Elokuvaohjaaja Dome Karukoski matkalla Hollywoodiin

Jaa artikkeliTilaa Seura
”Suomalaiset eivät maailmalla kehtaa tehdä itseään tykö”, Dome Karukoski sanoo. ”Opin äidiltäni, että ihmisiä om syytä lähestyä rohkeasti. Vien äitiä kaikenlaisiin bileisiin ja vartissa hän on tutustunut kaikkiin.” © Jarmo Wright/Otavamedia
Dome Karukoski on tehnyt elokuvia lestadiolaisista, syrjäytyneistä lapinmiehistä ja kaapissa elävistä nahkahomoista. 2000-luvun suosituimman ohjaajan töitä on katsonut elokuvateattereissa jo puolitoista miljoonaa suomalaista. Se on vasta alkua.

Pikavilkaisulla aiheissa ei ole paljon yhteistä.

Yksi elokuva kertoo musiikkia omilla ehdoillaan tekevistä hip hop -jätkistä (Tyttö sinä olet tähti, 2005). Toinen kuvaa poikakodin ongelmanuoria (Tummien perhosten koti, 2008), kolmas nuorten lestadiolaisnaisten kasvukipuja (Kielletty hedelmä, 2009).

Jonon jatkona on syrjäytymisrajalla keikkuvia pohjoisen poikia (Napapiirin Sankarit, 2010), katkeruudelleen kanavaa etsiviä uusnatseja (Leijonasydän, 2013) ja nykyajan eksyttämä vanhan liiton isäntä (Mielensäpahoittaja, 2014). Ja vielä homoeroottisten piirrosten maestro Touko Laaksonen (Tom of Finland, 2017).

Läheltä piti, ettei Mannerheimiäkin saatu joukkoon, jolla on ohjaaja Dome Karukoskesta selkeä yhteinen nimittäjä.

”Kaikki elokuvani kuvaavat omilla tavoillaan ulkopuolisuutta. Jos Mannerheim-hanke olisi toteutunut, se olisi korostunut siinäkin”, Karukoski sanoo.

Kaikesta päätellen ulkopuolisen näkökulma kiinnostaa: Karukosken elokuvat ovat keränneet elokuvateattereissa yhteensä yli 1,5 miljoonaa katsojaa. Vakavat aiheet huimaan yleisönsuosioon yhdistänyttä Karukoskea voi tituleerata uudeksi kansallisohjaajaksi.

Kansallisohjaaja Dome Karukoski

Aleksi Kiveä ja Väinö Linnaa kutsutaan kansalliskirjailijoiksi, Eino Leinoa kansallisrunoilijaksi, Jean Sibeliusta kansallissäveltäjäksi. Suomalaista identiteettiä elokuvakameralla tutkineiden Nyrki Tapiovaaran, Edvin Laineen, Mikko Niskasen, Risto Jarvan tai Aki Kaurismäen ohjaajantitteliin ei ole tapana liittää yhtä prameaa etuliitettä.

Syytä olisi. Kaikki heistä ovat taltioineet suomalaista todellisuutta taiteellisesti kunnianhimoisella ja ihmisiin vetoavalla tavalla. Tulokset ovat pullottaneet jälkipolvien ihmeteltäväksi agraariyhteiskunnan kasvukipuja, sotaa, rakennemuutosta ja kaupunkilaiselämään totuttelua.

40-vuotiaana Dome Karukoski on vasta uransa alussa. Suosion ja laadun yhdistelmä antaa kuitenkin syyn kutsua kaksinkertaista Jussi-voittajaa 2000-luvun suomalaisuuden keskeiseksi elokuvatulkiksi.

Karukosken elokuvissa liikutaan sujuvasti pikkupaikkakunnilla ja kaupungeissa, sekä nuorten että varttuneiden maailmoissa. Kiinnostus maailmaa ulkopuolisin silmin katsoviin hahmoihin juontuu omasta elämästä.

Kyprokselta Lepsämään

Karukoski varttui Nurmijärvellä, Lepsämän 2 000 asukkaan kylässä.

”Se oli hieno paikka, maaseutuidylli lähellä Helsinkiä”, ohjaaja muistelee.

Kylämiljööstä huolimatta kansainvälisyys oli aina läsnä. Karukosken suomenruotsalainen Ritva-äiti oli toimittaja, joka työskenteli muun muassa Ylen kirjeenvaihtajana Kyproksella 1970-luvulla. Siellä hän tapasi amerikkalaisen YK-virkailijan George Dickersonin, Domen isän.

Myös toimittajana työskennelleestä Dickersonista tuli myöhemmin näyttelijä. Hän esiintyi monissa Hollywood-elokuvissa ja tv-sarjoissa. Dickerson kuoli vuonna 2015.

Dome palasi äitinsä kanssa Kyprokselta Suomeen 5-vuotiaana. Isänsä hän tapasi vasta teini-iässä.

Sillä välillä pikkukylä näytti nurjempia puoliaan. Heikkoa suomea puhunutta Domea kiusattiin niin, että lopulta hän vaihtoi koulua Espooseen.

”Sain harrastusten kautta kavereita mutta en ystäviä, joille olisi voinut uskoutua kaikesta. En muista nuoruudestani vaihetta, jossa olisin kokenut löytäneeni oman paikkani”, Karukoski sanoo.

Marginaalissa olemisesta tuli osa identiteettiä.

”Se oli myös osa kodin keittiönpöytarinoita. Äiti oli Karjalan evakko, jonka lapsuuteen kuului myös oman paikan etsiminen uudessa ympäristössä. Minulla on aina ollut tunne, että seison vähän kehän ulkopuolella, katsomassa sinne sisään.”

Isänsä kautta hän saattoi katsoa myös elokuvatodellisuuteen, joka näytti suurimmalle osalle suomalaisista täysin saavuttamattomalta. George Dickerson oli Oscar-akatemian jäsen ja sai äänestää maailman arvostetuimmista elokuvapalkinnoista. Akatemialaiset katsovat ehdolla olevia elokuvia kutsuvierasnäytännöissä, joissa tarjoilu pelaa ja tekijät ovat paikalla.

”Olin isän kanssa parissa Oscar-näytöksessä, ja näin vähän Hollywood-glamouria. Ajattelin, että tämähän on makea juttu, tänne minäkin haluan.”

Ällöttävät agentit

Jo Karukosken ensimmäiset elokuvat rikkoivat arvostetun 100 000 elokuvateatterikatsojan rajan. Napapiirin sankareista tuli kuitenkin vielä suurempi läpimurto. Lapinsällien digiboksinhakureissusta kertonut komedia kuvasi katajaista kansanluonnetta tuoreella mutta tunnistettavalla tavalla.

Onnistuminen palkittiin 384 000 elokuvateatterikatsojalla, neljällä Jussi-palkinnolla ja laajalla kansainvälisellä levityksellä.

”Sen jälkeen sain ensimmäiset tarjoukset Yhdysvalloista. Ne olivat surkeita, ja tapaamani agentit olivat ällöttäviä. Aloin miettiä, oliko parikymppisestä asti haaveilemani maailma sittenkään minua varten.”

Uusnatsin ja maahanmuuttajapojan äidin suhdetta kuvannut Leijonasydän lisäsi kansainvälistä kiinnostusta. Arvostettu Variety-lehti nosti Karukosken nousevien ohjaajakykyjen listalle.

”Toronton elokuvajuhlilla yksi Warner Brothers -studion isoista pomoista oli purnannut ovella kovasti, kun ei ollut mahtunut sisään näytökseen.”

Laatuhuomio poiki laadukkaampia yhteydenottoja.

”Hollywood on hierarkkinen mekanismi, jossa agentin taso määrittelee sinua tekijänä. Hyvät agentit saavat järjestettyä hyviä käsikirjoituksia. Kun pääsin samaan agenttitiimiin Sofia Coppolan, Jim Jarmuschin ja Spike Leen kanssa, Hollywood-vastustukseni alkoi kääntyä. Ajattelin, että jos oikea käsikirjoitus löytyy, niin mikä ettei.”

Oscar-tyylillä

Dome Karukoski on Aleksi Bardyn Helsinki-filmi -yhtiön osakas. ”Elokuvakoulussa lähetin perheväkivaltaa kuvaavan lyhytelokuvani monelle tuottajalle. Aleksi oli ainoa, joka vastasi.”

Ennen Tom of Finlandin helmikuista Suomen ensi-iltaa Dome Karukoski kuvaili sitä Oscar-tyylin elokuvaksi. Se taitaa olla ensimmäinen kerta, kun suomalainen ohjaaja nimeää julkisesti vertailukohdakseen amerikkalaisen elokuvateollisuuden kruunun.

”Harva uskaltaa sanoa niin, mutta se on tyyli, mitä olen lapsesta asti omaksunut. Kaikki suosikkielokuvani Kummisedistä Federico Fellinin Tiehen ovat vedonneet Oscar-yleisöön. Se, että sanon tekeväni samaa, on vain itsensä tuntemista.”

Karukosken mielestä moni elokuvantekijä ei tunnista omaa ääntään.

”Ohjaaminen on sarja nopeita valintoja, jotka pohjimmiltaan tekee vaistonvaraisesti. Kokemuksen myötä niiden tekeminen helpottuu. Tom of Finlandissa kiteytyy jo hyvin, millaisesta elokuvanteosta nautin.”

Kaksoiselämän kuvaus limittää mainosmiehenä työskennelleen ja muskelikarjuja salanimellä piirtäneen Touko Laaksosen (1920–1991) arkea ja fantasiaa. Sulavaa ja yleismaailmallista itsensä voittamisen kuvausta katsoessa voi miltei unohtaa, että sen ytimessä on nahkahomojen alakulttuuri.

”Jos elokuvaa menee katsomaan Laaksosen piirrosten synnyttämät mielikuvat päässä, tulee vaikeaa. Kyseessä on kuitenkin kuvaus taiteilijan elämästä.”

Seksiä oleellisempaa on katsoa marginaaliin työnnetyn vähemmistön silmin hitaasti muuttuvaa maailmaa.

”Hyvä elokuva pystyy olemaan viihdyttävä ja silti sanomaan jotain.”

Kohti Hollywoodia

Karukoskesta suomalainen elokuva-ala ei ole oppinut kävelemään maailmalla pää pystyssä.

”Maailmalle ei ole mitään järkeä lähteä vähättelemään itseään, vaan kertomaan, että hyvin menee. Muut pohjoismaiset elokuvakulttuurit ovat tässä meitä paljon edellä.”

Häpeily ärsyttää Karukoskea, sujuvasanaista kosmopoliittia. Uuden polven kansallisohjaajalle kansainvälinen verkostoituminen ja omien töiden markkinoiminen on luonteva osa työtä.

”Onneksi suomalaisia elokuvantekijöitä pitkään vaivannut alemmuudentunto ei tunnu koskevan nuorempia tekijöitä. Kotimaisen elokuvan kansainvälisen maineen kohentamisessa jokaisella onnistumisella on väliä.”

Karukosken tapauksessa seuraava onnistuminen voi toteuttaa vanhan unelman.

Maaliskuussa julkisuuteen vuosi tieto, että ohjaaja neuvottelee ensimmäisestä Hollywood-elokuvastaan. The Starling kertoo lapsensa menettävästä pariskunnasta. Äiti lähtee parantolaan, mies jää kotiin rakentamaan puutarhaa perheelleen. Sitten kottarainen ilmestyy sotkemaan suunnitelmia.

”Se on viisas ja aihepiiristään huolimatta myös hauska elokuva surua vastaan kamppailusta.”

Miljoonien dollarien Hollywood-hankkeessa mikään ei ole varmaa ennen kuin kamera käy. Siksi Karukoskea harmittaa puhua elokuvasta näin aikaisin.

”Tyhmää, että uutinen vuosi jo nyt.”

Ikuisesti epävarmalla alalla suomalaisella on yksi merkittävä etu: tähtiluokan näyttelijä Keanu Reeves on ollut hyvin kiinnostunut The Starlingin pääroolista ja tavannut Karukoskea sen tiimoilta. Koska raha seuraa usein nimekkäitä näyttelijöitä, Matrix- ja John Wick -elokuvien tähden luottamus on hyvä enne.

Kävi miten kävi, nyt on hyvä hetki yrittää.

”Hollywoodiin pääsy ei ole minulle enää pakkomielle, ja osaan suhtautua prosessiin sopivan kyynisesti.”

Kolmevuotiaan Oliver-pojan isä ei myöskään haikaile muuttoa Yhdysvaltoihin.

”Haaveena on tehdä elokuvia välillä Amerikassa välillä Suomessa. Pahinta mitä voi tehdä, on häipyä jonnekin ja kadottaa juuri, josta on kasvanut.”

X