Tangokuningatar Heidi Pakarisen arki muutui, kun kalenteri tyhjeni: ”Toivon, että korona saisi ihmiset ajattelemaan, mikä elämässä on tärkeintä”

Koronavirus on muuttanut radikaalisti Heidi Pakarisen arkea. Maaliskuussa hänellä piti olla 15 keikkaa, mutta toisin kävi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”Korona on aiheuttanut kaikille paljon rajoituksia, ja kun ei voi mennä niin kuin haluaisi, täytyy muistaa elää vielä vahvemmin hetkessä”, Heidi Pakarinen pohtii. Hän saa voimaa luonnosta.

Koronavirus on muuttanut radikaalisti Heidi Pakarisen arkea. Maaliskuussa hänellä piti olla 15 keikkaa, mutta toisin kävi.
Teksti: Pirjo Kemppinen ja Elina Kirssi

Vuoden 2013 tangokuningatar Heidi Pakarinen, 44, oli Kuusamossa konsertoimassa perjantaina 13. maaliskuuta, ja lauantaiaamuna hän sai kuulla, että saman illan tanssilavakeikka Tyrnävällä on peruttu.

”Maaliskuun piti olla erittäin hyvä keikkakuukausi, mutta keikkoja ei ehtinyt olla kuin kuusi, ennen kuin jouduin pakkolomalle. Harmittaa totta kai, ei vain omasta puolesta, vaan myös kollegoiden puolesta, kun emme pääse tekemään omaa työtämme emmekä siis ansaitse mitään”, Heidi Pakarinen sanoo.

Seuraava esiintyminen on ohjelmatoimiston keikkakalenterin mukaan vasta huhtikuun lopulla, mutta sekin on vaarassa peruuntua.

Tangokuninkaalliset pitävät yhtä

Heidi Pakarinen ei silti ole jättämässä laulajan töitä, vaan uskoo tilanteen tasaantuvan.
Tangokuninkaalliset ovat pitäneet yhtä yhteisessä Whatsapp-ryhmässään. Heidin mukaan ryhmässä on hyvä yhteishenki ja siellä jaetaan tietoa siitä, millaisia korvauksia tai avustuksia voi kenties saada, jos tulot putoavat nollaan.

Esimerkiksi Gramex on kertonut aikaistavansa tekijänoikeuskorvausten maksua koronan takia, mutta se ei auta kaikkia tangolaulajia, sillä iskelmämusiikkia soitetaan popmusiikkia vähemmän valtakunnallisilla radiokanavilla.

Tilanteesta huolimatta Heidi on optimisti.

”Haluan uskoa, että tällä kaikella on tarkoituksensa. Toivon, että korona saisi ihmiset ajattelemaan, mikä elämässä on tärkeintä. Itselle terveyden ja rakkauden merkitys on korostunut, ja viime vuosina ne ovat nousseet elämän tärkeimmiksi asioiksi.”

Entinen kotiäiti auttaa nyt tarvittaessa teinejä etäopiskelun parissa

Keikkojen peruunnuttua Heidi Pakarinen on ollut läsnä kotona kahden teini-ikäisen tyttärensä etäopiskelussa ja auttanut tarvittaessa. Ennen tangokuningattaren kruunua hän oli vuosia kotiäitinä ja iloitsee siitä, että on saanut olla nyt lasten elämässä aiempaa enemmän.

Perhe on käynyt yhdessä lenkeillä Nestori-koiransa kanssa ja liikkunut luonnossa. Yhdessä vietetty aika on kaikille tärkeää.

Heidi tunnustaa silti vilkaisseensa muutaman kerran vapaana viikonloppuna pihassa seisovaa Volvoa. Mieli kaipaa lavoille. Esiintymiskaipuuseen lohdutusta toi Lahdessa kirkossa verkkoon taltioitu Valoa ja rakkautta -konsertti pianistin kanssa.

Hänellä ei ole pahan päivän varalta rahaa säästössä, pieni sijoitussäästökin on jo käytetty.

”Täytyy jatkaa elämistä, mutta laskut juoksevat. Perheen ainoana aikuisena kustannan kaiken itse, vastuu on yksin minulla. Tiedän sellaisiakin ihmisiä, jotka ovat pärjänneet hyvinkin pienellä budjetilla ja pystyneet jopa säästämään. Ehkä tässä täytyy itsekin vielä opetella sitä”, Heidi Pakarinen sanoo.

Lue myös: Heidi Pakariselle päättyneet rakkaudet ovat opettaneet ettei kumppania tarvitse miellyttää millään erityisellä tavalla: ”Minulla on nykyään riittävästi rohkeutta rakastaa elämää ja itseäni”

X