Anna-lehti: Urakeskeinen Elina Kanerva ei suostu elämään puolison siivellä: ”Minusta ei olisi kotirouvaksi”

Elina Kanerva ei ajattele, että oma työura pitäisi päättää avioliiton solmimiseen. Toisen siivellä eläminen ei sovi hänen luonteelleen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Elina Kanerva kertoo, että liikunta on pitänyt mielen virkeänä koronakeväänäkin.

Elina Kanerva ei ajattele, että oma työura pitäisi päättää avioliiton solmimiseen. Toisen siivellä eläminen ei sovi hänen luonteelleen.
Teksti:
Terhi Harper

Elina Kanerva, 51, kertoo Anna-lehden haastattelussa, miten poikkeuksellinen kulunut kevät on ollut hänelle ja aviopuolisolleen kansanedustaja Ilkka Kanervalle, 72.

Koronan tuomat poikkeusjärjestelyt ovat lisänneet pariskunnan yhteistä aikaa. Ilkan tuttu viikkorutiini kansanedustajana Helsingissä vaihtui yllättäen etätöihin Turun-kodissa, Elina on sovellusasiantuntijan tehtävissään tottunut työskentelemään etänä jo vuosien ajan.

”Työ on tärkeä osa identiteettiäni”

Elina Kanerva kertoo etätyön sopivan itselleen erinomaisesti – aamuisin ei tarvitse laittautua ja kotona saa pukeutua oloasuun.

Aikomuksena on jatkaa työuraa vielä pitkään.

”Työ on valtavan tärkeä osa identiteettiäni. Tuntuu hassulta, kun minulta kysellään, olenko vielä työelämässä tai miten pitkään meinaan jatkaa töiden tekoa”, Elina Kanerva kertoo.

Elinan mukaan työuran jatkosta on tiedusteltu etenkin sen jälkeen, kun hän pitkän seurustelun ja kihlauksen jälkeen vuosi sitten solmi avioliiton Ilkka Kanervan kanssa.

”Oma ura on aina ollut minulle valtavan merkityksellinen. En ole koskaan elänyt kenenkään siivellä, se ei sopisi luonteelleni. Minusta ei olisi kotirouvaksi ja toisen elätettäväksi. Kotiaskareet hoituvat töiden ohellakin.”

Ikävä isää

Oman uran ohella Elinalle on tärkeää, että ympärillä on läheisiä; suhteet 26-vuotiaaseen tyttäreen Mariamiin, sisaruksiin sekä 73-vuotiaaseen Ritva-äitiin ovat lämpimät.

Vuosi sitten Elinan perheen kohtaama suru tiivisti välejä entisestään.

”Tammikuussa 2019 isäni kuoli 73-vuotiaana maksasyöpään vain puolitoista kuukautta saamansa diagnoosin jälkeen. Ikävöin isää edelleen joka ikinen päivä”, Elina kertoo.

Isän poismenon lisäksi Elina on joutunut pohtimaan elämän rajallisuutta käytyään itse läpi kaksi syöpää.

Vuonna 2014 Elinalla diagnosoitiin kohtusyöpä, joka pelästytti ja pysäytti.

”Romahdin, ja minulla oli pitkä unettomuusjakso, joka helpotti vasta viikkojen kuluessa”, Elina kertoo ja lisää, että sairaus muutti myös suhtautumista omaan naiseuteen – tuntui, että osa siitä vietiin.

Lopulta leikkaus riitti hoidoksi ja Elina tervehtyi – kunnes pari vuotta sitten lääkäri huomasi vastaanotolla Elinan sääressä muutaman vaaleanpunaisen läikän, jotka osoittautuivat tyvisolusyöväksi.

”Olin nuorempana kova ottamaan aurinkoa, ja tämä oli todennäköisesti seurausta siitä. Nyt käyn joka vuosi varmuuden vuoksi luomitarkastuksissa”, Elina kertoo.

Elina ja Ilkka Kanerva linnan juhlissa 2018

Elina ja Ilkka Kanerva kuuluivat kuvatuimpien pariskuntien joukkoon vuoden 2018 Linnan juhlissa. © Kristiina Kurronen / Otavamedia

Arvokas yhteinen aika

Koronakevään aiheuttama poikkeustila on tuonut Elinan mukaan tullessaan hyvääkin. Ulkoiluun on jäänyt enemmän aikaa ja parisuhteesta on syntynyt uusia oivalluksia.

”Olemme olleet 20 vuotta yhdessä, mutta koskaan aiemmin emme ole viettäneet näin paljon aikaa yhdessä – ja se on tuntunut valtavan hyvältä. En ole kaivannut omaa tilaa, vaikka muutos oli valtava. Edessä on outo arki, kun Ilkka joskus palaa Helsinkiin.”

Pariskunnan yhteisiin vuosiin on mahtunut vaikeitakin aikoja, mutta juuri nyt Elina kertoo olevansa onnellinen siitä, että ei luovuttanut ja lähtenyt suhteesta.

”Olemme nyt valtavan onnellisia, ja toivon, että saamme vanheta kaikessa rauhassa yhdessä.”

Lue myös: Ilkka Kanervan kanssa avioitunut Elina Kanerva totuttelee uuteen sukunimeensä

X