansa jälkeen.

Alkuun Bettinaa mietitytti, miten hän pärjäisi itsekseen hoitoa vaativassa suuressa omakotitalossa. Yksin piti opetella selviämään myös laskuista, jotka aiemmin jaettiin kaksin. Viime aikoina ajatusmaailmaan on tullut muutos.

”Ennen huolehdin paljon enemmän kuin nyt. Olen nähnyt, miten arvaamatonta elämä on ja huomannut, että tulevan murehtiminen on aivan turhaa. Huolia kannattaa miettiä vasta silloin, jos ne osuvat kohdalle.”

Bettinan suru on hiljalleen muuttanut muotoaan. Hänen silmiinsä on palannut pilke, joka Tomaksen kuoleman jälkeen hetkeksi sammui.

”Enää en mieti hänen kuolemaansa joka päivä. Elämä on nyt aika hyvää.”

Bettina arvelee elämäniloisen asenteensa kumpuavan sitkeästä ja periksi antamattomasta luonteestaan.

”Minulla on aina ollut hyvin voimakas oma tahto, kun päätän jotakin. Isälläni oli tapana sanoa, että minua itsepäisempää eukkoa ei löydy.”

X