Heikki Ranta nauttii isyydestä: ”Olemme saaneet rakentaa perhedynamiikkaa aika poikkeuksellisissa oloissa”

Näyttelijä Heikki Ranta tuli Suomen kansalle tutuksi jo edellisellä Putous-kaudella ja tammikuussa Ranta nähdään taas tositoimissa, kun suosikkiohjelma palaa ruutuun. Kausien välissä Ranta tuli isäksi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”Kannattaa luottaa vaistoihin”, ohjeisti uusia Putous-tulokkaita viime kaudellakin mukana ollut näyttelijä Heikki Ranta.

Näyttelijä Heikki Ranta tuli Suomen kansalle tutuksi jo edellisellä Putous-kaudella ja tammikuussa Ranta nähdään taas tositoimissa, kun suosikkiohjelma palaa ruutuun. Kausien välissä Ranta tuli isäksi.
Teksti: Linda Martikainen

”Perhe on kasvanut yhdellä. Kaikki on tosi hyvin. Olen saanut olla alusta asti mukana, mikä on tosi tärkeää. Olemme saaneet rakentaa perhedynamiikkaa aika poikkeuksellisissa oloissa. Muita häiriötekijöitä ei ole ollut”, näyttelijä Heikki Ranta kertoi Putouksen lehdistötilaisuudessa Bio Rexissä Helsingissä.

Näyttelijälle elämänsä ensimmäinen isänpäivä oli mahtava.

”Minut herätettiin ja sain aamiaisen vuoteeseen. Sain pyjaman ja ihanan kortin lahjaksi. Illalla kävimme vielä luontokävelyllä ja makkaraa paistamassa. Seuraavana viikonloppuna otimme vähän perhekuvia”, Heikki Ranta kertoo.

Kesällä esikoisensa saaneelle Rannalle isän rooli on ollut mitä luontevin, eikä esimerkiksi väsymys ole tullut miehelle sokkina.

”On se ollut tiedossa. Kyllä sitä jaksaa, kun aamulla herää siihen jokelteluun ja pienen ihmisen hymyyn. Minulla on myös niin hyvä tukiverkosto: perhe, ystävät ja tietysti puoliso, joka on aivan mahtava. Meillä on niin hyvä meininki, että hyvillä mielin voin lähteä takaisin työelämään.”

Putouksen lehdistötilaisuus

Putous-kauden juontaja Christoffer Strandberg.

Putous-kauden juontaja Christoffer Strandberg. © Tiia Ahjotuli/Otavamedia

Juontajana uudella Putous-kaudella toimii Christoffer Strandberg, joka on aiemmin ollut mukana näyttelijänä. ”Tiedostan, että nämä saappaat ovat suuret. Otan ne vastaan erittäin suurella kunnialla ja kiitollisuudella. Putous on mulle kaikista rakkain ohjelma.”

Näyttelijä Maaria Nuoranne.

Näyttelijä Maaria Nuoranne. © Tiia Ahjotuli/Otavamedia

”Olen seurannut Putousta alusta asti ja haaveillut, että pääsisin jonain päivänä mukaan”, iloitsi näyttelijä Maaria Nuoranne.

Näyttelijä Dennis Nylund.

Näyttelijä Dennis Nylund. © Tiia Ahjotuli/Otavamedia

Uutena kasvona Putouksessa aloittaa Dennis Nylund. Näyttelijä on breakdancen maailmanmestarikin.

Ohjaaja ja käsikirjoittaja Niina Lahtinen.

Ohjaaja ja käsikirjoittaja Niina Lahtinen. © Tiia Ahjotuli/Otavamedia

Ohjaajana ja pääkäsikirjoittajana jatkava Niina Lahtinen kehui uutta porukkaa. ”Täytyy sanoa, että meillä on ihania tyyppejä! Uudistuksia on myös luvassa”, kertoi Lahtinen, joka on Venla-ehdokkaana edellisen Putous-kauden käsikirjoituksesta.

Näyttelijä Pilvi Hämäläinen.

Näyttelijä Pilvi Hämäläinen. © Tiia Ahjotuli/Otavamedia

Näyttelijä Pilvi Hämäläinen on jo Putous-konkari. ”Tällä kertaa teen positiivisen hahmon! Sitä kyllä yritin viime kaudellakin.”

Näyttelijä Antti Tuomas Heikkinen.

Näyttelijä Antti Tuomas Heikkinen. © Tiia Ahjotuli/Otavamedia

Näyttelijä Antti Tuomas Heikkinen on viihtynyt lapsesta asti metsässä vaellus- ja retkeilypuuhissa, joiden parissa näyttelijän vapaa-aika on myös viime aikoina mennyt. ”Minua kiinnostaisi melontavaellus! Tykkään myös kalastaa.”

Näyttelijä Aija Pahkala.

Näyttelijä Aija Pahkala. © Tiia Ahjotuli/Otavamedia

Helsingissä asuva näyttelijä Aija Pahkala työskentelee tällä hetkellä Lahden Kaupunginteatterissa monologin parissa. Pahkalan puoliso on myös näyttelijä. ”Hänellä on myös hyvä huumorintaju ja hän on ollut kannustava ja innoissaan. Yhdessä elämme tätä iloa.”

Lue myös: Sinkkuna viihtyvä Joonas Nordman ei usko Tinderiin: ”Yritän selviytyä perinteisin menoin!”

X