Näyttelijä Henna Tanskanen uppoutuu Hysteriaan: ”Katsojat saavat naamiot kasvoille, joten heitä ei kukaan tunnista”

Henna Tanskanen on mukana järjestämässä teatterin, musiikin, tanssin ja sirkuksen yhdistelmä-show'ta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Näyttelijä Henna Tanskanen on pienessä roolissa myös uudessa Mielensäpahoittaja-elokuvassa. Tanskanen sai hiljattain myös valtion kolmen vuoden taiteilija-apurahan.

Henna Tanskanen on mukana järjestämässä teatterin, musiikin, tanssin ja sirkuksen yhdistelmä-show'ta.
Teksti: Linda Martikainen

Salatut elämät -sarjasta tutuksi tullut näyttelijä Henna Tanskanen suosii mini­lomailua kotikaupungissaan.

”Asun itse keskustassa perheen kanssa ja tykkään ­käydä staycationilla. Helsinkiin on tullut tosi kivoja hotelleja”, Henna Tanskanen kertoi uuden ­Hotel Mestarin avajaisissa Helsingissä.

Tanskasella on kaksi lasta, jotka ovat jo kouluikäisiä.

”Ekaluokkalainen ja kolmas­luokkalainen. Pystyn taas jo keskittymään duuneihin.”

Hysteria koittaa kerrostalossa

Jännitettävää sillä saralla Tanskasella onkin, sillä syyskuun loppupuolella koittaa jättimäinen ensi-ilta ­Haagassa ­sijaitsevassa, 100-vuotiaassa rakennuksessa.

”Meillä on käytössä kokonainen kerrostalo, joka on ­täynnä Hysteria-esitystä. Katsojat saavat naamiot kasvoille, joten heitä ei kukaan tunnista. Siellä saa kulkea, miten haluaa.”

Henna Tanskanen on itse ollut tuottamassa, ohjaamassa ja käsikirjoittamassa esitystä ja toteuttaa sen 00100Ensemblen kanssa. Kuvataideakatemiastakin valmistunut Tanskanen rakastui lajiin kymmenisen vuotta sitten New Yorkissa, jossa hän opiskeli kuukauden.

”Esiinnyn myös itse. Siellä on mukana näyttelijöiden lisäksi tanssijoita ja sirkustaiteilijoita. Se on oikeasti iso juttu. Tällaista upottavaa, immersiivistä taidetta on ollut jo paljon Jenkeissä. Talo on täyteen lavastettu. Olemme lavastaneet pienimmänkin siivouskopin. Se on ruotsinlaiva, jossa on karaokea, pallomeri ja 90-luvun kemikalio!”

Millä mielellä syksyn tullen?

Radiojuontajan Harri Moision (oik) syksy kulkee tavallista rataa. Radiotyön lisäksi Moisiota työllistää Miehet, jotka muistavat -podcast. ”Olemme ihmisiä, jotka tykkäävät räpiköidä menneessä, mutta pidämme kirkkaana mielessä, että ennen ei ollut mikään paremmin. Se pitää aina pitää mielessä”, Moisio naurahti vierellään Jussi Heikelä, joka luotsaa 23 minuuttia, striimausmäärissä Suomen suurinta podia. © Tiia Ahjotuli

Entinen pääministeri, Kaupan liiton toimitusjohtaja Mari Kiviniemi iloitsi, että koronan jälkeen on päässyt taas sukujuhliin, matkustamaan ja näkemään ystäviä. Häitäkin Kiviniemi pääsi juhlimaan puolisonsa Juha Louhivuoren veljenpojan avioiduttua. © Tiia Ahjotuli

Taideasiantuntija ja tietokirjailija Pauliina Laitinen saapui avajaisiin mukanaan suloinen Doria-koira. ”Tarkistan aina ensiksi, että koiran saa ottaa mukaan hotelliin. Minulle se on hirveän tärkeä kriteeri. Monesti on niin, että jos on koira mukana, saa jonkin ö-luokan huoneen. Menen yleensä sellaiseen, jossa vähän arvostetaan myös koiran omistajia.” © Tiia Ahjotuli

Ex-mäkikotka Toni Niemisen elämässä riittää sopivasti kiireitä. Tulevana talvena Nieminen aikoo panostaa enemmän murtsikkahiihtoon kihlattunsa Janet Kulmalan kanssa. ”Tärkeää hiihdossa on ehkä se, että saa välineet kuntoon”, liikunnanohjaajana työskentelevä Kulmala kertoi. © Tiia Ahjotuli

Helsingin pormestari Juhana Vartiainen otti ilolla vastaan uuden hotellin. ”Tarvitsemme tänne paitsi paljon matkailijoita niin myös suuria tapahtumia. Olemme tästä todella iloisia. Näen matkailun ilman muuta tulevaisuuden alana”, Vartiainen sanoi. © Tiia Ahjotuli

X