Hanna Sumari oppi isältään rohkeuden kohdata ihmisiä – Suhde äitiin jäi etäiseksi: ”Äiti laihdutti minua ostamalla liian pieniä mekkoja”

Jaa artikkeli
Hanna Sumari
Ohikulkijat pysähtyvät kesäisin ihastelemaan Hanna Sumarin kotitalon puutarhaa. Tontti on lohkottu Träskändan kartanon maista. © Mika Pollari
Hanna Sumari myöntää olleensa isän­tyttö. Yrittäjäperheen kuopuksella suhde keho­kriittiseen äitiin jäi lopulta etäiseksi.

Keltainen puutalo seisoo mäellä, jota ympäröi laaja nurmikenttä pensain ja koristepuin. Pionikäytävä johtaa rautaportilta pihalle. Linnut laulavat ja ilma tuoksuu kukkasilta.

Träskändan kartanosta lohkottu huvila tontteineen hurmasi heti juontaja-ruokakirjailija Hanna Sumarin ja hänen miehensä Jarin. Aarniometsä alkaa tontin rajalta, vaikka eletään pääkaupunkiseudulla hyvien kulkuyhteyksien ja palveluiden lähellä. Arkkitehti suunnitteli talon laajennuksen viisihenkisen perheen tarpeisiin. Puutarhuri istutti pihalle tuhansia taimia.

Hanna Sumari nauraa, että keväisin ohikulkijat pysähtyvät katsomaan taloa, sillä puutarhan marjaomenapuun kukintatuoksu huumaa.

Valitettavasti Hanna on kesät töissä, eikä ehdi nauttimaan puutarhan loistosta niin paljon kuin pitäisi.

”Tänä kesänä tehtiin 60 kuvauspäivää Suomen kaunein koti ja Suomen kaunein mökki -ohjelmiin.”

Dramaattinen aamulenkki

Viime keväänä Hanna Sumari sai ihmetellä luonnon heräämistä poikkeuksellisella tavalla. Syynä ei ollut korona vaan kaatuminen. Aamulenkki sai dramaattisen käänteen. Lumi oli sulanut ja lämpötila noussut plussalle. Hanna vaihtoi kitkalenkkikengät kesätossuihin ja 50 metrin päässä kotoa asfaltti katosi jalkojen alta.

”Liukastuin päistikkaa ajoradalle. Tiesin heti, että kävi jotain. Koiranulkoiluttaja riensi auttamaan, mutta hätistelin häntä ensin pois, sillä ajattelin palaavani kotiin.”

Hannan jalka ei ottanut alle ja lopulta hänet vietiin ambulanssilla Jorvin sairaalaan. Sieltä hänet palautettiin kotiin lepäämään. Hanna meni tutun lääkärin kehotuksesta näyttämään jalkaansa kaiken varalta yksityiselle lääkäriasemalle. Siellä todettiin, että nelipäinen reisilihas oli irronnut.

Jalka piti leikata, jotta lihas ei vetäydy ja jalka rampaudu lopullisesti.

”Vietin unettoman yön, kun mietin, onko vakuutukseni voimassa. Ja kuinka käy kesän kuvausten, joista koostuu iso osa vuoden tuloistani. Puseroni oli litimärkä tuskanhiestä.”

Leikkausta seurasi kuuden viikon täydellinen lepo, sillä polven piti olla suorana. Hannan tapaiselle, energiselle ihmiselle paikallaanolo oli koettelemus.

Hanna ylistääkin puolisonsa apua vaikeana aikana.

”Jari hemmotteli minua, hoiti kodin askareet ja teki kaiken minun eteeni hymyssä suin. Jari on uskomattoman ihana.”

Välillä mennään ihon alle

Hannan ja Jarin valoisa koti on nykyisin hiljainen, sillä tyttäret Katri, Kirsikka ja Carolina ovat jo muuttaneet omilleen. Koti on kuin sisustuslehdestä. Mitä muuta voisikaan odottaa ihmiseltä, joka tähdittää Suomen kaunein koti ja Suomen kaunein mökki -sarjoja?

Ohjelmaa tehdessään Hanna kiertää ympäri Suomea kuvaustiimin kanssa. Hän tutustuu asuntoihin arkkitehdin ja sisutusarkkitehdin kanssa. Hannan tehtävä on tarkastella asuntojen toiminnallisuutta.

Kotien asukkaita hän ei tapaa, eikä saa ennakkotietoa asunnoista toisin kuin katsojat. Asetelma luo jännitteen ja katsojista ammattilaisten kommentit voivat kuulostaa jopa tylyiltä. Hanna ei tiedä onko jokin esine rakas perintölahja vai ei.

”Kodit ovat usein kliinisiä. Kesämökit ovat persoonallisempia. Varsinkin puuceissa pääsee ihmisen luovuus valloilleen,” Hanna nauraa.

Kritiikiltä ei ole Hannakaan säästynyt.

Yhdessä jaksossa hän ihastui pelkistetyssä asunnossa television alle kasattuun halkopinoon. Siinä missä Hannalle halkopino loi asuntoon tuoksua ja oli kuin taideteos, sisustustoimittajat ja katsojat paheksuivat: Sumari ei ymmärrä mitään!

Kohteisiin tutustuessaan hän on kahdesti jopa purskahtanut itkuun liikutuksesta, kuten silloin kun hän astui sisälle mustaan taloon, jonka lasinen päätyseinä avautui järvi ja tunturinäköalaan. Näky mykisti kauneudellaan.

”Välillä kodit ja puutarhat menevät niin ihon alle.”

Yrittäjäperheen kuopus

Hanna Sumari on nyt kahden lapsen isoäiti. Hänellä on rakkaita muistoja omasta Alli-mummosta. Äidinäiti oli yliopistollisen sairaalan arkistonhoitaja ja asui pienessä yksiössä Säätytalon vieressä Kruununhaassa. Sinne Hanna pääsi usein yökylään. Vierailulla juotiin keltaista Fantaa raitalaseista ja herkuteltiin Alli-mummin munavoileivillä.

”Alli oli vanha. Hän oli eronnut kahdesti, mutta tahtoi itseään neiditeltävän,” Hanna hymyilee.

Mummi oli tärkeä aikuinen, sillä Hanna syntyi perheensä kuopukseksi. Ritva-sisko oli häntä 12 vuotta vanhempi, Helena 11 ja Sikke seitsemän vuotta. Perhe asui maaseutumaisessa Jollaksessa, jonne isä oli rakentanut rintamiestalon.

Kun Hanna aloitti koulun, äiti palasi työelämään. Lapsikavereita ei Jollaksen perukoilla montaa asunut ja Hanna joutui olemaan paljon yksin.

Isä ja äiti olivat yrittäjiä. Isän maahantuontiyritys toi Suomeen urheiluvälineitä Tšekkoslovakiasta. Äiti toi hiussomisteita ja suunnitteli pukukoruja. Hanna muistaa, että vanhemmat tekivät koko ajan työtä.

Isäntyttö oppi rohkeuden kohdata ihmisiä

Hanna sanoo olleensa isäntyttö. Isä painotti, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Siitä Hanna oppi rohkeu­den kohdata ihmisiä. Hannan muuttaessa omilleen, isä opasti, että jos saat ylimääräistä tuloa, älä käytä sitä laskujen maksuun, vaan tee jotain hauskaa.

”Hauskaa on tullut pidettyä.”

Isän kanssa he kävivät aamu-uinnilla jäiden lähdöstä meren jäätymiseen asti. Kotona puettiin uikkarit päälle ja isä karautti autolla rantaan tielle merkitystä ajokiellosta välittämättä.

Hanna kuulee vieläkin, kuinka auton moottori surrasi isä pakittaessa takaisin tielle.

”Se tuntui niin ihanan kapinalliselta.”

Suhde äitiin oli etäinen. Hanna on halunnut tehdä asiat toisin kuin oma äiti. Hän on halunnut hoivata lapsiaan kuin kanaemo. Hannan on vaikea hyväksyä sitä, että mannekiinina toiminut äiti siirsi oman kehokriittisyytensä hänelle.

”Olin 10-vuotias. Siinä iässä tytöt ovat normaalisti hiukka pyöreitä ennekuin venähtävät sorjiksi neidoiksi. Äiti laihdutti minua ostamalla liian pieniä mekkoja.”

Äiti arvosteli Hannan kuullen myös omaa kehoaan. Hanna omaksui asenteen ja on koko elämänsä ajan kokenut olevansa väärän kokoinen.

Kun hän valmistui ylioppilaaksi, äiti toi Pariisin muotimessuilta kahta numeroa liian pienen juhlamekon ja taas piti laihduttaa. Nuo kokemukset synnyttivät hänessä inhon omaa kehoa kohtaan.

Hanna toivoo, ettei ole siirtänyt omaa kehokriittisyyttään lapsilleen.

”Menin 92-vuotiaan äitini luo hoivakotiin ja halasin häntä. Äiti nipisti minua kyljestä ja sanoi tsot tsot heiluttaen etusormeaan.”

Äitiä on kuitenkin kiittäminen siitä, että hän opetti Hannalle hyvät käytös- ja ruokailutavat. Äidiltään hän peri kauneuden tajun ja periaatteen, että kodin piti olla aina tiptop.

Vaikka äitiys oli haastavaa aikaa, lapsen­lapsistaan Hanna nauttii täysillä. © Mika Pollari

Vaikka äitiys oli haastavaa aikaa, lapsen­lapsistaan Hanna nauttii täysillä. © Mika Pollari

Hanna myöntää olleensa isän­tyttö. Suhde keho­kriittiseen äitiin jäi etäiseksi. © Mika Pollari

Hanna myöntää olleensa isän­tyttö. Suhde keho­kriittiseen äitiin jäi etäiseksi. © Mika Pollari

Lukihäiriötä ei tunnistettu

Omille lapsilleen Hanna on halunnut opettaa rohkeutta. Ei pidä luovuttaa vastoinkäymisten edessä, vaan mennä sinnikkäästi eteenpäin. Sen opin Hanna sai kantapään kautta.

Ylioppilaaksitulo oli Hannalle iso asia, sillä hänen uskonsa omaan osaamiseen oli koetuksella kaikki kouluvuodet. Uuden oppiminen oli tuskallista ja kipeät muistot nostavat kyyneleet Hannan silmiin. Hän ei hahmottanut sanoja ja vaikka hän jankkasi tekstiä ulkoa, oppimista ei tapahtunut. Lähes jokainen lukuvuosi päättyi ehtoihin.

”En ymmärtänyt miksi en opi. Ajattelin, että olen tyhmä. Ja niin taisivat ajatella opettajatkin. Kun kuukauden jankkasi yhtä asiaa, opin lopulta ja pääsin seuraavalle luokalle. Jouduin tekemään kauhean paljon työtä. ”

Hakiessaan rehtorilta ylioppilastodistuksen, mies kaappasi Hannan karhunsyleilyyn koko juhlaväen edessä ja sanoi ”Sumarin Hanna, en olisi ikinä uskonut näkeväni tätä päivää.”

Vasta kun Hannan oma tytär sai lukihäiriödiagnoosin, hän ymmärsi itse omaavansa saman häiriön. 70-luvun kansakoulussa lukihäiriötä ei tunnistettu ja lapsi leimattiin.

Balsamia sielulle

Pienten lasten äitiyden Hanna Sumari muistaa rankkana aikana. Hän toimi silloin yrittäjänä, piti hoitaa pyykit, kauppaostokset, kodin piti olla siisti ja lapset oli huollettava. Alati mieltä kalvoi huoli riittääkö raha, onko asiakkaita. Nyt mummina lapsenlapsia voi vain ihmetellä ja ihastella.

”On ihana pitää sylissä pikkuisia ja halata. Se on balsamia sielulle. Tekisin mitä vain heidän puolestaan.”

Hän on ylpeä oman tyttärensä taidosta olla hyvä äiti. Sitä on ilo seurata. Tytär Kirsikka on paljon lasten kanssa ja osaa ottaa rennosti.

Hannalla on unelmia. Hän haluaisi näyttää lapsenlapsilleen maailmaa ja kasvattaa heitä suvaitsevaisiksi.

”Suivaannun siitä, että ihmiset eivät halua oppia ja muuttaa luutuneita käsityksiään.”

Mistä Hanna Sumari saa kaiken energian ja elämänilon?

”Olen pudonnut pienenä pataan. Nukun viisituntia yössä. Olen sinnikäs ja minulla on paljon energiaa.”

Lue myös: Borrelioosin kahdesti sairastanut Hanna Sumari: ”Nykyään punkkitarkastus on joka ilta”

X