Hanoi Rocksin Michael Monroen ja Sami Yaffan tarinat hurjilta keikkavuosilta: ”Me ollaan vanhennuttu, ei viisastuttu”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Michael Monroe ja Sami Yaffa
Rock’n’roll on tulossa takaisin, Michael Monroe ja Sami Yaffa uskovat. ”Nyt kaikki radiossa soiva musiikki kuulostaa samalta, mut tällasiin tilanteisiin tulee aina joku vastareaktio!” © Tommi Tuomi / Otavamedia
Michael Monroen ja Sami Yaffan rock-urat ovat jatkuneet tahoillaan. Kaksikolla on ollut bändejä yhdessä ja erikseen aina 1980-luvulta tähän päivään asti.

Ikkunasta näkyy lokakuinen betoninharmaa taivas. Michael Monroe, 57, viipottaa ympäri huonetta, puhaltelee nyrkkeihinsä ja pimputtaa väliin pianoa. Sami Yaffa, 56, istuu sohvalla ja lämmittelee kohmeisia näppejään kahvikupin ympärillä.

Tilanne muistuttaa kaksikon ensikohtaamista 40 vuotta sitten talvella. Pakkasta oli reilut kaksikymmentä astetta. Tuolloin 16-vuotias Sami Takamäki treenasi Pelle Miljoona Oy:n kanssa Herttoniemen vanhan koulun treenikämpällä. 17-vuotias Michael, eli Matti Fagerholm vieraili treeneissä repaleisissa farkuissa, t-paidassa ja nahkatakissa.

”Valtava valkoinen pehko ja täydet meikit, rannerenkaat joka puolella. Ensimmäinen reaktio oli, että jos toi tulee yhtään lähemmäs, niin mä lyön”, Sami muistelee.

Sami hämmästeli, kun Michael soitti vuoron perään taitavasti läpi kaikki huoneen soittimet.

”Mulle tuli tiedätsä elohiiri mieleen, toi on kokonaan elohiiri.”

Vuotta myöhemmin, syksyllä 1980 Pelle Miljoona Oy julkaisi Suomen levymyyntilistan kärkeen nousseen Moottoritie on kuuma -albumin. Myös kitaristi Andy McCoy eli Antti Hulkko soitti yhtyeessä. Andy ja Michael olivat jo päättäneet lähteä Tukholmaan perustaakseen maailman parhaan rock-bändin. Nasty Suicide eli Jan Stenfors oli lähdössä toiseksi kitaristiksi. Basisti puuttui.

”Oli se kumma. Olin koulussa vielä silloin ja tein helvetin paljon enemmän rahaa kuin isä ja äiti. Sit Andy kysyi, haluunko lähtee Hanoi Rocksiin. Sanoin vaan, että joo”, Sami sanoo.

”Ensivaistoon kannattaa luottaa”, komppaa Michael.

Lue myös: Hanoi Rocksin bussi rusikoitiin jäähakuilla ja kirveillä – Michael Monroe muistelee keikkaa maakunnassa: ”Ne olis tappanu meidät, jos oltais jääty siihen!”

Michael Monroe ja Sami Yaffa

80-luvulla meikkaava, pitkätukkainen mies oli shokki ahdasmielisille suomalaisille. ”Me opetettiin ihmisiä ottamaan vähän kevyemmin, nauramaan itselleen. Se on yks suurin ansio, mitä Hanoi on saanu aikaan.” Tommi Tuomi / Otavamedia

Rahattomina kadulla

Sami saapui Tukholmaan pari päivää muita myöhemmin. Vastassa oli kolme iloista rokkaria.

”Hyvät uutiset on: me ollaan täällä, meillä on bändi. Mutta kämppää ei ole. Se, jonka piti se hoitaa, oli beilannut”, Michael kertoi.

Michael, Sami ja Nasty asuivat puoli vuotta rahattomina Tukholman kaduilla. Jokainen päivä oli seikkailu: löytyykö ruokaa vai jaetaanko nälkään viinipullo. Andy majaili tuolloin tyttöystävänsä luona.

”Mun, Samin ja Nastyn keskinäinen suhde ei muutu. Vaikka Nasty ei enää soita rokkia, se tulee keikoille jammailemaan”, sanoo Michael.

Tukholmasta bändi muutti Lontooseen, levytti, soitti keikkoja Suomessa ja maailmalla. Vuonna 1982 rumpalina aloitti Razzle eli Nicholas Dingley. Jäsenet saivat maineen railakkaina juhlijoina ja näyttävinä esiintyjinä. Rock’n’rolliin kuului ja kuuluu edelleen tietty särmä ja spontaanius, mutta keikat on hoidettu aina kunnialla.

Sitten Razzle kuoli auto-onnettomuudessa kesken Yhdysvaltain kiertueen. Alkuvuodesta 1985 Sami lähti bändistä, joka jatkoi eri kokoonpanolla vielä hetken ennen hajoamistaan.

”Oli huono tsägä. Alkuperäisestä Hanoi Rocksista voi olla ylpeä. Musiikkibisneksessä bändin arvokkuus on säilynyt”, Michael sanoo.

Michael Monroe ja Sami Yaffa

Michaelin mielestä ei ole vanhuuden merkki sanoa, että ennen asiat olivat paremmin. 90-luvulle asti musiikkia tehtiin oikeista syistä – musiikkia musiikin vuoksi eikä vain bisneksen takia. Tommi Tuomi / Otavamedia

Michael Monroe ja Sami Yaffa: Ystävyys kantaa

Rock-urat jatkuivat tahoillaan. Michaelilla oli soolouransa, ja kaksikolla on ollut bändejä yhdessä ja erikseen aina 1980-luvulta tähän päivään. Nykyinen Michael Monroe -bändi on ollut kasassa kymmenisen vuotta. Sami soittaa siinä bassoa, Michael laulaa sekä soittaa saksofonia ja huuliharppua.

Uusin julkaisu One Man Gang ilmestyi lokakuussa.

Nasty Suicide vierailee levyllä soittaen Wasted Years -biisissä kitaraa. Hanoi Rocksin ensimmäinen livealbumi oli nimeltään All Those Wasted Years.

”Se oli sattuma! Kelasin sitä vasta jälkeenpäin”, Michael sanoo.

Wasted Years -biisin tekstissä katsotaan takaisin nuoruuteen. Kiusaukset kutsuvat takaisin, mutta ei huvita lähteä, koska kaikki on nyt paljon paremmin. Mikään ei kaduta, sillä koetut tapahtumat ovat olleet oikea tie tähän päivään.

”En olisi tutustunut kaikkiin tyyppeihin, ellei me oltais tehty niitä juttuja mitä me tehtiin. Kaikella on tarkoituksensa”, Michael tarkentaa.

Ystävyys on elintärkeässä roolissa, kun viisihenkinen bändi viettää pitkiä aikoja yhdessä keikkabussissa.

”Vaikka me oltais jossain vankileirillä, meillä olisi nastaa kimpassa”, sanoo Michael.

”Silloin se kestää, kun pystyy luottamaan jengiin”, Sami toteaa.

Pelkoa ja ennakkoluuloja

Loka-marraskuussa Michael Monroe -bändi on jälleen rock-elämän ytimessä ja kiertää Eurooppaa. Bussissa asuminen on rankkaa, mutta lavalla vietetty aika tekee siitä kaiken arvoista.

Yhteiskuntajärjestelmän kyseenalaistaminen pitää edelleen mielen virkeänä. Live-esiintymiset ovat energisiä ja tyyli on säilynyt niin musiikillisesti kuin pukeutumisessakin.

Rock’n’rollin ydin, vapaus olla oma itsensä, ei ole muuttunut. Mikä on?

”Me ollaan vanhennuttu, ei välttämättä viisastuttu”, Michael sanoo.

”Meillä on kodit”, toteaa Sami.

Michael Monroe ja Sami Yaffa

Kaksi japanilaista matkailijaa pyysi Kampissa yhteiskuvaa. Samilla ja Michaelilla on ollut lämmin suhde Japaniin jo Hanoi Rocks -aikoina. ”Se on yks maista, jossa vielä myydään cd:tä, fyysistä tuotetta”, Michael kiittelee. Tommi Tuomi / Otavamedia

Toivoa on!

Musiikkimaailman kehityksestä kaksikko on huolissaan: tuottajat puristavat uudet artistit yhteen muottiin ja radiossa soitetaan vain määrättyjä soittolistoja.

”Kaikki kuulostaa samalta, kaikki yrittää matkia toisiaan. Luovuudelle ei oo annettu tilaa 80-luvun jälkeen”, Michael harmittelee.

Kaksikko vakuuttaa, että Suomi kuhisee makeita ja persoonallisia rock-bändejä edelleen. Ne pitäisi vain itse kaivaa esiin.

Samin mukaan Suomi voisi ottaa mallia Ruotsista ja kannustaa tekemään musiikkia englanniksi.

”Suomenkielinen musa on viimeisen 10 vuoden aikana ottanu sellaisen kuristusotteen. Ruotsissa tiedetään, että englanninkieliset artistit tulee breikkaamaan ulkomailla.”

Digitalisaation myötä musiikkikulttuuri ylipäätään on jakautunut kahteen suuntaan.

”On tää striimausmaailma ja klikkausmaailma, joiden kautta susta tulee tajuttoman iso stara. Sit on livemaailma”, Sami sanoo.

Yleisön ja esiintyjien vuorovaikutus on edelleen jotain ainutlaatuista. Elävän musiikin suosiokin kasvoi kuluneen vuoden aikana, selviää Teoston ja Musiikkituottajat IFPI Finlandin teettämästä suomalaisten musiikinkuuntelutapoja tarkastelleesta tutkimuksesta. Suomalaisista kaksi kolmasosaa oli kuluneen vuoden aikana käynyt konsertissa.

Vuodesta toiseen eniten keikkailevat esiintyjät ovat rock-bändejä.

Toivoa siis on.

”Tää koko pop-mönjä, toivon mukaan, alkaa pikkuhiljaa mennä tiedätsä pois ja tilalle saadaan jotain aitoo. Skittamusa ei tuu ikinä kuolemaan, ihan totta!” Sami julistaa.

X