Esko Aho ja lamavuoden 1991 muistot: ”Minulla silloin oli varmasti sama tilanne kuin Sanna Marinilla nyt”

Vuonna 1991 Suomi koki epätodellisten kriisien vyöryn, joka pysäytti valtion aivan kuin korona nyt. Esko Aho kertoo, mitä meidän pitää kauhuvuodesta muistaa, nykyhetkeä tajutaksemme.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Nopeus oli uuden pääministerin valtti. Puheet syntyivät kymmensormijärjestelmällä vauhdikkaasti. Sanavalmius loisti TV-tenteissä. Silti Esko Aho kertoo tajunneensa, miten kokematon on.

Vuonna 1991 Suomi koki epätodellisten kriisien vyöryn, joka pysäytti valtion aivan kuin korona nyt. Esko Aho kertoo, mitä meidän pitää kauhuvuodesta muistaa, nykyhetkeä tajutaksemme.
Teksti: Petri Korhonen

Yhtäkkiä Suomeen iskee ennalta arvaamaton kriisi, joka rikkoo vanhoja lainalaisuuksia. Kolmikymppinen pääministeri, joka äskettäin on noussut puolueensa johtoon, vanhan laskelmoivan edeltäjänsä seuraajaksi, joutuu ratkaisemaan lennosta ongelmia, joiden ei pitänyt olla edes mahdollisia.

Valtion talous on ajautumassa rotkoon ja kansalaiset suurtyöttömyyteen, mutta oppositio ei uskalla hyväksyä näkemäänsä, eikä suostu romahdusta torjuviin kompromisseihin. Yritysinstituutiot murenevat ympäriltä ja ajautuvat valtion haltuun. Pieniä sotia leimahtelee lähellä ja kaukana, ja jokaisessa on maailmanpalon vaara.

Ei, tämä ei ole koronasyksyn 2020 ja Sanna Marinin tarina, vaan tosikertomus vajaan 30 vuoden takaa, vuoden 1991 syksystä jolloin valtioneuvostoa johti 37-vuotias Esko Aho.

Näistä hetkistä kertoo Ahon painotuore kirja, 1991 – Mustien joutsenten vuosi.

”Oli pysäyttävää huomata keväällä tätä kirjoittaessa, miten samaan aikaan monessa asiassa historia toistui,” Esko Aho myöntää.

Mutta miksi hän haluaa kertoa noista ajoista – onko tämä vaalikirja presidenttipeliin 2024?

”Minulla ei ollut tekemiseen salattuja päämääriä. Tämä ei ole puolustuspuhe eikä elämäkerta. Kerron siitä, miltä asiat tuona aikana näyttivät minun näkökulmastani.”

Useimmat noista kaaosvuoden tapahtumista ovat jääneet ihmisten muistiin sirpaleisina. Siksi kokonaisuus on hyvä palauttaa mieliin, koska se auttaa nykyhetken päättä­jien kriisivalintojen ymmärtämisessä.

Unelma-alku

Politiikan nuorisojoukoista Paavo Väyrysen tilalle puoluejohtoon noussut Aho johdatti ensin keskustan ”veret seisauttavaan vaalivoittoon” keväällä 1991 ja samantien itsensä pääministeriksi.

”Totta kai tiesin, että vaikeuksia on tulossa. Onneksi en tiennyt, mitä kaikkea”.

Aiempien sukupolvien jäyhien pukumiesten jälkeen Esko Aho näytti aloitekykyiseltä, energiseltä ja raikkaalta vaihtoehdolta.

”Minulla silloin oli varmasti sama tilanne kuin Sanna Marinilla nyt: Tulimme entisen vallan sisäpiirin ulkopuolelta, ilman sitä painolastia, vaikka kokemusta politiikasta olikin jo kertynyt.”

Vielä Ahon valinnan hetkellä kansa uskoi kaiken olevan valtakunnassa hyvin. Talouden romahdusvaarasta oli alettu työttömyyden jyrkän kasvun takia jo puhua, mutta teoreettisesti.

Ay-liike vaati palkankorotuksia, vaikka idänkauppa oli sakannut, ja edeltävä Harri Holkerin (kok) hallitus oli vaalitappion pelossa kylvänyt julkista rahaa avokätisesti. Budjettilaskelmat pettivät täydellisesti. Keväällä ennen Ahon hallituskauden alkua valtion juoksevat menot olivat olleet jo 14,5 miljardia markkaa tuloja suuremmat.

Suomen Pankki piti jääräpäisesti kiinni vakaan markan politiikasta, koska se nähtiin luotettavuuden takeena.

Esko Aho myöntää, että joinain hetkinä oman kokemuksen puute hirvitti.

”Onneksi tajusin, että moni haasteista oli sellainen, ettei kukaan muukaan ole samanlaisessa paikassa ollut. Etenkin sääntelyn jälkeisessä taloudessa ei kerta kaikkiaan oltu aiemmin nähty sellaisia markkinoiden häiriöitä, joihin me törmäsimme. Osa oli ulkopuolisia, osa itse aiheutettuja.”

Pankkikupla aloitti

Suomessa oli eletty kasinotalouden huumaa 1980-luvun lopulta asti. Ei oltu köyhiä ja kipeitä, oltiin vain velkaisia koska pankkien antolainaus oli vihdoinkin vapautettu.

”Vielä äskettäin pelätty velan ottaminen muuttuikin äkkiä tavoiteltavaksi asiaksi. Olit vähän yksinkertainen jos et ottanut lainarahaa, kun sitä kerran sai.”

Pörssikurssien piti nousta ikuisesti. Suomalaissijoittajat ostivat kiinteistöjä Keski-Euroopasta, eivätkä pankit korvaansa lotkauttaneet Suomen Pankin patistamille lainarajoituksille. Inflaation tai devalvaatioiden piti hoitaa lainat automaattisesti pois, koska niin ne olivat suljetun talouden oloissa hoituneet.

Sääntelyn purku oli kuitenkin rikkonut myös alan turvaverkot. Ahon hallituskautta ei ollut kulunut kuin muutama kuukausi, kun säästöpankkiryhmän keskuspankin SKOP:n kassa tyhjeni, kilpailijat lopettivat sen luottojen takaamisen ja pankkikriisistä tuli totta.

Olisiko jarru auttanut?

Esko Aho pohtii, olisiko 1989–1990 kukaan voinut määrätä, että juuri sinulla ei ole oikeutta nauttia kuluttamisesta, kun kerran firmat ja pankit panivat rahaa haisemaan lomakyliin ja edustusautoihin. Presidentti Mauno Koivisto paheksui velkavetoista tuhlailua, mutta se nähtiin vanhan pihin miehen murinana.

”Ajan henkeä vastaan on hyvin vaikea painia. Siinä leimautuu nopeasti vähintään vanhanaikaiseksi.”

”Ajan henkeä vastaan on hyvin vaikea painia. Siinä leimautuu nopeasti vähintään vanhanaikaiseksi ja päätyy marginaaliin, vaikka kohta osoittautuisikin, että on oikeassa.”

Samaa velkasokeutta on Ahon mielestä nytkin ilmassa. Uskomme, että korot säilyvät nollan tasolla loputtomiin ja valtionvelka ratkaisee koronan tuomat vajeet.

”Velalla ostetaan vain aikaa ratkaisevien muutosten tekemiseen ja pehmennetään iskuja. Se totuus ei ole mihinkään muuttunut.”

Kirjasta ei löydy loanheittoa. Aho puhuu jopa omista virheistään enemmän kuin muiden tekemisistä.

Kirjasta ei löydy loanheittoa. Esko Aho puhuu jopa omista virheistään enemmän kuin muiden tekemisistä. © Jonne Räsänen

Pakko muutti yrityksiä

1990-luvun kovin isku oli Neuvostoliiton maksukyvyn murentuminen, joka romahdutti viennin kivijalan.

”Teollisuuden oli hyvin nopeasti pakko sopeutua siihen, että Moskovaan kelvanneet tuotteet eivät käyneet kaupaksi muille markkinoille. Se oli jäänyt kehittämättä, koska ei ollut tarvetta muuttaa tapoja”, Esko Aho kertoo.

Jälkiviisaasti voisi sanoa, että sama nähtiin keväällä 2020. Vasta pandemia sai suomalaisyritykset digitalisoitumaan aidosti, muuttamaan toimintamallinsa etätyöhön. Uudistukset olisi voitu ottaa käyttöön jo vuosia aiemmin ja säästää työmatka- ja toimi­tilakuluissa.

Elokuussa 1991 säikäyttänyt Neuvostoliiton vallankaappausyritys ja sitä seurannut valtion luhistuminen olivat Suomelle dramaattisia aikoja: valtionjohto pelkäsi pakolaiskaaosta ja idän väkivaltaista sekasortoa.

Silti Ahon mielestä idänkaupan romahdukseen verrattuna se oli enää pelkkä aatteellinen mullistus.

Siinäkin on yhtymäkohtaa tähän aikaan.

”Meillä oli 1991 ihmisiä, jotka olivat täydestä sydämestä uskoneet siihen valtioon. Samoin kuin nyt on ihmisiä, joille Yhdysvaltojen valinnat ja viime vuosien poliittinen kehitys on järkytys.”

Voittajan kirous?

Ahon ja seuraajan Paavo Lipposen hallitusten rankkojen ratkaisujen ansiosta Suomi toipui ja pystyi pitämään hyvinvointivaltion rakenteet pystyssä. Kestävän talouden aika jatkui liki Yhdysvaltain vuoden 2008 finanssikriisiin asti.

”Sen jälkeen Suomen talouden kehitys on ollut monessa suhteessa paikallaan, ellei jopa taantunut.”

Politiikassa puhutaan voittajan kirouksesta. Pääministeri on voinut pelastaa maan konkurssilta, mutta vyönkiristyksiin kyllästynyt äänestäjä haluaa tilalle kenet tahansa muun.

”Kriisin läpikäynyt johtaja jää usein siihen poikkeusolojen moodiin, eikä pystykään enää toimimaan samalla tavalla rauhallisemmassa tai vaikka nousukauden ajassa.”

Esko Aho myöntää avoimesti, että näin kävi hänellekin pääministerikautensa jälkeen.

”En millään päässyt irti siitä kriisiajan päätöksenteon rytmistä tai ylipäätään johtamisen mallista, johon olin tottunut.”

Presidentinvaaleissa vuonna 2000 Aho toi ilmeisesti liian monelle ihmiselle mieleen lama-ajan tapahtumat, ja kansa valitsi mieluummin Tarja Halosen.

Aho väistää kysymyksen siitä, voiko koronakeväässä kehutulle Sanna Marinille käydä samoin, kun pandemian uhka väistyy.

”Ei historia toistu aina samalla tavalla. Ja minä voin rehellisesti sanoa, ettei minulle käynyt huonosti. Olen saanut tehdä kolme eri uraa, yliopistomaailmassa Harvardissa, Nokiassa ja Sitrassa. Politiikassa sain lähes kaiken mahdollisen.”

Mitä hän sanoisi 30 vuoden takaiselle Esko Aholle, jos pääsisi opastamaan nuorta itseään?

”Ota rohkeammin riskejä niissä asioissa, joita pidät tärkeinä.”

Lue myös: Näin Esko Aho säntäsi karkuun – kun häneltä kysyttiin peliveloista ja uhkapeliaddiktiosta

X