Heikki Ranta, 24, tekee musiikkilegendojenkin arvostamia parodia-biisejä YouTubeen – Näin Ismo Alanko kommentoi itsestään tehtyä videota

Heikki Ranta aloitti sattumalta suuren suosion saavuttaneen YouTube-videoiden sarjan. Tehdään biisi niin kuin -videoilla on melkein 2,5 miljoonaa katselukertaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Heikki Ranta tekee YouTubeen suosittuja videoita kotimaisista artisteista. Uusimmalla videolla tarkastellaan Ismo Alangon tuotantoa.

Heikki Ranta aloitti sattumalta suuren suosion saavuttaneen YouTube-videoiden sarjan. Tehdään biisi niin kuin -videoilla on melkein 2,5 miljoonaa katselukertaa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Jesse Raatikainen

Kaksi vuotta sitten Heikki Ranta, 24, synnytti vahingossa ilmiön. Hän julkaisi YouTube-kanavallaan videon Tehdään biisi niin kuin J. Karjalainen. Sitä seurannut video Juice Leskisestä on saanut tähän mennessä lähes puoli miljoonaa katsomiskertaa.

Videoissaan Ranta ensin purkaa artistin tuotannon, jonka jälkeen tekee biisin, joka kuulostaa videon kohteelta. Videot ovat samaan aikaan parodiaa ja kunnianosoitus arvostettuja musiikintekijöitä kohtaan.

”Artisteihin pitää olla henkilökohtainen side. Olen kuunnellut heitä pidemmän aikaa ja tiedän tyypistäkin siinä taustalla jotain. Kunnioitan 70–80-luvun musiikintekijöitä. Videon kohteella täytyy myös olla omintakeinen tyyli, lauluntekemisessä, äänessä ja pukeutumisessa”, Heikki Ranta sanoo.

Heikki Ranta ei ole opiskellut musiikkia

Katsojat ja kuuntelijat saattavat yllättyä siitä, että Heikki Ranta ei ole koskaan opiskellut musiikkia. Hän ei osaa lukea edes nuotteja.

”Tiedän soinnut, osaan tunnistaa toistuvat sointukierrot ja sävelmaailmat, mutta siihen loppuu tietouteni musiikin teoriasta. Muuten kaikki on fiilispohjaa ja huomioita listatessa alkaa nähdä toistuvia elementtejä.”

Musiikin opiskelu on jäänyt peruskoulun musiikintunteihin. Siitä huolimatta musiikki on ollut läsnä lapsuudesta lähtien: sitä on kuunneltu ja soittimilla on leikitty.

Tällä hetkellä Heikki Ranta opiskelee elokuva- ja tv-tuotantoa ja hänellä on oma yhtye, Water For Dogs. Se, mitä hän haluaa tulevaisuudessa tehdä, on vielä auki. Ranta sanoo, että tässä kohtaa elämää ”kiinnostaa vähän kaikki”.

Heikki Ranta opiskelee elokuva- ja tv-alaa. Musiikkiin hänellä ei ole koulutusta peruskoulun musiikintunteja enempää. © Heikki Ranta

Kolme kuukautta yhden videon tekemiseen

Tehdään biisi niin kuin -videot syntyivät sattumalta. Hän teki vahingossa vasta perustetulle bändilleen J. Karjalaiselta kuulostavan biisin, mutta se jäi siihen. Koronapandemia sai Heikki Rannan pohtimaan, mitä tekemistä voisi keksiä kotonaan.

Hän palasi Karjalaiselta kuulostavan biisiin pariin, ja teki sen ympärille videon. Ranta tiesi tekevänsä perään Juicen, koska Leskinen on hänen suosikkinsa suomalaisista lauluntekijöistä.

Heikki Ranta ajatteli saavansa videoilla hauskaa sisältöä Facebook-tililleen ja Muusikoiden-nettifoorumille, mutta videot levisivätkin mediassa kulovalkean tavoin.

Yhden videon tekemiseen menee aikaa kahdesta kolmeen kuukauteen. Se ei ole vain videon ja kappaleen tekemistä, vaan vaatii ison määrän taustatyötä: kohteiden tuotanto pitää kuunnella läpi, mutta Ranta lukee myös artistista kertovan kirjan, katsoo videopätkiä ja elokuvan, jos sellainen on tehty.

Se ei ole vain biisin ja musiikkituotannon soundin etsimistä. Niihin liittyy myös henkilön ajatusmaailma, pitää nähdä minkälaisesta aiheesta henkilö voisi kirjoittaa biisin, tutkia miten he ovat maailmaa tarkastelleet.”

Lue myös: Ismo Alanko muistelee 40-vuotista uraansa – Rappiolla-kappale herätti kansankunnan moraalinvartijat: ”Se satoi meidän laariin, kaikki paheksuntakin oli pelkkää plussaa”

Myös videoiden kohteena olevat muusikot arvostavat

Haastavimmaksi Heikki Ranta kuvaa aina sitä videota, mikä on milloinkin työn alla. Ensimmäiset olivat haastavia teknisesti, Leevi and the Leavings siksi, että se oli niin odotettu video. Moni uusimpien videoiden artisti on vielä elossa, mikä lisää myös paineita.

Palaute on kuitenkin ollut kauttaaltaan positiivista: Eppu Normaali jakoi yhtyeestä tehdyn videon Facebook-sivulleen, Remu Aaltonen lähetti videotervehdyksen Hurriganes-videosta.

Uusimman videon aiheena on monipuolisuudestaan tuttu Ismo Alanko, jota Ranta pitää Juicen jälkeen suosikkinaan suomalaisista kirjoittajista.

”Siinä oli henkilökohtainen paine, mutta Alanko oli haastava myös siksi, että piti kiteyttää Hassisen Kone, Sielun Veljet ja soolobändit. Ismo Alanko Teholla ja Säätiölläkin on omat soundinsa. Kiteyttäminen oli tähän mennessä vaikeinta.”

Ismo Alanko arvosti videota niin paljon, että lahjoittaa uusimman albuminsa Rannalle omistuskirjoituksella.

”Sekin meni läpi”, Heikki Ranta toteaa videon vastaanotosta.

”Olin hyvin otettu”, Ismo Alanko sanoo

Ismo Alanko kertoo Seuralle kuulleensa Rannan videosta heti, kun se julkaistiin.

”Kaikki lähettivät linkkejä, kun se video julkaistiin. Olen mielestäni kyllä nähnyt ne aikaisemmatkin videot”, Alanko sanoo.

Muusikko kertoo olevansa videosta hyvin otettu.

”Videoon oli kasattu kaikki kliseet tuotannostani. Pidin sitä hauskana. Aika monenlaista eri tyyliäni oli yhteen biisin laitettu, mutta se oli niin pieteetillä tehty, että ihailen sitä.”

Alanko kertoo ilahtuneensa erityisen paljon siitä, kun hänen tuotantonsa pistettiin suurennuslasin alle.

”Tunnistin musiikintekemiseni hyvin siitä analyysiosuudesta. Minusta oli äärimmäisen hauskaa, kun eniten käyttämäni sanat laskettiin. Tuska, paska ja rakkaus – mietin heti, että pitäisikö tuollainen biisi tehdä. Siinä on hyvin kiteytettynä ihmisen elo”, Ismo Alanko sanoo.

Lue myös: Ismo Alanko, 62, ei luovu toiveikkuudesta: ”Haluan uskoa ihmisestä hyvää – välillä joutuu pettymään raskaasti”

Ismo Alanko myöntää tekevänsä ratkaisunsa tunteella, mutta sanoo pyörittävänsä niitä sen jälkeen järjellä. © Sampo Korhonen

X