Diskokuningatar Eini Kotiliesi-lehdessä: ”Suurin haaveeni on olla jonakin päivänä mummo – Olisi upeaa saada kokea isovanhemmuuden ilo”

Yli 30 vuotta sitten laulaja Einin ja Lars Pajumäen välillä syttyi salamarakkaus. Lapset lensivät jo pesästä ja parilla on entistä enemmän aikaa toisilleen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Yli 30 vuotta sitten laulaja Einin ja Lars Pajumäen välillä syttyi salamarakkaus. Lapset lensivät jo pesästä ja parilla on entistä enemmän aikaa toisilleen.
Teksti:
Alisa Kaukio

Eini Pajumäki, 58, kertoo Kotiliesi-lehdessä siitä, miten hän tapasi miehensä Lars Pajumäen sattumalta vuonna 1988. Eini oli tullut silloisesta kotikaupungistaan Hämeenlinnasta keikalle Lapualle.

Kahden kuukauden kuluttua pari oli jo kihloissa, ja kesähäitä vietettiin viisi kuukautta myöhemmin.

”Se oli salamarakkautta, ja nyt meillä on menossa jo 32. yhteinen vuosi. Tämä on ollut ihana yhteinen, pitkä taival”, Eini Pajumäki kertoo Kotiliesi-lehdessä.

Tytär kulki mukana Einin keikoilla vauvasta lähtien

Einin ja Larsin esikoistytär Ida, 28, syntyi vuonna 1990. Lars lopetti hovimestarin työt ja siirtyi kuljettamaan Einiä keikoille. Ida kulki mukana kopassa jo kahden kuukauden ikäisenä.

Pari toivoi toista lasta pitkään, mutta Eini sai kaksi keskenmenoa. Perheen nyt 20-vuotias poika Lauri syntyi vasta vuonna 1999.

”Olemme olleet alusta asti hyvä tiimi, ja miehestäni on ollut minulle ihan valtavasti tukea. Meillä perheen ja uran yhdistäminen on toiminut hienosti, ja Lars on löytänyt paikkansa ohjelmamyyjänä.”

Parisuhteessa on kahdenkeskistä aikaa enemmän kuin pitkään aikaan

Alkukesästä Einin ja Larsin liitossa koitti uusi vaihe.

Lauri lähti omilleen, ja Eini ja Lars muuttivat uuteen kotiin. Paikkakunta pysyi Espoona, mutta kaksikerroksinen omakotitalo vaihtui yhteen tasoon rakennettuun, kahden aikuisen kotiin.

Neliöitä on suunnilleen saman verran, sillä Eini halusi vierashuoneet lapsille.

”Parisuhteemme on nyt aivan uuden edessä. Kahdenkeskistä aikaa on ollut näin paljon tarjolla viimeksi suhteen alkuvaiheessa.”

Eini ja Lars ovat aiemmin reissanneet paljon kahdestaan saadakseen rauhallista aikaa parisuhteelle. Enää sille ei ole yhtä suurta tarvetta kuin ennen.

”Tiedän, että monille vanhemmille tämä vaihe on kriisin paikka, mutta uskon, että tästä alkaa liitollemme uusi, vielä ihanampi aika.”

Aaltoilu kuuluu suhteeseen – ”Välillä on pitänyt ravistella itseään ja toista”

Einin ja Larsin avioliiton salaisuus on aina ollut läheisyys ja toisen kunnioittaminen. Ja se, että toisen kanssa voi aina puhua mieltä askarruttavista asioista.

”Kaikkein suurin meitä yhtä pitävä voima on rakkaus, joka on toki muuttanut vuosien varrella muotoaan. Alkuhuuma on muuttunut kumppanuudeksi. Silti intohimo ei ole hävinnyt väliltämme mihinkään.”

Eini muistuttaa, että intohimon liekki ei pala itsekseen.

”Intohimon eteen pitää tehdä töitä. Toista ei saa pitää itsestäänselvänä, vaikka lapset olisivat pieniä ja arki joskus raskasta.”

Toki Eininkin liitossa on ollut vaikeampia jaksoja. Eini kutsuu niitä suhteen aalloiksi.

”Välillä on pitänyt ravistella itseään ja toista, jotta huomaamme liittomme hyvät puolet. Mutta kun rakkaus puolisoon on tallella, intohimon herättämiseen ei tarvita kovin suuria kikkoja.”

Eini haluaa kokea isovanhemmuuden ilon

Eini on kiitollinen siitä, että isovanhemmat olivat aikanaan heidän apunaan ja päästivät pariskunnan lyhyille ”avioliittolomille” hoitamaan suhdettaan.

Samaa hän haluaa tarjota tulevaisuudessa myös omille lapsilleen, jos he saavat jälkikasvua.

”Suurin haaveeni on se, että saisin jonakin päivänä olla mummo ja hoitaa lapsenlapsiani. Olisi upeaa saada kokea isovanhemmuuden ilo.”

X