Ira Hammermannin omat sukujuuret ulottuvat Ukrainaan: ”Isänisäni pakeni perheensä mukana Suomeen tsaarin Venäjältä”

Ira Hammermannin lapsuus teki hänestä vastuunkantajan. Ei riitä, että omat asiat ovat hyvin, myös muita ihmisiä pitää auttaa tarpeen vaatiessa. Viimeisen vuoden aikana Ira on huolehtinut osaltaan Ukrainasta tulevista pakolaisista.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Juontaja Ira Hammermannin sukujuuret ulottuvat Ukrainaan saakka, sillä hänen isoisänsä isoäiti oli syntynyt Odessassa.

Ira Hammermannin lapsuus teki hänestä vastuunkantajan. Ei riitä, että omat asiat ovat hyvin, myös muita ihmisiä pitää auttaa tarpeen vaatiessa. Viimeisen vuoden aikana Ira on huolehtinut osaltaan Ukrainasta tulevista pakolaisista.
Teksti: Raija Vesala 

Juontaja Ira Hammermann, 54, oppi karuimman kautta kantamaan vastuuta jo lapsuudessaan. Hänen isänsä kuoli äkillisesti, kun hän oli 9-vuotias ja pikkusisko kahdeksan vuotta nuorempi.

”Äidin suru oli tietenkin syvä ja tunsin, että minun on oltava reipas ja autettava äitiä pikkusiskon hoidossa parhaani mukaan. Koin, ettei hän pärjää ilman minun apuani. Lapsuudenkokemukset opettivat kantamaan vastuuta ja huolehtimaan mahdollisuuksien mukaan muista. Ei voi tyytyä vain siihen, että itsellä on kaikki hyvin.”

Perhe sai menetyksen jälkeen apua myös sukulaisilta ja ystäviltä, jolloin Ira oppi kokemuksen kautta toisten antaman avun merkityksen.

”Minulla itsellänikin oli läheinen ystävä, joka oli tukenani ja jolle saatoin purkaa tunteitani. Myös isovanhemmat olivat korvaamaton tuki. Olin ollut aina isän tyttö. Äidinisä yritti parhaansa mukaan korvata isää ja opetti minulle esimerkiksi pianonsoittoa. Silti vuosikausia kuoleman jälkeen oli hetkiä, jolloin kaipasin isää ja olisin halunnut kysyä häneltä neuvoa.”

Tilaa Seura ja jatka lukemista

Tämä artikkeli on tilaajille varattua maksullista sisältöä.

Tilaa Seura Kirjaudu

X