Anna-lehti: Perfektionistiäiti Hanna Brotherus perheensä vaikeista ajoista: ”Kirjoittamalla teen ne näkyviksi – silloin ongelmia voi työstää”
Kirjailijan uraansa jatkava tanssija-koreografi ja perfektionistiäiti Hanna Brotherus on joutunut opettelemaan luopumista.
Hanna Brotherus uupui huolehtivan äidin roolissaan. "Oli hetkiä, jolloin olisin antanut toisen munuaiseni saadakseni olla edes yhden päivän vailla tarvitsijoita", Hanna naurahtaa.
Tanssija-koreografi Hanna Brotherus julkaisi menestyksekkään autofiktiivisen teoksen Ainoa kotini puolitoista vuotta sitten. Romaani sisältää riipaisevan omakohtaisia kokemuksia muun muassa syömishäiriöstä.
Tuoreessa Henkeni edestä -teoksessa hän jatkaa tunnustuksellista linjaa. Se kertoo ikääntyvän naisen suhteesta itseensä, läheisiinsä, kehonsa rappeutumiseen, kuolemaan.
Hanna Brotherus porautuu päähenkilönsä ja läheistensä elämään pelottoman suoraan. Kirjojen tapahtumat ovat osaksi keksittyjä, mutta kuvatut tunteet ovat omakohtaisia.
Brotherus painottaa kirjoittavansa omasta näkökulmastaan. Muut ovat voineet kokea saman tilanteen aivan toisin. Kukaan lapsista ei kuitenkaan ole kieltänyt kirjoittamasta perheen asioista, päinvastoin. He ovat sanoneet olevansa ylpeitä Hannasta.
Kirjoittaminen on Hannalle pyrkimystä sytyttää valoja mielen huoneisiin.
”Eivät romut nurkista mihinkään katoa, mutta kirjoittamalla teen ne näkyviksi. Silloin ongelmia voi työstää”, Hanna Brotherus kertoo Anna–lehdessä.
Syömishäiriöitä ja päihdeongelmia
Hannan lapset ovat menestyneet kulttuurialalla. Johannes Brotherus tunnetaan Kuumaa-yhtyeen laulusolistina ja useista elokuvista, Amos nousi pinnalle Helsingin
kaupunginteatterin Billy Elliot -musikaalin pääroolissa. Myös esikoinen Robert
ja kuopus Elsa ovat näytelleet monissa produktioissa, ja Elsa julkaisi keväällä
ensimmäisen singlensä.
Kun lapset pieniä, Hanna kuljetti heitä soittotunneille, ompeli ja silitti vaatteet, leipoi leipää, valmisti soseet omin käsin. Kaiken piti olla tiptop.
Täydellisyyden tavoittelu kumpusi kasvatuksesta, jossa kauneus, puhtaus ja
vieraanvaraisuus olivat hyveitä.
”Perfektionismista puhutaan usein kielteiseen sävyyn, mutta se kertoo myös
välittämisestä. Siitä, että asiat eivät ole yhdentekeviä.”
Vaikka puitteet olivat hyvät, ei kulttuuriperheessä ollut aina helppoa. Murrosikä oli lapsille hankalaa aikaa, oli syömishäiriötä ja päihdeongelmia, ja lopulta vanhempien avioero. Kaikesta on kuitenkin selvitty.
”Tuntuu kuin olisimme selvinneet tulipaloista, maanjäristyksistä ja heinäsirkoista”, Hanna Brotherus kertoo Anna-lehdessä.
Irti päästämisen vaikeus
Kaikkien muiden tarpeet ajoivat huolehtivan ja perfektionismiin taipuvaisen äidin tarpeiden ohi. Toimiessaan ja suorittaessaan Hanna tunsi olevansa elossa, lepääminen kuitenkin unohtui ja alkoi syödä sisältä.
”Oli hetkiä, jolloin olisin antanut toisen munuaiseni saadakseni olla edes yhden
päivän vailla tarvitsijoita.”
Toive kävi toteen, kun nuorimmainenkin muutti kotoa kaksi vuotta sitten. Oma
aika ja vapaus eivät yllättäen olleet vain ihania asioita. Mielen valtasi kuitenkin outo apeus.
Lasten perään katsominen oli pitkään Hannalle elämän tärkein tehtävä. Heidän aikuistuttuaan hän on joutunut laskemaan irti.
”Oli pakko opetella viihtymään yksin ja olemaan tarpeellinen itselleen. Opettelen parhaillaan normaalia kanssakäymistä itsenäistyneiden lasten kanssa.”