Hulamummo Soili Tella

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Niclas Mäkelä
Kun Soili Tella oli parikymppinen, hänen näköhermonsa tuhoutui ja halvaantuminen oli lähellä. Nyt hän nauttii hulatanssista.

Sunnuntaiaamuna Helsingin keskustan tanssistudiolla on menossa traditionaalisen hulan tunti. Opettaja Dagmara Ka Pua Mele Aloha Saarinen ohjaa tanssijoita ja kannustaa. Yrittäjä Soili Tella, 56, keinuu ryhmän mukana. Hän on ottanut tanssisalista paikan, josta näkee hyvin opettajan liikkeet. Näkövammaisille tarkoitetun kepin hän on jättänyt eteiseen. Soili on oppinut luottamaan siihen, ettei tanssisalin lattiaan ilmesty yhtäkkiä kuoppaa tai estettä. Tunti on Soilille tärkeä: puolitoista tuntia vain itselleen.

”Teen fyysisesti raskasta ja sosiaalista työtä hoivayrittäjänä. Hulaharrastuksessa annan aikaa itselleni ja oman kehoni huollolle. Keskityn vain omaan hyvinvointiini”, Soili kuvailee.

Dagmaran tunneilla saa nauraa. © Niclas Mäkelä 

 

Soilin ystävä Dagmara ehdotti muutama vuosi sitten, että traditionaalinen hulatanssi voisi tehdä Soilin keholle hyvää. Aiemmin Soili oli kokeillut vatsatanssia, mutta hula vei heti mukanaan. Tanssi on kokonaisvaltainen tapahtuma, joka kehittää etenkin ikääntyneille naisille tärkeitä lihaksia ja hoitaa samalla sielua. Harrastus näkyy Soilista. Keho on hoikka, mutta voimakas.

”Ensimmäisellä kerralla kävelin reippaasti portaita ylös tanssisaliin. Puolentoista tunnin kuluttua tulin hissillä alas, sillä reidet olivat olleet niin kovilla, ettei laskeutuminen portaita pitkin onnistunut.” Soili ymmärsi kuitenkin heti, että hula on hänelle oikea harjoitusmuoto. ”Ensimmäisen tanssitunnin jälkeen oivalsin, että tänään minä lepään! Oli mahtavaa rasittaa kroppaa ja levätä sen jälkeen. Siitä se lähti.” Soili aikoo jatkaa hulatanssia niin kauan kuin mahdollista. Lajin kilpaharrastajissa on yli seitsemänkymppisiäkin. ”Itse en halua kilpailuihin.”

Yksi, kaksi, kolme, neljä! Pehmeästi, sulavasti. Tunne lantion lihakset… © Niclas Mäkelä

 

Hulatanssista tulee yleensä ensimmäisenä mieleen hulavanteet, seuraavaksi tanssijat ottamassa turisteja vastaan leit kaulassa. ”Siitä tässä ei ole kyse, vaikka leit kuuluvatkin tähän.”

Hulatanssissa Soilia viehättävät liike, keskittyminen, fyysinen rasitus sekä henkinen puoli. Joskus häntä ärsyttää, kun hän kääntyilee vahingossa väärään suuntaan. ”En ikinä opi tätä”, Soili jupisee silloin mielessään. Mutta oppiminen ja onnistuminen palkitsevat. Näkövamman takia tanssilattian kiiltävä pinta on Soilille hankala, mutta jos hän alkaa tuijottaa jalkojaan, Dagmara puuttuu asiaan. ”Pää pystyyn. Luota siihen, miltä jaloissa tuntuu.” Soili ei voi harrastaa vauhdikkaita lajeja, eivätkä marjastus ja sienestys onnistu. Kirkkaassa auringonpaisteessa hän ei näe juuri mitään.

Hulatunnilla Soililla on suojalasit, jotka suodattavat infrapunavalon pois. Tarkan näön alue on tallella, mutta näkökentän reunat jäävät hämärän peittoon.

Soili oli 21-vuotias, kun hän sai vaikean migreenikohtauksen. ”Verisuoni kramppasi ja näköhermo tuhoutui. Halvaannuin puolittain.” Toipuminen kohtauksesta vei vuosia.

”Jokainen liike on minulle tärkeä, koska liike ei ole minulle itsestäänselvyys. Oikeastaan mikään elämässä ei ole minulle itsestäänselvää.” Soili iloitsee, että hulatanssin harrastajan ei tarvitse olla sataprosenttisesti kunnossa. Neurologiset tai tuki- ja liikuntaelinten ongelmat eivät ole este. ”On upeaa huomata, että voin käyttää kehoani. Että voin tehdä tällä kropalla jotain näin helkkarin kivaa!” Tanssisalin täyttävät Dagmaran rummun rytmit ja hänen lempeät ohjeensa. Välillä rytmi kiihtyy, välillä hidastuu. Soili seuraa rytmiä ja ohjeita keskittyneenä. Harjoitusten lyhyiden taukojen aikana hän nauraa muiden mukana.

Tammisaaressa järjestetty retriitti on jäänyt Soilille mieleen. Kauniissa maaseutuympäristössä tanssijat tutustuivat traditionaalisen hulan ideologiaan.

”Retriitissä ymmärsin, kuinka kokonaisvaltaisesta asiasta on kyse. Traditionaalisessa hulatanssissa mennään ihmisen juurille.” Hulatanssissa on monia oppisuuntia. Soili valitsi traditionaalisen suuntauksen. ”Hulatanssissa keho ja laulu kertovat samaa tarinaa. Tanssimme tarinoita.” Hulatanssissa oppii luottamaan omaan kehoonsa. ”Olen hyötynyt valtavasti lajista ja saanut luottamusta omaan kroppaani näkövammastani huolimatta”, Soili kehuu. Hulatunnin jälkeen Soili nousee taksiin, joka vie hänet kotiin. Kotona hän huomaa, että sopivasti rasitettu kroppa huokuu hyvää oloa.

V

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X