Danny juhli 80-vuotissyntymäpäiväänsä Kaivohuoneella – ”Olen oppinut ymmärtämään sen, että elämä on lahja”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Danny laulaa.
Danny nousi estradille 80-vuotisjuhlavastaanollaan Kaivohuoneella. © Jesse Raatikainen
Danny antoi syntymäpäivänsä kynnyksellä haastattelun Seuralle, jossa kertoo kuulumisiaan ja muistelee edesmenneitä kollegojaan. Syntymäpäivien juhlavieraille oli järjestetty Danny Show.

Musiikkineuvos Ilkka Lipsanen, eli Danny, juhli 80-vuotissyntymäpäiviään ystävien ja yhteistyökumppaniensa kesken. Juhlapaikaksi valittiin Helsingin Kaivohuone, jossa hän esiintyi useasti yhdessä Armi Aavikon kanssa. 

”Olen onnellinen saadessani edetä ja tehdä ajankohtaisten taiteilijoiden kanssa vieläkin hyvää yhteistyötä. Minusta on liikuttavaa, että Pepe Willbergkin tulee esiintymään synttäreilleni ihan noin vain, vaikka hän parhaillaan järjestää omaa kiertuettaan”, juhlan päivänsankari Danny sanoo. 

Juhliin on kutsuttu lähes 600 ihmistä. Kääntyypä Kaivohuoneella minne suuntaan tahansa, näkee jonkun tutun kasvon. 

Laulun merkitys on sisäistettävä 

Danny antoi Seuralle haastattelun päivää ennen juhlallisuuksia. Hän kertoo iloinneensa jo ennalta siitä, että saa tavata häntä elämänsä varrella tukeneita ihmisiä. 

Laulaja on ylpeä urastaan. Hän ei kadu tai olisi tehnyt toisin moniakaan asioita.  

Danny tuntee onnea siitä, että on päässyt tulkitsemaan alan parhaita tekstintekijöitä, kuten Juha Vainiota tai Vexi Salmea. 

”Kaikki laulut ovat eräällä tavalla omia lapsia. Tekstit ja melodia on sisäistetty ja yritetty rakentaa siihen taiteilijan näkemys, että se yltäisi ihmiseltä ihmiselle. En voi sanoa mikä olisi suosikkini. Sillä hetkellä kun olen ollut luomassa laulua, on aina tajuttava laulun merkitys, sisäistettävä ja tulkittava se.” 

Musiikin esittämisen lisäksi Danny on ollut musiikkimaailmassa merkittävä yrittäjä. Musiikkia hän kutsuu tunteen ilmaisuksi, mutta painottaa ettei työtä voi tehdä, ellei hoida myös liike-elämään kuuluvia asioita. Jos ei ole tekemisissä bisneksiä hoitavan ihmisen kanssa, se täytyy tehdä itse. 

Danny-show’n tähti vuodesta 1966. © Jukka Rapo/OM-arkisto

Dannyn mukaan taiteilijan voi yllättää riittämättömyyden ja osaamattomuuden tunne, mikä vie työskentelymotivaation. Hän kertoo kokeneensa riittämättömyyttä varsinkin nuoruudessa, kun teki ensimmäisiä Danny Show -konserttejaan. 

”Yritin opiskella seitsemän vuotta erilaisia asioita voidakseni toimia tällä alalla ja pyrkiä parempaan. Yritin niiden vuosien aikana rakentaa itsestäni henkilöä, joka hyväksyy itsensä. Kun olen saanut tavata ihmisiä tai mennä naimisiin tai vastaavaa, niin hiljalleen sain paikattua itseni sellaiseksi ihmiseksi, jota siedän.” 

Vuosina 1966–1980 Danny sanoo kirjoittaneensa kaksi eri kokonaisuutta vuodessa. Esimerkiksi legendaarisesta Käärme Show’sta tulee kuluneeksi 50 vuotta. 

Syndikaatti tekee suurratsian -kiertue maaliskuussa 1968.

Syndikaatti tekee suurratsian -kiertue maaliskuussa 1968.

Lue myös: Danny-hysteria oli käsittämätön vuonna 1969 – Musiikin vaikutus tutkittiin ja syntyi W-kaava: ”Halusin ymmärtää viihdettä”

”Danny Show on ohjelma, joka pyrkii viemään yleisönsä musiikin ihmeelliseen maailmaan teatterinomaisin keinoin. Se erotti minut siihen aikaan muista suomalaisista taiteilijoista. Siihen kuului lavastus, puvustus ja tanssijat. Konsepti on edelleen sama, se on mahdollistanut moni-ilmeisen esiintymisen.” 

Työ saakin yhä 80-vuotiaan viihdetaiteilijan motivoituneeksi: Kaivohuoneen Danny Show avaa konserttien sarjan, joka päättyy Helsingin Jäähalliin.

Koko show uuden elämäkertakirjan kautta 

Ajankohtaista on myös uusi Antti Heikkisen kirjoittama elämäkerta Danny – koko show (WSOY), joka on järjestyksessään jo viides Dannysta kirjoitettu kirja. 

Jyrki Hämäläinen kirjoitti hienon kuvauksen, millaista showbisnes siihen aikaan oli. Seura-lehden Pirjo Kemppinen teki erittäin hyvän psykologisen analyysin, joka on omalla tavallaan hyvin merkittävä ja hieno teos. Uusin teos sivuaa elämääni ennen kaikkea musiikin kautta. Kaikissa kirjoissa on erilainen lähtökohta.” 

Danny sanoo, että uusin kirja on kunnianosoitus sanoittajille, säveltäjille, sovittajille ja muusikoille. 

”On hienoa, että saan vielä elinaikanani lukea senkin teoksen.”

”Elämä on lahja”

Varsinaisia neuvoja uusille tähdille ei vuosikymmeniä viihdyttänyt Danny mielellään anna. Hän ei halua olla ”besserwisser”. 

”Voin sanoa sen, mitä rehellisesti tunnen, kun kuulen jonkun taiteilijan tulkintoja. Jos kysytään, esitän kyllä näkemyksiä, silloin kun tapaan sellaisia ihmisiä, joihin luotan ja näen että heissä on valtavasti potentiaalia. Olen luottanut intuitioon ja löytänytkin uusia tähtiä aikamoisen määrän.” 

Danny luettelee ainakin Katri Helenan, Päivi Paunon, Virve Rostin, Ami Aspelundin ja viimeisimpänä Erika Vikmanin, jota hän kutsuu suvereeniksi suomalaiseksi taiteilijaksi.

Danny ja Erika ovat eronneet

Erika Vikman esiintyi myös Dannyn syntymäpäiväjuhlilla. © Marjo Tynkkynen/Otavamedia

Musiikkineuvoksella on tarjota myös elämänohje, joka kumpuaa kaikkien menetettyjen kollegoiden ja ystävien muistoista. 

”Kun taitavat ja lahjakkaat ovat siirtyneet ajasta ikuisuuteen, olen oppinut ymmärtämään sen, että elämä on lahja. Pitää yrittää elää niin, että ei tee kenellekään mitään pahaa ja tehdä oman elämäntyönsä niin hyvin kuin pystyy. Yrittää olla hyvä muille ihmisille.” 

”Ei ollut mitään, mihin Vesku ei pystynyt” 

Kun Danny työsti yhdessä Janne Rintalan kanssa Euroviisuihin laulua Sinä päivänä kun kaikki rakastaa mua, hän listasi ylös kollegoita, jotka ovat jo kuolleet.

Tyhjästä syntyi lähes 50 nimeä. 

”Omalla tavallaan surullisuus jalostaa ihmistä ja syventää ajattelua. Sekä ilo että suru kuuluvat elämään.” 

Noin 7 veljestä (1968) on Jukka Virtasen ohjaama komediaelokuva ja sovitus Robin Hoodin tarinasta.

Oman puutteellisuutensa huomaaminen tai läheisistä luopuminen saa Dannyn surulliseksi. Hän kuitenkin suhtautuu tunteeseen tyynesti. 

Dannyn mieleen nousee myös vastikään poismennyt Vesa-Matti Loiri. He esiintyivät yhdessä Spede Pasasen tuottamassa ja Jukka Virtasen ohjaamassa Robin Hood -parodiassa Noin 7 veljestä (1968). 

”Vesku on kaikkien aikojen monipuolisesti lahjakkain viihdetaiteilija, näyttelijä ja koomikko, mitä Suomessa on koskaan ollut. Veskusta jäi mieleen hänen rajoittumattomuutensa. Vesku sai luojalta valtavat lahjat, halusi hän ottaa haltuun sitten biljardin, jalkapallon tai nyrkkeilyn. Ei ollut mitään mihin hän ei pystynyt.” 

Yhteiskuvaan Dannyn kanssa 

Kaivohuone on koristeltu julisteilla sekä vanhoilla lööpeillä, jotka vievät vuosikymmenten taakse Dannyn ja Armin aikaan.

Armi Aavikko ja Danny vuonna 1978.

Armi Aavikko ja Danny vuonna 1978. © FRED OHERT/SKOY

Koko Kaivohuone laulaa Dannylle Paljon onnea vaan, ja juhlavieraat herkuttelevat kakkukahveilla.

Pepe Willberg laulaa juhlavieraille kaksi hittiään, Rööperiin ja Saat miehen kyyneliin. Sitä ennen Erika Vikman tulkitsee Syntisten pöydän. Myös Ile Vainio hupailee ja esittää Dannyn korvat. 

Illan päätähti esittää kuusi klassikkoaan sadoista lauluistaan. Erityisesti Kauan, Tuuliviiri ja Tahdon olla sulle hellä -hitit saavat yleisön villiintymään. 

Juhlan tunnelma on korkealla Kaivohuoneella. Kaikki juhlavieraat haluavat onnitella päivänsankaria. Onnekkaimmat pääsevät yhteiskuvaan Dannyn kanssa.

Lue myös: Kuka on nainen Ilkka ”Danny” Lipsasen menestyksen takana? – Leila Salmelainen vältteli vuosia julkisuutta: ”En tarvitse julkista tunnustusta, sillä tiedän Dannyn arvostavan minua”

Leila Salmelainen ja Danny

Leila Salmelainen tarjoaa Dannylle lounaaksi täytettyjä uuniperunoita ja salaattia. Heidän ystävyytensä on kuin pitkä avioliitto. ”Danny on kouluttanut minusta sen, mikä olen tänään”, Leila sanoo. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Lue myös: Danny ja Pekka-veli jäivät vaille äitiä ja isää vanhempien avioeron jälkeen: ”Meillä oli lapsuudessamme vain toisemme”

Danny kutsuu veljeään lempinimellä Augie, jonka tämä sai Yhdysvalloissa toisen nimensä Augustin pohjalta. <span class="typography__copyright">© Tommi Tuomi</span>

Danny kutsuu veljeään lempinimellä Augie, jonka tämä sai Yhdysvalloissa toisen nimensä Augustin pohjalta. © Tommi Tuomi

X