Helena Ahti-Hallberg poikiensa kasvatuksesta: ”Välillä käytin radikaaleja otteita tehdäkseni asian varmasti selväksi”

Helena Ahti-Hallberg, 49, ja Emil Hallberg, 21, ovat eri mieltä. Helenasta kodin pihapiirissä kesän ajan tepastelevat neljä maatiaiskanaa ovat hellyttäviä. Emilistä ne pitävät kamalaa ääntä.

Kukin kana munii munan päivässä, mutta se ei ole tärkein syy niiden pitämiseen. Perheen kahden koiran, parta-agaman ja kanojen kanssa Helena toteuttaa vahvaa hoivaviettiään.

”Tykkään huolehtia ja olla tarpeellinen. Kanaemo”, hän kiteyttää.

Emil kiittää:

”Äidin paras puoli on toisten tarpeista huolehtiminen.”

Sen merkitys on korostunut viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana, jolloin tanssinopettajaksi tähtäävä Emil on näytellyt Onni ”Tale” Taalasmaata televisiosarjassa Salatut elämät.

Kanat eivät ole ainoa asia, mistä Helena ja Emil ovat eri mieltä. Siitä huolimatta he eivät muista koskaan riidelleensä.

”Meillä puhutaan asioista suoraan ja oikeilla nimillä”, Helena kertoo.

Lisäksi hänellä on kyky löytää ratkaisu, joskus radikaalikin, esiin tuleviin ongelmiin.

Yhteistä aikaa

Helena rakastui tanssiin kymmenvuotiaana, kun äiti vei hänet katsomaan tanssikilpailua. Häntä kiehtoivat pukujen röyhelöt ja kimallus. Vanhempien vastustuksesta huolimatta hän loi uran ensin kilpatanssijana ja perheen perustamisen jälkeen tanssinopettajana.

Se ei ollut pienten lasten äidille unelmatyö.

”Olin työssä illat ja podin huonoa omatuntoa siitä, että lasten isä peitteli heidät sänkyyn iltaisin.”

Halu olla äidin kanssa ohjasi Emiliä puolitoista vuotta vanhemman Antonin harrastamaan tanssia. Kuusivuotiaana Emilkin halusi mukaan.

”Olin hirveän kateellinen veljelleni siitä, että hän sai viettää aikaa äidin kanssa”, Emil muistaa.

Antonin kiinnostus tanssiin lopahti pian, mutta Emil jatkoi. Aluksi syynä oli vahva kilpailuvietti.

”Halusin aina voittaa. Sitten huomasin, että lajissa on kaikki toivomani: urheilua, tiimityötä, taiteellisuutta, musiikkia ja mahdollisuus esiintyä.”

Helena näki Emilin lahjakkuuden jo ensimmäisillä tanssitunneilla, mutta kannusti muidenkin harrastusten pariin. Emil soitti sähkökitaraa ja -bassoa sekä tenoritorvea, oli mukana koulun musiikkiluokan esityksissä ja kokeili golfiakin. Tanssista hän ei aikonut missään vaiheessa luopua.

”Kaikkeni tein avatakseni hänelle jonkun toisenkin oven, mutta epäonnistuin”, Helena hymyilee.

Helenan mielestä Emilin kannattaisi pyrkiä teatterikorkeakouluun. Emil on eri mieltä: ”Sen ohella en voisi tanssia.” Helena arvostaa Emilin elämänasennetta, jonka mukaan moka on lahja. ”Hän ei jää virheisiin vellomaan. Se on hyvä keino selviytyä vastoinkäymisistä.”

Radikaaleja otteita

Helena valmentaa Emiliä edelleen latinalaistansseissa. Harjoitussalissa he ovat valmentaja ja oppilas, kotona ja kisamatkoilla äiti ja poika. He ovat liukuneet roolista toiseen lähes kivuttomasti.

Murrosiässä Emil alkoi ilmaista omia mielipiteitä tanssikuvioista.

”Totesin, että joko tehdään niin kuin neuvon tai lähden kahville”, Helena muistaa.

Kiukuttelua Emil kokeili kerran. Helena lopetti sen alkuunsa:

”Nyt puhuu murkku, enkä jaksa niitä juttuja kuunnella.”

Kun hän illalla palasi töistä kotiin, oli etuoveen teipattu käsinkirjoitettu lappu: ”Anteeksi, se oli murkku.”

Emil ei harrastanut ylilyöntejä alkoholin käytössäkään. Siihen vaikuttivat Helenan kasvatusmenetelmät.

Emil oli kolmetoista, kun isoveli Anton tuli humalassa kotiin. Helena istutti pojan autoon ja vei poliisiasemalle.

”Puhalluttakaa ja lukekaa lakia”, hän ohjeisti virkamiehiä.

Seuraavana aamuna hän laittoi pahoin voivan pojan syömään pekoniaamiaista. Antonille riitti yksi opetus ja Emilille sen näkeminen.

”Välillä käytin radikaaleja otteita tehdäkseni asian varmasti selväksi”, Helena nauraa.

Muurahaisia housuissa

Emil päätti kolmetoistavuotiaana, että hänestä tulee tanssinopettaja.

”Tiesin, ettei koulunpenkki ole minua varten”, hän kertaa.

Helena oli nähnyt sen jo aiemmin.

”Emil on ikiliikkuja, hänellä oli jo alaluokilla muurahaisia housuissa. Paikallaan oleminen oli vaikeaa. Sovinkin opettajan kanssa, että hän saa tunnilla välillä hakea lasin vettä tai nousta ylös.”

Keskittymiskyvyn puute näkyi tanssitreeneissäkin. Helena ratkaisi ongelman liimaamalla post-it-lappuja tanssisalin peiliin.

”Emil kävi kymmenen minuutin välein lukemassa, mitä pitikään treenata.”

Helena ei vaatinut koulumenestystä eikä pistänyt vastaan, kun Emil lopetti koulunkäynnin peruskoulun yhdeksännen luokan jälkeen. Sen sijaan tanssimiseen Emilin oli sitouduttava sataprosenttisesti.

”Tanssi on parilaji. Toiselle ei voi sanoa, että minulla on nyt parempaa tekemistä kuin harjoitella kanssasi. Treeneihin mennään, vaikka koulussa olisi disko.”

Helena ei ole silti kertaakaan pakottanut Emiliä tanssimaan. Ei edes silloin, kun poika itkien vetosi väsymykseensä matkalla treeneihin.

”Ojensin puhelimen ja kehotin ilmoittamaan parille, ettei hän tule. Sitä hän ei halunnut tehdä.”

Kipeänä Emil sai olla koulusta pois, mutta tanssitreeneistä vain kuumeessa.

”Kipeä käsi ei estä jalkojen käyttö. Sitä paitsi paljon oppii kuuntelemallakin. Emil on viettänyt paljon aikaa treenisalin nurkassa havainnoiden, huomioiden ja muistiinpanoja tehden”, Helena toteaa.

Leijuminen kielletty

Emil aloitti Salkkareiden Onni ”Tale” Taalasmaana vuonna 2011. Kyseessä piti olla kolmen kuukauden pesti, mutta loppua ei ole näköpiirissä vieläkään.

Yhdeksännen luokan ajan Emil aloitti koulun kahdeksalta, meni sen jälkeen sarjan kuvauksiin ja sieltä edelleen tanssiharjoituksiin. Kotiin hän ehti vasta iltakymmeneltä.

”Aloin väsyä ja olla kiukkuinenkin”, Emil toteaa.

Vanhemmat kuljettivat Emilin paikasta toiseen, koska siirtymät eivät onnistuneet julkisilla välineillä.

Suurin huoli Helenalla oli Emilin ruokailusta. Hän määritti sykemittarilla Emilin päivittäisen kaloritarpeen kahden viikon ajan. Rankimpina päivinä kaloreita kului viisituhatta.

”Tein kippokaupalla ruokaa, jota toimitin työ- ja treenipaikoille. Ruoan hajasijoittelulla varmistin, että päivittäin tarvittava kalorimäärä täyttyy.”

Muisto hymyilyttää.

”Olen ratkaisukeskeinen.”

Televisiorooli teki Emilistä julkisuuden henkilön. Helsingissä hän saa kulkea pääasiassa rauhassa, mutta pääkaupunkiseudun ulkopuolella ihailijat pyytävät nimikirjoituksia ja kaverikuvia ruuhkaksi asti.

”Vanhemmat ohjeistivat jo alussa, että niihin on oltava aina aikaa. Ihmisiä on kohdeltava ystävällisesti, vaikka olisi kiirekin”, Emil kertaa.

Onko suosio noussut päähän missään vaiheessa?

Emil pudistaa päätään. Siihen ei ole mahdollisuutta.

”Meillä ei leijuta, ei yhtään. Jos siihen on pienintäkään viitettä, komennan jalat maahan ja takaisin todellisuuteen”, Helena vakuuttaa.

Hän arvioi kasvatusperiaatteitaan konservatiivisiksi.

”Lapsista täytyy tulla sellaisia, että heidät kehtaa laskea syömään kenen kanssa tahansa.”

Helena vilkaisee Emiliä ja lisää:

”Emme ole ihan huonoa duunia tehneet.”

Helena Ahti-Hallberg tutkii tiliotteet

Reilu vuosi sitten Emil muutti kodin piharakennukseen remontoituun asuntoon. Lukon oveensa hän asensi vasta vähän aikaa sitten.

”Äiti pistäytyy luonani vähän liiankin vapaasti. Aiemmin hän ei edes koputtanut. Nykyään koputtaa, mutta avaa oven puolen sekunnin päästä.”

Hän sen sijaan koputtaa aina mennessään vanhempiensa luokse.

”Ihan turhaan”, Helena huomauttaa.

Emil saa palautetta, jos hänen asuntonsa ei ole Helenan mielestä riittävän siisti. Myös taloudenpitoa käydään läpi tietyin väliajoin.

Helena on halunnut kasvattaa lapsensa tarkkaan taloudenpitoon. Emilin palkka televisiotyöstä meni alusta alkaen omalle tilille, mutta maksukortin hän sai vasta täysi-ikäisenä. Siihen asti hänen piti pyytää tarvitsemansa rahat vanhemmilta ja perustella tarpeensa.

”En halunnut, että hänellä on käytössään enempää rahaa kuin ikäisillään”, Helena Ahti-Hallberg perustelee.

Hän tulostaa yhä välillä Emilin tiliotteen, jotta he voivat tutkia yhdessä, mihin rahaa on kulunut.

”Rahankäyttö on yksi asia, missä äitinä voin häntä tukea ja neuvoa.”

Elämän kaikkia osa-alueita he eivät jaa.

”En kerro parisuhteistani julkisuudessa enkä äidille.”

Helenalta puolestaan on turha kysyä, miten hän kokee Emilin roolin vaatimat vähäpukeiset kohtaukset.

”En ole seurannut sarjaa Emilin ensimmäisen vuoden jälkeen.”

Elämän tärkein

Emil säästää ASP-tilille ensimmäistä omistusasuntoa varten. Helena Ahti-Hallberg toivoo, ettei hän muuta kovin kauas kodista tulevaisuudessakaan. Hänellä on suunnitelma sen varalle:

”Naapuritalo on myynnissä. Hän ei vielä halua asua niin isossa talossa, mutta voisi ostaa sen tulevaisuutta varten.”

Helenan mielessä siintää aika, jolloin Emilillä on oma perhe. Hän voisi auttaa lasten hoidossa. Jo nyt lempipuuhaa on touhuta naapurissa asuvan Antonin Violan, 3, kanssa.

”Toivon perheyhteisömme pysyvän yhtä läheisenä ja tiiviinä kuin se on nyt. Perhe on elämässäni ehdottomasti tärkeintä.”

Emil nyökkää. Perhe on hänellekin korvaamaton.

Helenan pusero Garcia Jeans, hame Ted Baker. Emilin paita Michael Kors, housut Sand/ Stockmann. Sohva Ligne Roset/ Skanno