Ile Kallio: ”Olin kompastua Hurriganesin suosioon”
Ile Kallio kertoo, että Hurriganesin kitaristina tuli tunne, että on enemmän kuin muut.
"Aikaa ei voi pysäyttää, elämä antaa aina lisää kokemuksia ja opettaa uutta", Ile Kallio toteaa.
TUNNUSTAN, että syntymäkaupungistani Oulusta ei jäänyt erityistä ajankuvaa, mutta pari kokemusta on jäänyt mieleen. Olin neljävuotias, kun isosiskoni varoitti pakkasella, että älä vaan kosketa kielellä aidan metalliputkea. Tietenkin tein niin ja juutuin kiinni. Sisko juoksi hakemaan apua, mutta minä revin kielen irti ja nieleskelin verta.
ENNUSTAN, että muistan aina muuton kuusivuotiaana Käpylään Helsinkiin. Pihalla oli iso hiekkalaatikko.Menin sinne heti innoissani, mutta muut skidit ajoivat minut pois. Äidin sydän oli särkyä. Se oli kuitenkin vain testi, ja pian olin mukana.
Kun olin 17-vuotias perheeni muutti Kuopioon. Itse päätin jäädä Helsinkiin, koska olin juuri aloittanut iltalukion ja olin töissä postissa. Asuin Kalliossa talossa, jossa huoneistoja kohden oli yhteiset vessat kerroksissa käytävillä. Suihkuja ei ollut koko talossa. Kuusi vuotta kävin päivittäin uimahallissa pesulla, ja uin samalla kilometrin tai puolitoista. Ex-vaimon kanssa saimme kylpyhuoneellisen kaksion Roihuvuoresta. Melkein asuin ammeessa pari ensimmäistä viikkoa.
TUNNUSTAN, että marraskuussa 1968 minulla oli mystinen kokemus: Fleetfood Mac konsertoi Kulttuuritalolla. Bändin jäsenet olivat minulle jumalolentoja. Soitin itsekin jo silloin ja tiesin, että haluan joskus nousta lavalle Suomen ykkösbändin kitaristina.
ENNUSTAN, että Hurriganesin musiikki säilyy, koska se on luonteeltaan universaalia ja ajatonta. Klassikot syntyvät aitoudesta ja energiasta, joka potkii ja toimii. Se sytyttää aina uusia sukupolvia, antaa hyviä fiiliksiä.
Remun kovin ase bändin keulakuvana oli hänen vaativuutensa sekä muita että itseään kohtaan. Hän teki työtä vaistolla, koska ei ollut opiskellut mitään. Hän ei tiennyt, miten olisi pyytänyt jonkin soinnun, mutta kun se löytyi, hän tiesi heti, että se on siinä.
TUNNUSTAN, että en ole koskaan kärsinyt ikäkriisistä. Aikaa ei voi pysäyttää, elämä antaa aina lisää kokemuksia ja opettaa uutta. Miksi siitä ottaisi stressiä?
Ihailen tyyppejä, jotka iästä huolimatta suhtautuvat intohimoisesti musiikkiin ja antavat sen viedä. Bruce Springsteen veti Helsingin Olympiastadionilla yli neljän tunnin konsertin ilman taukoja 62-vuotiaana.
Jeff Beck soitti paremmin kuin koskaan täyttäessään 70 vuotta. The Who-yhtyeen kitaristi-lauluntekijä Pete Townshend, 70, on edelleen mainio. Myös edesmennyt B.B. King oli uskomaton tyyppi.
ENNUSTAN, että en osaa kuvitella aikaa, jolloin en jaksaisi nostaa kitaraa. Soittaminen on kaikki kaikessa.
Rentoudun hyvän elokuvan parissa. Se hetki, kun valot sammuvat ja leffa alkaa. Silloin siirtyy toiseen universumiin. Pidän myös hyvistä live-konserteista. Nautin kävellä metsässä koiramme kanssa. Parhaita hetkiä on olla kotona saunan jälkeen, kenties kylmä olut edessä.
TUNNUSTAN, että olin alussa kompastua Hurriganesin suosioon. Olin tottunut, että kuukauden lopussa ei ollut penniäkään rahaa. Kun Hurriganes oli Suomen ykkösrokkibändi, olimme yhtäkkiä kaikkien lehtien kansissa. Rahaa riitti kitaroihin, kuteisiin ja kaikenlaiseen.
Tuli tunne, että olemme enemmän kuin muut. Serkkuni Ritva haukkui minut pystyyn ja sanoi, että jos muutut tuollaiseksi, en enää halua tuntea sinua. Se oli itsetutkiskelun paikka.
TUNNUSTAN, että yritän olla reilu, mutta aina se ei onnistu. Lisäksi haluan olla hyvä esimerkki viidelle lapselleni. Puolisona haluan tukea toista aina, kun hän sitä tarvitsee.
Oma isäni on minulle hyvin tärkeä ja paras ystäväni. Jos hän esitti jonkun väitteen, johon toisella oli perusteltu toisenlainen mielipide, isä uskalsi muuttaa omaansa. Sen taidon minäkin haluaisin oppia. Huono puoleni on kärsimättömyys.