Iina Kuustonen kertoo Annassa perheensä elämästä pohjoisimman Lapin pakkasissa: ”Tällaista mahdollisuutta ei ehkä tule kuin kerran elämässä”

Helsinkiläinen näyttelijä Iina Kuustonen muutti Ivalo-sarjan kuvauksien perässä Lappiin. Kuvauksissa hän kahlasi lantioon asti ulottuvissa hangessa ja kiisi moottorikelkalla tuntureille. Hienointa oli kuitenkin luonnonläheinen elämä yhdessä perheen kanssa, Iina kertoo Annassa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Helsinkiläinen näyttelijä Iina Kuustonen muutti Ivalo-sarjan kuvauksien perässä Lappiin. Kuvauksissa hän kahlasi lantioon asti ulottuvissa hangessa ja kiisi moottorikelkalla tuntureille. Hienointa oli kuitenkin luonnonläheinen elämä yhdessä perheen kanssa, Iina kertoo Annassa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Milla Asikainen

Helmikuussa Iina Kuustonen, hänen miehensä Sebastian Rejman ja heidän silloin puolitoistavuotias poikansa muuttivat kolmeksi kuukaudeksi pohjoisimpaan Lappiin Ivalo-sarjan kuvausten perässä. Perhe pakkasi mukaan melkoisen määrän tavaraa. Iina kertoo Annassa hankkineensa ostaneensa perheensä kanssa heille niin vaatteet, joissa selviäisi 40 asteen pakkasessa kuin espressopannut ja kahvitkin.

”Olen vähän kahvinirso”, Iina sanoo ja naurahtaa.

Jälkikäteen varustautumisen mittakaava on huvittanut häntä. Perillä jokaisesta pikkukaupasta löytyi samaa kauramaitoa kuin kotona Kalliossakin.

Perhe etusijalla

Ensin he asuivat seitsemän viikkoa Saariselällä huoneistohotellissa, josta he lähtivät mökkeihin Utsjoelle ja Nuorgamiin. Lopuksi he päätyivät vielä Norjan puolelle Vesisaareen pieneen taloon, jota lintubongarit käyttivät.

Iina pyydettiin Ivalo-rikosdraamaan näyttelemään viisi vuotta sitten. Hyvä käsikirjoitus, vahva naisrooli ja jokavuotisten hiihtolomareissujen myötä jo lapsena tärkeäksi muodostunut Lappi inspiroivat häntä saman tien.

Iinan perhetilanne kuitenkin muuttui näiden vuosien aikana. Lapsen syntymä tarkoitti sitä, että roolin tekeminen edellyttäisi koko perheen mukanaoloa.

”En olisi ottanut roolia vastaan, jos perheeni ei olisi lähtenyt kuvauksiin mukaan. Poikani on vielä niin pieni, että en voi olla hänestä pitkiä aikoja erossa. Työn tekemisen edellytys oli se, että freelancerina työskentelevä mieheni pystyi lähtemään mukaan ja hoitamaan lasta täysipäiväisesti”, Iina selittää.

Lantioon asti lunta, kännykässä ei kenttää

Arki määräytyi pitkälti sään ja valon ehdoilla, koska niiden mukaan edettiin kuvauksissa. Jos ensimmäinen kohtaus piti kuvata aamuauringon kajossa, Iinan oli herättävä aamukolmelta. Roolissaan hän pääsi lähes päivittäin rämpimään lantioon asti ulottuvassa hangessa, taistelemaan, ja ajamaan moottorikelkalla revontulien loisteessa tuntureihin, joihin ei ole teitä.

Rakkasta oli usein reilusti yli 20 astetta ja kuvauskohteet niin syrjässä, ettei kännykässä ollut kenttää. Perhe joutui lisäksi muuttamaan usein, sillä sarjaa kuvattiin eri puolilla Lappia.

Työn vastapainona oli vapaa-aika, jonka Iina pyhitti perheelleen. Silloin he laittoivat yhdessä ruokaa ja ulkoilivat.

”Ennen kaikkea oli hienoa kokea pohjoisen upea luonto ja luonnonläheinen elämäntapa yhdessä. Tällaista mahdollisuutta ei ehkä tule kuin kerran elämässä”, Iina kertoo.

X