Anna-lehti: Erin etsi identiteettiään Nylon Beatin jälkeen – Tuottaja epäili, riittääkö laulajalla pokka tulevan hitin tekstin esittämiseen

Laulaja Erin Anttila kertoo Anna-lehdessä, miten etsi itseään tyttöduo Nylon Beatin lopetettua. Uusi identiteetti löytyi, kun hän alkoi kirjoittaa laulujaan itse.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Erinin ura lähti Nylon Beatin jälkeen nousuun jo ensimmäisen musiikkiura lähti uuteen nousuun jo ensimmäisen oman kappaleen julkaisun jälkeen.

Laulaja Erin Anttila kertoo Anna-lehdessä, miten etsi itseään tyttöduo Nylon Beatin lopetettua. Uusi identiteetti löytyi, kun hän alkoi kirjoittaa laulujaan itse.
Teksti:
Annika Haavisto-Kurki

Nylon Beatin supersuosion vuoksi Erin Anttilan opinnot olivat jääneet ylioppilastutkintoon. Hän kertoo Anna-lehden haastattelussa, että halusi ryhtyä opiskelemaan musiikkia.

”Ajattelin, että koulun penkillä saan turvallisesti testata asioita, joita en vielä osaa”, Erin sanoo.

Opinnot veivät laulajan vuodeksi Irlantiin. Siellä kukaan ei tunnistanut häntä ja hän nautti tavallisesta opiskelijaelämästä. Siinä sivussa Erin päätti kokeilla laulujen kirjoittamista.

”Aluksi rustasin sanoitukset englanniksi, mutta jotenkin ne eivät koskettaneet. Huomasin, että suomen kielessä on aivan erilainen taika ja teho. Sitä kautta avautui aivan uusi väylä ja identiteetti.”

Vanha nainen hunningolla

Laulaja kertoo Annassa, kuinka musiikkiura lähti uuteen nousuun jo ensimmäisen oman kappaleen julkaisusta. Vanha nainen hunningolla -laulu kertoo intohimon kaipuusta ja pettämisestä.

”Tuottajani Pekka Ruuska epäili, onko minulla pokkaa esittää noin raju teksti. Sanoin: Hei, mä olen Nylon Beatin Erin, pokka kyllä pitää!”

Nyt Erin on 45-vuotias ja tunnustaa joskus kokevansa ulkonäköpaineita, mutta hän ei anna sen vaikuttaa fiiliksiinsä lavalle noustessaan.

”En suostu himmentämään itseäni ikäni tai kokoni takia. Haluan olla lavalla naisellinen ja seksikäs painostani riippumatta.”

Lue lisää Anna-lehden numerosta 12/2023. Erin kertoo haastattelussa muun muassa katolisesta kasvatuksestaan, vaateliikkeessä työskentelemisestään, perheen perustamisesta uransa keskelle ja suhteestaan vanhenevaan kehoonsa.

Lue myös: Rap-duo SOFA eli Sonja Kuittinen ja Fanni Noroila yhdistävät musiikin ja ystävyyden kuten esikuvansa Nylon Beat: ”Yhdessä maailmaa vastaan”

SOFA Sonja Kuittinen ja Fanni Noroila

Sonja Kuittinen ja Fanni Noroila pääsevät esittämään esikuviaan Nylon Beatista kertovassa kuunnelmassa. © Tommi Tuomi

X