Huijarisyndrooman oireista kärsivä Ina Mikkola: ”Vähättely on aika syvällä meissä suomalaisissa”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Hiljattain esikoiskirjansa julkaissut Ina Mikkola epäröi aluksi kutsua itseään kirjailijaksi.
Hiljattain esikoiskirjansa julkaissut Ina Mikkola epäröi aluksi kutsua itseään kirjailijaksi. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Itsekin tytöttelyä, epäreilua kohtelua ja burn outin kokenut Ina Mikkola tahtoo tarttua työelämän ongelmakohtiin, koska ne koskettavat meitä kaikkia.

Kun Ina Mikkolalta, 29, julkaistiin elokuussa Runkkarin käsikirja (Into), vähättelevät ajatukset valtasivat hänen mielensä.

Voinko edes kutsua itseäni kirjailijaksi? Lukeeko kirjaa kukaan?

”Mietin, että pitääkö minun kirjoittaa näitä kymmenen, ennen kuin voin sanoa olevani kirjailija”, Ina Mikkola kertoo.

Kyse on huijarisyndrooman oireista: ihmisen tavasta ajatella, että ei ole pätevä ja osaava.

Mutta Mikkola on pätevä ja osaava. Hän on ideoinut ja toimittanut kaksi ohjelmakonseptia, Venla-palkitun Ina <3 porno -ohjelman ja vuosi sitten esitetyn Ina <3 Suomen. Lisäksi hän on kirjoittanut tietokirjan, joka käsittelee ensimmäisenä suomalaisena teoksena esimerkiksi seksuaalista älykkyyttä ja pornolukutaitoa.

Huijarisyndrooman oireet riivaavat hyvästä itseluottamuksesta huolimatta

Toki Ina Mikkola luotti osaamiseensa kirjoittaessaan Runkkarin käsikirjaa, ja oli siitä myös ylpeä ennen ensimmäistäkään kommenttia. Mutta vasta kun ihmiset alkoivat ostaa kirjaa ja antaa palautetta, kivi vierähti lopullisesti sydämeltä: jes, kyllä tämä oikeasti toimii! Nyt kirjasta on otettu myös lisäpainos.

Olen joutunut vuosia tekemään töitä sen eteen, etten vähättelisi omaa tekemistäni. Ja edelleen teen töitä sen kanssa, vaikka koen, että minulla on tosi hyvä itseluottamus.”

Huijarisyndrooman oireiden kokeminen on vain yksi työelämän haaste, jonka kanssa Mikkola on uransa aikana kamppaillut. Hän on käynyt läpi työuupumuksen, työskennellyt nuorempana liian pienellä palkalla, todistanut kollegan huonoa kohtelua ja tullut itse epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi.

Juuri siksi Mikkolasta on tärkeää tarttua seuraavaksi työelämän tabuihin. 6. lokakuuta alkavassa Tilipäivä-ohjelmassa hän kutsuu suorissa lähetyksissä vieraakseen henkilöitä, joilla on päivän teeman mukainen ongelma työelämässä. Ongelmaa ratkotaan yhdessä asiantuntijoiden ja katsojien kanssa. Jokaisessa lähetyksessä myös Mikkola paljastaa oman, teemaan liittyvän kokemuksensa.

Ohjelmakokonaisuuteen kuuluvat myös reality-sarja Tilipäiväkirjat, YouTube-kanava ja podcast.

Työelämän ongelmista korostuvat huijarisyndrooma ja työuupumus

Suomalaisten tarinoita lukiessaan Ina Mikkola huomasi, että työelämäongelmista korostuivat huijarisyndrooma ja työuupumus.

”Nehän ovat myös suorassa linkissä toisiinsa. Huijarisyndrooman kokeminen voi pahimmillaan ajaa burn outiin.”

Yhtenä harmillisena huijarisyndrooman aiheuttajana Mikkola pitää itsekin kohtaamaansa tytöttelyä. Esimerkiksi asiakaspalvelijanaiset joutuvat kuuntelemaan vähättäelyä riippumatta siitä, työskentelevätkö he rautakaupassa, elektroniikkaosastolla tai vaatekaupassa.

”Yhteiskunnallisella tasolla se ei auta, että pitää jatkuvasti käyttää energiaa oman pätevyytensä todistelemiseen. Mielestäni on aika läppä, että on olemassa vaikka tosi nuoria ammattilaisjääkiekkoilijajäbiä, eikä heidän osaamistaan välttämättä kyseenalaisteta samalla tavalla kuin vuosia kaupassa työskennelleen naispuolisen pätevän asiakaspalvelijan.”

Toki miehetkin kyseenalaistavat itse omaa osaamistaan. Mikkola muistuttaa omaa puolisoaan jatkuvasti tämän lahjakkuudesta.

”Sitten vastaus on, että en minä nyt tiedä… Että kyllä se vähättely on aika syvällä meissä suomalaisissa.”

Ina Mikkola toivoo muutosta kulttuurisidonnaiseen nöyristelyyn

Ina Mikkolan mielestä  itsensä pienentäminen ja nöyristely on nimenomaan kulttuurisidonnaista. Hän toivoo, että kulttuurimme muuttuisi tulevaisuudessa ja ottaisi oppia amerikkalaisesta. Itsensä vähättelyn lisäksi ei tarvitsisi myöskään epäillä heitä, jotka osaavat sanallistaa osaamisensa ja kehua itseään.

Yhden osuvan esimerkin hän kohtasi Los Angelesissa Uber-taksin kyydissä. Autokuski kertoi olevansa muusikko ja soitti Mikkolalle demoaan, jota ei koskaan ollut julkaistu.

”Silti hänellä on se itsevarmuus sanoa, että hei, minä olen muusikko. Ja siellä jengi vastaa, että wau hieno juttu. Siihen nähden on ihan vitun tyhmää, että omassa mielessä edes käy ajatus siitä, ettei voisi kutsua itseään kirjailijaksi, kun on kerta 300-sivuisen tietokirjan kirjoittanut”, Ina Mikkola toteaa.

Lue myös: Pihla Penttinen kärsi huijarisyndroomasta: ”Näyttelijänä ja ihmisenä olen paljastunut tavalliseksi maatiaiskissaksi”

Lue myös: ”Pelkoa päin häpeilemättä!” – Toimittaja Ina Mikkolan mielestä ihminen kehittyy parhaiten haastamalla itseään

Ina Mikkola

”Journalismi on keinoni muuttaa maailmaa ja olla hyödyksi muille”, toimittaja Ina Mikkola kertoo. © Tommi Tuomi / Otavamedia

X