
Outi Mäenpää otti itseään niskasta ja livahti mukavuusalueeltaan: ”Se tuntui ajoittain hyvinkin raskaalta”
Outi Mäenpää on yksi niistä esiintyjistä, jotka ovat korona-aikana joutuneet käyttämään luovuuttaan voidakseen jatkaa työskentelyä.
Outi Mäenpää näyttelee pian ensi-iltaan tulevassa Vuosisadan häät -elokuvassa ja seuraavaksi hän suuntaa kuvausreissulle Espanjaan. ”Minulle on tullut ihan uskomaton lottovoitto”, päärooleja napsinut Mäenpää hihkaisi.
Vaikuttavan puheen elokuva-alan Jussi-gaalassa pitänyt näyttelijä Outi Mäenpää iloitsi punaisella matolla ennen kaikkea ystävien näkemisestä.
”Ihanaa nähdä kollegoita! Tämä tuntuu nyt spesiaalilta korona-ajan jälkeen. Kaikki työt lähtivät, mutta aloin kirjoittaa elokuvan käsikirjoitusta ja tein verkkokurssin”, kertoi Outi Mäenpää, joka on myös muun muassa rakentavan vuorovaikutuksen kouluttaja.
Ihan uuttakin piti opetella.
”Koulutin netissä eli tuli tehtyä tällaisia digiloikkia omalta mukavuusalueelta. Olen erittäin heikko teknisesti, joten se oli iso askel. Tuntuu, että tuli tehtyä enemmän töitä kuin ikinä, uusia aluevaltauksia. Se tuntui ajoittain hyvinkin raskaalta, mutta oli vain pakko ottaa itseään niskasta kiinni.”
Kuvausreissu Espanjaan herätti huolen koiranpennusta
Freelancerina työskentelevä Outi Mäenpää on pian ensi-iltaan tulevassa Vuosisadan häät -elokuvassa pääroolissa. Seuraavaksi luvassa on reissu Espanjaan, jonne hän lähtee kuvaamaan J-P Valkeapään elokuvaa kahdeksi kuukaudeksi. Ainoa huolta aiheuttava tekijä Mäenpäälle on kotiin jäävä, vuoden täyttävä koiranpentu.
”Se on hirveä huoli. Minulla on sellaiset järjestelyt, että mun pojat auttaa ja mulla on tallityttö, joka asuu meillä. Olen rakentanut koirille myös juoksuaitauksen tallille”, Mäenpää totesi Helsinki Airport Studiosilla pidetyssä gaalassa.
Lue myös: Näyttelijä Outi Mäenpää: ”Äitiys ohittaa kaiken muun elämässä”
Jussi-gaalan upeat tähdet

”Ihanaa nähdä ilonpitoa kaiken tämän hirveyden ja epäreiluuden jälkeen, joka meidän alalla on ollut”, totesi Aalto-elokuvan ohjaaja Virpi Suutari vierellään näyttelijäpuoliso Martti Suosalo. © Tiia Ahjotuli

Upeassa Sari Hörkön puvussa juhlinut näyttelijä Anu Sinisalo iloitsi kotimaisen elokuvan menestymisestä maailmalla, vaikka korona-aika on pistänyt alan koville. ”Me yritämme pitää päätä pinnalla, vaikka olosuhteet ovat mitkä!” © Tiia Ahjotuli

Näyttelijä Laura Birn muistutti kotimaisen kulttuurin tukemisen tärkeydestä. ”Kulttuuri ei synny ilman sen tukemista ja arvostamista.” © Tiia Ahjotuli

Yleisön suosikkielokuvana palkittiin Tuukka Temosen ohjaama ja Olga Temosen tähdittämä Aika jonka sain. © Tiia Ahjotuli

Betoni-Jussilla palkittiin tänä vuonna elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalo, joka saapui gaalaan yhdessä kirjailijapuolisonsa Pirkko Saision kanssa. © Tiia Ahjotuli

Pyöräilyonnettomuuteen elokuussa joutunut ohjaaja Dome Karukoski ei ole vielä täysin kunnossa. ”Aivoni ovat olleet traumatilassa. Vähän unohtelen nimiä ja sellaista pientä. Kestää kauan, että aivot paranee. Tilasin vähän aikaa sitten kaksi uutta pyöräilykypärää.” © Tiia Ahjotuli

”Edelleen katsojat tulevat koputtamaan olkapäälle ja kiittämään. Se on ollut monelle ihmiselle hirveän tärkeä juttu”, Teräsleidit -elokuvassa pääosaa näytellyt Leena Uotila kertoi vierellään ohjaaja Pamela Tola. © Tiia Ahjotuli

Tove -elokuva oli gaalan palkintorohmu vieden seitsemän pystiä. Alma Pöysti palkittiin parhaasta naispääosasta ja Zaida Bergroth parhaasta ohjauksesta. © Lehtikuva

”Tässä kävin erittäin hyvä tsägä. Vaikka oli paljon ihmisiä, joiden kanssa en ollut tehnyt töitä, niin hitsaannuimme erittäin hyvin yhteen”, Zaida Bergroth kertoi. © Lehtikuva

Norjasta Suomeen palannut näyttelijä Krista Kosonen ehti jo käydä työreissulla Italiassakin. ”Nyt istuskelen äänikirjastudiossa, joka on ihanaa. Tuotanto oli niin iso siellä Italiassa”, The Swarm -jännäriä kuvaamassa ollut Kosonen kertoi. © Tiia Ahjotuli

Venetsian elokuvajuhlilla palkitun Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia -elokuvan ohjaaja Teemu Nikki oli nauttinut Italian-reissusta täysin palkein. ”Ei sitä voi sanoin kuvailla.” © Tiia Ahjotuli