Beyoncé teki historiaa – Laulaja on voittanut yhteensä 28 Grammya

Vuotuinen musiikkialan Grammy Awards marssitti parrasvaloihin jälleen megatähtiä Los Angelesissa. Tuttuun tapaan palkintogaalassa nähtiin melkoisia luomuksia, vaikka koronapandemian vuoksi gaala poikkesikin paljon kaikesta perinteisestä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Jenkkitähti Beyoncé rikkoi ennätyksiä kun hänestä tuli eniten Grammy-palkintoja voittanut naisartisti. ”Tämä on häkellyttävää. Olen työskennellyt yhdeksänvuotiaasta lähtien, enkä voi uskoa tätä todeksi”, Beyoncé totesi.

Vuotuinen musiikkialan Grammy Awards marssitti parrasvaloihin jälleen megatähtiä Los Angelesissa. Tuttuun tapaan palkintogaalassa nähtiin melkoisia luomuksia, vaikka koronapandemian vuoksi gaala poikkesikin paljon kaikesta perinteisestä.
Teksti: Linda Martikainen

Palkintoillassa supertähti Beyoncé teki historiaa lunastamalla tittelin eniten koskaan Grammy-palkintoja saaneena laulajana. Tänä vuonna 39-vuotias Beyoncé palkittiin peräti neljällä Grammylla ja nyt yhdysvaltalaistähdelle on kertynyt himoittuja tunnustuksia kaiken kaikkiaan huimat 28 kappaletta.

”Artistina uskon, että tehtäväni on heijastella aina ajankuvaa, joka on ollut nyt vaikea. Haluan kannustaa, juhlia ja rohkaista kaikkia kauniita mustia kuningattaria ja kuninkaita jatkamaan yhä minun ja koko maailman inspiroimista ja innoittamista”, Beyoncé sanoi palkintopuheessaan.

Tähden saapuminen gaalaan yllätti monet, sillä ensin hänen kerrottiin jättävän koko juhla väliin. Convention Centerissä vietetty Grammy Awards järjestettiin 63. kertaa ja ilman yleisöä.

Grammy Awardsin tähdet

Laulaja Billie Eilish.

Laulaja Billie Eilish. © Kevin Mazur / AFP / MVPhotos

Yksi palkituista oli laulaja Billie Eilish, joka aiheutti gaalaan jälkeen melkoisen somekohun ihan vain värjäämällä mustavihreän tukkansa vaaleaksi. Myöhemmin Eilish paljasti värjänneensä hiuksensa jo aiemmin ja käyttäneensä gaalassa peruukkia.

Laulaja Harry Styles.

Laulaja Harry Styles. © Kevin Mazur / AFP / MVPhotos

Tämän vuoden gaalan potkaisi käyntiin laulaja Harry Styles, joka valloitti ennen soolo­uraansa monien nuorten sydämet One Direction -poikabändissä.

Illan isäntä ja koomikko Trevor Noah.

Illan isäntä ja koomikko Trevor Noah. © Jay L. Clendenin / Polaris / MVPhotos

Illan isäntänä toiminut Trevor Noah tunnetaan myös koomikkona.

Juontaja Giuliana Rancic.

Juontaja Giuliana Rancic. © Jay L. Clendenin / Polaris / MVPhotos

Juontaja Giuliana Rancic oli työvuorossa raportoimassa tunnelmia punaiselta matolta.

laja Doja Cat.

laja Doja Cat. © Jay L. Clendenin / Polaris / MVPhotos

Laulaja Doja Cat taisi rientää gaalaan hirmuisella kiireellä ja moottoripyörällä, sillä tähden yllä nähty prätkähenkinen asu oli jäänyt vallan avonaiseksi.

Artisti Dua Lipa ja manageri Ben Mawson.

Artisti Dua Lipa ja manageri Ben Mawson. © Kevin Mazur / AFP / MVPhotos

Yksi tämän hetken kuumimmista artisteista Dua Lipa palkittiin Grammylla parhaasta pop-albumista. Laulaja juhli uransa kolmatta Grammya managerinsa Ben Mawsonin kanssa.

Laulaja Taylor Swift.

Laulaja Taylor Swift. © Jay L. Clendenin / Polaris / MVPhotos

Vuoden albu­mista palkittu kantrin supertähti Taylor Swift riemastui silminnähden palkinnosta. ”Kiitos etenkin faneille”, liikuttunut Swift totesi pystin haettuaan.

X