Heikki ja Pia Kahila pitävät osin kiinni jouluperinteistään – Näin he juhlistavat joulua myös kulinaristisilla nautinnoilla

Jaa artikkeliTilaa Seura
Pia ja Heikki Kahila viettävät joulua kahdestaan. Tänä vuonna sukulaisvierailuja ei tehdä. ”Terveys edellä mennään”, Heikki sanoo.
Pia ja Heikki Kahila viettävät joulua kahdestaan. Tänä vuonna sukulaisvierailuja ei tehdä. ”Terveys edellä mennään”, Heikki sanoo. © Tommi Tuomi/OM-arkisto
Legendaarinen tv-persoona ja viihdealan konkari Heikki Kahila, 84, ja puoliso Pia Kahila, 64, eivät ole yltiöinnokkaita joulun viettäjiä, mutta joitakin perinteitä heillä on. Niitä noudatetaan myös tänä vuonna.

Jouluaaton aamupäivällä Heikki ja Pia Kahila käyvät sytyttämässä kynttilät Hietaniemen hautausmaalla ja kuuntelevat sen jälkeen, kun joulurauha julistetaan Suomen Turusta.

”Siinä yhteydessä nautimme munatotit”, Heikki sanoo.

Joulua juhlistetaan kulinaristisilla nautinnoilla. Kahilat eivät syö lihaa juuri lainkaan, joten aaton ruokalistalla on kalaa eri muodoissa.

”Savukalaa, erilaisia sillejä sekä niihin kuuluvia tykötarpeita, kuten kananmunaa ja perunaa. Juomana on Aalborgin akvaviittia, mutta ei kohtuuttomasti, ja olutta.”

Joulupäivänä Pia ja Heikki ovat usein syöneet karitsanpotkaa.

”Tänä vuonna aiomme kokeilla peuranlihasta tehtyjä lihapullia. Niiden kanssa siemailemme italialaista punaviiniä.”

Perinteiset sukulaisvierailut jäävät ohjelmasta

Joulun pyhät kuluvat lukien ja televisiota katsoen. Perinteiset sukulaisvierailut, kuten visiitti Pian veljen luokse, on tänä jouluna jätettävä ohjelmasta koronapandemian vuoksi.

Virus on vaikeuttanut myös viihdealan töitä, joita Pia ja Heikki aktiivisesti edelleen tekevät. Heikki on ollut mukana työstämässä Joulu Savoyssakonserttia, joka Ylen taltioimana nähdään joulupäivänä ja Tapaninpäivänä TV1-kanavalla. Esiintyjinä ovat Juha Hostikka ja Dallapé-orkesteri solisteina Mari Palo ja Johanna Försti.

”Palaverointi on ollut perin hankalaa ja vaatinut isot järjestelyt korona-aikana.”

Palavereja on pidetty puhelimitse ja muun muassa Kahiloiden asuintalon harrastustilassa, jossa osallistujat voivat pitää viiden-kuuden metrin etäisyyttä toisiinsa.

”Puhelimitsekin saadaan paljon aikaan.”

Pia ja Heikki alkoivat käyttää suojamaskeja ensimmäisten joukossa keväällä, kun niitä tuli saataville. He aikovat myös ottaa rokotteen koronaa vastaan heti, kun se on mahdollista saada.

”Presidentti Sauli Niinistöä monin tavoin lainaten: tässä kaivataan nyt tolkun ihmisiä ja heiltä järjen käyttöä koko ajan.”

Lue myös: Pia ja Heikki Kahila: ”Toisen menetys olisi suurin katastrofi”

X