Historioitsija Heikki Ylikangas: Suomi ei selviä yksin

Suomi on ahdas maa. Ylihärmässä syntynyt professori Heikki Ylikangas, 77, on tuntenut sen nahoissaan.

”Suomi on yhden totuuden maa. Täällä tulkitaan historiaa kapeam–min kuin monissa muissa vapaissa demokratioissa. Myytit ja legendat ovat pyhiä, vaikka ne eivät ansaitsisi sitä”, historiantutkija sanoo.

”Se rajoittaa historiantutkimusta ja suuntaa energiaa riskittömämpiin kohteisiin.”

Ylikankaan kodissa Helsingin Liisankadulla ei ole ahdasta. Eteishallissa on pohjalainen arkku 1600-luvulta. Valoisa olohuone täyttyy kauniista huonekaluista ja itämaisista matoista.

Työhuoneessa, Napoleon-aiheisen maalauksen vasemmalla puolen, seinää koristaa tohtorinmiekka, oikealla roikkuu pohjalaisia helavöitä.

Lastenlasten kuvien taustalla on kaksi Iisakki-puukkoa, joista toinen on, kuten Pohjanmaalla sanotaan, kaksineuvoinen.

Historioitsija vain

Ylikankaan teos Tie Tampereelle ravisteli kansakuntaa vuonna 1993. Helsingin yliopiston historian professori Ylikangas teki dokumentoidussa kuvauksessaan selväksi, ettei Suomen sisällissota 1918 ollutkaan vapaussota, kuten sodan voittajien, valkoisten, totuus kauan väitti. Se ei liioin ollut kansalaissota, punakapina, veljessota tai luokkasota.

”Puhun sisällissodasta. Arvolataukseton termi pudottaa pois ainakin osan keskenään taistelleiden osapuolten katkeruudesta. Termi sijoittaa sen muiden maiden sisällissotien joukkoon.”

Tulkintani talvisodasta 2001 oli Ylikankaan seuraava kohuteos. Suomi ei ollutkaan tehnyt rauhaa Josif Stalinin Neuvostoliiton kanssa vain tuskan ja maailmanlopun tunnelmissa:

”Aadolf Hitlerin Saksa lupasi pääministeri Risto Rytille ja ulkoministeri Väinö Tannerille hyvityksen tulevalla sotaretkellään Neuvostoliittoa vastaan.”

Romahtaako rintama? jatkoi 2007 puolestaan jatkosodan tabujen murtamista, niin kuin myös Yhden miehen jatkosota vuodelta 2009.

Onko historiallista totuutta olemassa? Tätä kysymystä Ylikangas ruotii uutuuskirjassaan Mitä on historia ja millaista sen tutkiminen.

”Täytyy olettaa, että on olemassa historiallinen totuus, mutta kukaan ei voi todistaa, että oma tulkinta on se lopullinen”, Ylikangas vastaa.

Virallinen totuus? Se hellii käsitystä jatkosodasta erillissotana Neuvostoliittoa vastaan. Porvariston lisäksi presidentti Tarja Halonen (sd) julistautui ajatuksen kannattajaksi.

”Todellisuudessa Suomi oli Hitlerin Saksan kanssa liittosuhteessa. Suomi ryhtyi vanhan itärajansa ylitettyään valloitussotaan. Irroittauduimme liitosta vasta sotaonnen käännyttyä.”

Siinä Ylikankaan kanta ajopuuteoriaan. Pohjanmaalla, synnyinseuduillaan, Ylikangasta onkin syytelty jopa maanpetturiksi. Muuallakin vastustajat ovat nimitelleet häntä kommunistiksi.

Mutta Ylikangas on rauhallinen. Ei hän ole kommunisti. Historioitsija vain.

”Suuri kiista koskee sitä, milloin Suomi siirtyi Saksan rinnalle. Tutkimusteni mukaan se tapahtui jo talvisodan aikana.”

”Natsi-Saksan valtakunnanmarsalkka Göring, Hitlerin lähin mies, lupasi Suomelle aloittaa sodan Neuvostoliittoa vastaan ja korvata Suomen menetykset korkojen kanssa takaisin. Otaksuttiin, että Saksa lyö Neuvostoliiton.”

Yksin pärjännyt?

Suomi ei Ylikankaan mukaan olisi selvinnyt jatkosodasta omin voimin itsenäisenä.

”Otan myyttisen esimerkin. Tali-Ihantalan suurtaistelussa Suomi ei olisi pystynyt torjumaan puna-armeijaa ilman Saksan ratkaisevaa apua. Neuvostoliitto olisi murtautunut läpi”, Ylikagas pohtii.

”Sanoin tämän eräässä sotaveteraanien tilaisuudessa jo parikymmentä vuotta sitten. Yksikään veteraani ei ollut eri mieltä.”

Suomalaisen historiankirjoituksen ei ole ollut helppo tunnustaa Saksan osuutta selviytymisessämme.

”Hävityn sodan jälkeen ei ollut kiva myöntää, että saimme elintärkeätä apua Hitleriltä. Saksalaisille apuun viittaaminen on helpompaa, sillä Suomi oli Hitlerin liittolaismaista ainoa demokratia.”

Pitäytyminen erillissodan ja yksin selviytymisen myytissä on historiankirjoituksellemme leimallista. Onko Suomi todella vain yhden totuuden maa?

”Se on hyvä kysymys, mutta Suomi on erotettava valtioista, jotka ovat yhden sallitun totuuden maita”, hän muistuttaa diktatuureihin ja totalitaarisesti hallittuihin valtioihin, kuten Neuvostoliittoon, viitaten.

”Perinteisiin länsimaihin verrattuna meillä pitäydytään kuitenkin selvästi tiukemmin yhdessä hyväksytyssä totuudessa. Suomalainen historiantutkimus kyseenalaistaa vähemmän kuin muualla lännessä.”

Selityksenä asiantilalle Ylikangas pitää – kuten jo presidentti J.K. Paasikivi – geopolitiikkaa; pienen Suomen asemaa suurvallan naapurina.

”Neuvostoliiton ja Venäjän naapuruudessa Suomessa opittiin puhaltamaan yhteen hiileen. Se ilmentää talvisodan jatkettua henkeä rauhan aikaan.”

Turvallisuuden korostaminen syö joka tapauksessa jonkin verran demokratiaa.

”Eivätkä seuraukset ole erityisen siunauksellisia.”

Muistelmat vai tutkimus?

Onko helppoa olla Heikki Ylikankaana Suomessa?

”Ei se aina ole helppoa ollut. Esimerkiksi Tie Tampereelle nostatti kauhean kohun. Melkein kaikki palaute oli negatiivista, mutta sain kirjasta Tieto-Finlandian.”

Vastaava meteli nousi talvisotatutkimuksista. Virallinen totuus kiisti kiivaasti, että Suomella olisi ollut lähempää yhteyttä natsi-Saksaan.

Viitattiin myös siihen, etteivät Ryti ja Tanner voineet tietää, mikä oli maailmansodan suunta.

”Eivät he tienneetkään, mutta kyllä heidän johtopäätöksensä johonkin perustuivat”, Ylikangas tähdentää.

Muualla lännessä ollaan liberaalimpia.

”Suomalainen historiantulkinta perustuu paljolti aikalaispäättäjien kertomuksiin, kuten marsalkka Mannerheimin, Rytin ja Tannerin käsialaan. Yhdysvaltalainen historioitsija C. L. Lundin ihmetteli jo 1957, eivätkö suomalaiset käsitä, mikä ero on tutkimuksella ja muistelmilla.”

Ylikangas ei arastele tarttua edes presidentti Urho Kekkoseen. Ikonit kansakunnan kaapin päällä eivät ole hänelle pyhiä.

”Kekkonen hoki, että kaikkien suomalaisten piti olla ulkopolitiikasta yksimielisiä. Jokainen tietää, että seu- raukset olivat sisäpolitiikassa samansuuntaisia ja yhtä totuutta ruokkivia.”

Suomettumisen pulmat

Kainostelu koskee koko suomettumiseksi kutsuttua politiikkaa.

”Suomettumista ei ole vielä perin juurin pengottu. Miten syvään ja kuinka paljon Suomi joutui taipumaan Neuvostoliiton edessä?”

Tutkimusta kaipaavat Ylikankaan mielestä myös suomettumisen seu-raukset sisäpolitiikassa.

”Kekkonen listi läheltään kaikki erimieliset. Olavi Honka luopui presidenttiehdokkuudesta 1962, Kekkonen valitutti itsensä poikkeuslailla presidentiksi 1973. Syy ei ollut Neuvostoliitossa, vaan Kekkosen junailuissa.”

Neuvostoliiton romahdettua 1991 myös Suomi olisi Ylikankaan mukaan voinut liittyä läntiseen sotilasliitto Natoon.

”Emme liittyneet, koska olisimme myöntäneet, että olimme ennen suomettuneita. Näin jäi suomettumisen seuraukseksi luottaminen omaan uskottavaan puolustukseen.”

Vladimir Putinin Venäjä Ukrainan sotineen on Ylikankaankin silmissä lakaissut kansainvälispoliittista areenaa uuteen uskoon.

”On riskaabelia luottaa omaan uskottavaan puolustukseen, kun naapurissa on laajentumishaluinen ydinasevaltio. Emme me ole koskaan ennenkään pärjänneet vain omin voimin.”

Ylikankaan mielestä on monen väitöskirjan aihe, miksei Suomi liittynyt Natoon 1990-luvun alussa.

”Sen sijaan väitöskirjoja tehdään vanhoista ja vaarattomammista aiheista.”

Suomi asemoi itseään edelleenkin Venäjän ja Saksan magneettikenttien ristipaineissa.

”Suomi taiteilee suhteessaan Venäjään ja seuraa Saksaa”, Ylikangas määrittää. ”Kuten Paasikivi muistutti, maantieteelle emme voi mitään.”

Mammutin luut

Millaiseksi Ylikangas tuntee olonsa valtakunnan veneenkeikuttajana?

”Suomi on sittenkin kestänyt poikkeukselliset tulkinnat. Ainoastaan hyvin perusteltu tutkimus synnyttää kovan keskustelun. Tutkimukseni talvisodasta ovat saamassa jo tukeakin.”

Ylikangas summaa:

”Tutkijalla on oltava rohkeutta ja kykyä ottaa vastaan iskuja. Omat tulkintani ovat usein herättäneet enemmän keskustelua kuin kaikkien muiden yhteensä”, Ylikangas sanoo virtaa täynnä.

Historiantutkimuksessa yhtään aihetta ei ole loppuun asti tutkittu.

”Aina löytyy uusia mammutin luita.”