Ilona Chevakova jätti Salatut Elämät -sarjan: ”Tajusin olevani hukassa”

Näyttelijä Ilona Chevakova kuunteli sydäntään ja jätti pestin suositussa Salatut elämät -sarjassa. Tiukka päätös on jo nyt kantanut hedelmää.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Näyttelijä Ilona Chevakova kuunteli sydäntään ja jätti pestin suositussa Salatut elämät -sarjassa. Tiukka päätös on jo nyt kantanut hedelmää.
Teksti:  Linda Martikainen 

Viime keväänä minulla oli ihan mahtava tilanne elämässä. Minulla oli työpaikka lähellä kotia Salatut elämät -sarjassa, jossa sain tehdä juuri sitä mitä eniten rakastan eli näytellä. Työpaikkana Salatut elämät oli ihan loistava.

Taustalla oli kuitenkin hiljalleen kypsynyt uupumus, jonka saattelemana päätin lopettaa näyttelemisen sarjassa, vaikkei se alkuun ehkä järkevältä tuntunutkaan. Minun oli vain pakko kuunnella itseäni ja sydäntäni.

Olen aina ollut sellainen kiltti tyttö, suorittaja. En käynyt teatterikoulua Suomessa, vaan opiskelin näyttelijäksi Lontoossa ja osittain sen vuoksi olen kokenut, että pärjätäkseni minun pitää tehdä Suomessa kaksinverroin töitä.

Olenkin tehnyt ihan kaikkea: lastenteatteria, sketsejä, elokuvia, opiskelijatuotantoja, mainoksia. Tein vuosia mitä vain, koska halusin saada mahdollisimman paljon kokemusta ja kontakteja.

Teatteriesitysten peruuntuminen oli helpotus

Olin juuri koronapandemian kynnyksellä aloittanut teatterityöt Tampereella. Yhtäkkiä tajusin, että päivät olivat alkaneet pyöriä samaa kehää. Aamulla oli viiden tunnin yöunien jälkeen Salkkari-kuvaukset ja siitä suoraan lähdin junalla esitykseen Tampereelle, jonka jälkeen takaisin kotiin nukkumaan.

Huomasin, että minua alkoi painaa syyllisyys siitä, että näin omaa lastani liian vähän. Se tuntui tosi pahalta.

Kun koronan takia esitykset Tampereella sitten peruuntuivat, rauhoittui tilanne kesäksi. Harmittaa myöntää, mutta se oli tavallaan helpotus minulle, vaikka toki se oli teatterin ja työkavereiden puolesta kamala juttu.

Luulin, että jaksaisin tehdä muitakin töitä, joita näytösten peruttua minulle alkoi tarjoutua. Koska olen aina ollut tosi huono sanomaan ei, minun oli pakko lopulta tehdä päätös: joko keskityn täysillä Salkkareihin tai lopetan.

Päätös helpotti oloa

Päätös ei ollut helppo. Mietin sitä monta päivää ja juttelin siitä mieheni ja ystävieni kanssa. Sarjan tuottaja sanoi minulle ihanasti, että en voi pidätellä lintua, joka haluaa lentää. Hän rauhoitteli minua ja sanoi, että tietäisin kyllä sydämessäni mitä haluaisin tehdä. Lopulta kerroin lopetuspäätöksestäni itkien juuri hänelle.

Ratkaisu lähteä Salkkareista oli lopulta hyvin selvä. Mitään draamaa ei siinä tapahtunut, ahdistavin vaihe oli jo takana päin. Olin jo ennen Salkkareita tajunnut, että potentiaalini näyttelijänä ei ollut päässyt täyteen mittaansa ja tajusin olevani vähän hukassa.

Lähtöni jälkeen ymmärsin tehneeni oikean ratkaisun ja pian sen jälkeen minua pyydettiin mukaan toiseen sarjaan. Päätöksen jälkeen oloni on ollut helpottunut ja rauhallinen. Katunut en ole päivääkään.

Aikaa projekteille ja perheelle

Tänä päivänä nautin erilaisista työprojekteista ja ajasta oman perheeni kanssa. Lapseni täyttää neljä vuotta syksyllä ja olemme aina olleet todella läheisiä. Olen se äiti, joka pussaa lastaan liikaa ja toitottaa koko ajan, että rakastaa.

Uupumuksen kynnyksellä podin äitinä syyllisyyttä työkiireistä ja siitä tuli ihan kamala olo. Onneksi kaikesta oppii ja nyt tiedän, minkä kokoinen kakku on minulle liian iso. Suurin tukeni ja turvani on mieheni Iiro. Hän tuntee minut niin hyvin ja hän osaa aina kysyä ne oikeat kysymykset.

Vähän aikaa sitten tarjolla olisi ollut hyväpalkkainen duuni, mutta mieheni kysyi heti, haluaisinko oikeasti tehdä sitä. Päädyin sanomaan ei. Tämä ammatti on niin ristiriitainen: töitä pitää tehdä, jotta saa palkkaa, mutta samalla omia intohimoja pitää myös kuunnella. Jos on puolivaloilla liikenteessä ei sekään ole reilua muita työkavereita kohtaan.

Lapsi ja asuntolaina sitovat

Täytän heinäkuussa 35 vuotta. Tapasimme mieheni kanssa kuusi vuotta sitten ja muistan silloin miettineeni, oliko tämä nyt sitten tässä? Oliko tässä loppuelämäni kumppani?

Ostimme nopeasti ensimmäisen oman asunnon ja sekin oli pieni kriisin paikka. Se tuntui niin lopulliselta ja pelottavalta. Raskaaksi tultuani ajattelin, että nyt tässä junassa sitten mennään.

Muistan, että meitä jännitti kertoa lähipiirille raskaudesta, kun miehenikin on minua viisi vuotta nuorempi. Jälkeenpäin olen saanut kuulla tehneeni vain hyvää miehelleni! Eroperheen lapsena en välttämättä halua itse naimisiin. Meillä on kuitenkin yhteinen lapsi ja asuntolaina, ne sitovat jo hyvin.

Olen myös tosi realisti elämässä. Tänä päivänä haaveilen hyvien roolien lisäksi eniten vain siitä, että pysyisimme kaikki terveinä. Millään muulla ei ole oikeastaan väliä.

Lue myös: Kiira Korpi palaa hetkeen, jolloin kilpauran lopetuspäätös syntyi: ”Olin lähdössä treeneihin, mutta kehoni ei pystynyt liikkumaan – en saanut itseäni aukaisemaan ovea”

X