Irwin Goodmanin kirjeet paljastavat rempseitäkin hetkiä nuoren miehen elämästä Saksassa, jonne muusikko lähti Vexi Salmen perässä 1960-luvulla
Ohjaaja Heikki Paavilainen tutki Irwinin historiaa. Hän löysi ystävälle lähetettyjä kirjeitä ja vanhoja vaatteita.
Muusikko Irwin Goodman lähetti vuonna 1961 kirjeitä ystävälleen Saksasta. Kirjeet avaavat nuoren miehen mielenmaisemaa.
Kirjeen loppuun on kirjoitettu kauniilla käsialalla saksaa. Yli 60 vuotta vanhan kirjeen kielioppi ei ole täydellistä, mutta sanoma on selvä: tämä on salainen kirje. Kirjeen Stuttgartista postitti Antti Hammarberg, joka tunnetaan kansan suussa paremmin nimellä Irwin Goodman.
18–19-vuotias Hammarberg lähetti niitä ystävälleen Mauri Lahdelle Hämeenlinnaan. Kirjeitä on kuulemma paljon. Hammarberg lähti Saksaan työskentelemään ystävänsä, (myöhemmin kollegansa) Vexi Salmen innoittamana.
”Vexi meni ensin ja joutui töihin maatilalle, jossa oli helvetin kova kuri. Siellä ei saanut tehdä muuta kuin raataa pienellä palkalla. Vexi karkasi, lähti Stuttgartiin ja meni rahtiterminaaliin töihin. Antti tuli perässä samaan työpaikkaan”, ohjaaja, käsikirjoittaja Heikki Paavilainen kertoo.
Hän on päässyt tutustumaan kirjeisiin ja haastattelemaan Irwinin läheisiä työstäessään uutta musikaalinäytelmäänsä Irwin, joka nähdään tulevana kesänä Suomen kesäteatterissa Valkeakoskella. Kirjeet ovat ensimmäistä kertaa poistuneet vastaanottajansa kodista.
”Ensimmäiset kirjeet ovat suomeksi, viimeisin kirje on kirjoitettu kokonaan saksaksi. Hän oppi kielen työn kautta, kun eli saksalaisessa maailmassa. Se on kirjoitettu saksaksi, jotta äiti ei ymmärtäisi mitä siinä lukee, jos olisi vahingossa nähnyt sen. Ei saanut paljastua, mitä Saksassa oikeasti tapahtui”, Paavilainen sanoo.
Ohjaaja Heikki Paavilainen (vas.) tutki Irwinin elämää valmistautuessaan Irwin-näytelmänsä tekemiseen. Oikealla näyttelijä Joni Leponiemi. © Tommi Tuomi
Työtä, naisia ja olutta
Pääasiassa kirjeissä on kuvauksia tavallisista kuulumisista. Hammarberg esimerkiksi lähetti äidilleen aina matkoiltaan postikortin, joita on kertynyt iso kasa. Varhaisissa, ystävälleen lähettämissään kirjeissä kieli kuitenkin vaihtuu mitä aremmalle alueelle mennään.
”Naisissa on käyty. Kerrottu, että suihinotto maksaa 50 saksanmarkkaa. Yhdessä kirjeessä on perusteellinen kertomus yöstä, jonka jälkeen penis oli niin kipeä, että ei pysty kävelemään kunnolla.”
Heikki Paavilaisesta oli yllättävää, kuinka hintatietoinen Hammarberg oli nuorempana. Hän piti tarkkaa lukua siitä, kuinka paljon mikäkin maksaa. Kun sitä peilaa myöhempien vuosien käyttäytymiseen, sitä voi todella pitää yllätyksenä.
”Vanhempana Antilla ei ollut minkäänlaista tajua rahasta, vaan jätti verot maksamatta. Rahaa tuli ovista ja ikkunoista. Elettiin kuin kuningas, kunnes ulosottomies tuli ja vei kaiken. Tämä toistui monta kertaa elämän aikana.”
Tulevalle kansantaiteilijalle maistui myös olut, jota saksaksi bieriksi kutsutaan. 22. joulukuuta 1961 päivättyyn kirjeeseen Hammarberg on kirjoittanut seuraavaa:
”Ein moment, mä vähän maistan olutta….. äääää…. sinne meni ja hyvää teki joo. – Onhan ne työajat vähän oudot, näin ennen joulua, kun painetaan 32 tuntia vuorokaudessa töitä, mutta saksalainen sananlasku sanoo, ei työtä ilman bieriä. En mä vielä oikein puhu tätä Hitlerin slangia, eli natsien naputusta, mutta kyllä mä jo sujuvasti kuuntelen ja se on jo puoli voittoa.”
Ensin Irwin ja Vexi olivat Saksassa yhdessä, mutta lopulta Irwin jäi yksin, kun Vexi joutui lähtemään Suomeen, armeijan harmaisiin. Paavilainen sanoo, että ensin Hammarberg kantoi varastolla tavaroita ja purki rekkoja, edeten myöhemmin trukkikuskiksi.
”Antti miehistyi saksanvuosien aikana ja sai omaa tahtoa. Saksa teki Antista ja Vexistä rohkeampia, kuin mitä he olisivat olleet ilman. Sieltä se rohkeus ja röyhkeys lähti erityisesti Vexillä lähteä tekemään musabisnestä. Rohkeus Antilla siihen, että kyllä me pärjäämme. Olemme jo niin äijiä, että pärjäämme elämässämme”, Paavilainen sanoo.
Irwin, jota suomalaiset eivät ole nähneet
Irwin-näytelmä kattaa kansantaiteilijan koko elämän, syntymästä hautaan saakka. Itseasiassa näytelmä alkaa jo ennen Hammarbergin syntymää. Kirsti-äidin ja Riitta-vaimon osuus tulee olemaan korostettu, koska naisnäkökulmasta raikulipojan elämää ei ole nähty.
”Äidin vinkkelistä näkee koko elämänkaaren. He olivat todella paljon tekemisissä Antin kanssa koko elämän ajan. He asuivat yhdessä pitkiä aikoja ja Ryysyrantaan tuli oma siipi äidille. Kirsti hoiti myös Antin lapsia”, Heikki Paavilainen kertoo.
Idea näytelmään tuli siitä, kun Paavilainen kuunteli Radio Suomen toivelaulukonserttia. Hämeenkyröläinen soittaja toivoi ikivihreää Maailma on kaunis. Soittaja kertoi tutustuneensa Irwiniin, kun molempien pojat pelasivat samassa junnujoukkueessa jääkiekkoa. Irwin kantoi aina poikansa kassin jäähallille.
”Hetkinen, Irwin kantamassa poikansa jääkiekkokassia? Ajattelin, että suomalaiset eivät kyllä koskaan ole kantaneet päässään tuota mielikuvaa. On unohdettu, että Antti oli kuitenkin isä. Siitä koko vyyhti lähti purkautumaan.”
Paavilainen sai tietää, että toimittaja ja kirjailija Tuomas Marjamäki kirjoitti samaan aikaan Irwinin syksyllä julkaistavaa elämäkertaa Yhdet vielä, Irwin (Docendo). Marjamäki antoi auliisti kirjan luettavaksi ennakkoon, mistä oli apua näytelmän työstämisessä.
Irwinin leski, Riitta, on säästänyt Irwinin jäämistöä. Kuvassa erilaisia kipparilakkeja, joita Irwin piti päässään. © Tommi Tuomi
Kapinallinen, Suomen Che Guevara
Irwinin vetovoima on säilynyt vuodesta toiseen. Muusikkoa muistellaan vielä 30 vuotta kuoleman jälkeen.
”Hän oli kapinallinen. Suomen Che Guevara, josta tuli sankari. Irwin uskalsi olla renttu. Eihän yhteiskuntamme anna kenenkään olla luvan kanssa renttu, vaan se on aina jollain tavalla huono ihminen. Kansa salaa ajatteli, että vitsi kun saisi olla tuollainen. Kun ihmiset ottivat kuppia, he muuttuivat Irwin Goodmaniksi, mitä he eivät selvinpäin uskaltaneet”, Paavilainen pohtii.
Vuonna 2008 Paavilainen ohjasi näytelmän Villit vuodet, joka kertoi Vexi Salmesta. Silloin Joni Leponiemi teki debyyttinsä Irwinin roolissa. Nyt hän palaa Irwinin saappaisiin. Irwin-näytelmän valmistelun aikana Leponiemi pääsi tapaamaan julkisuudesta vetäytyneen Hammarbergin lesken.
”Oli hienoa päästä tapaamaan Riittaa, mutta myös vähän pelottavaa. Onko minulla nyt oikeus esittää miesvainaatasi? Riitta suhtautuu hyvin tähän produktioon ja samalla putosi painolastia, että saan hänenkin puolestaan tämän tehdä. Hän kysyi auliisti tarvitsemmeko vaatetta ja sellaista, siitä on ollut suuri apu”, Joni Leponiemi sanoo.
Ja toden totta – Seurakin pääsi kurkistamaan Irwinin jäämistöön. Käytöstä likaantuneita paitoja ja kipparilakkeja, joista yksi nähtiin Rentun ruusu -albumin kannessa. Leponiemi kiskaisee päällensä farkkutakin ja housut, jotka olivat Hammarbergin päällä tämän kuollessa.
”Tämä farkkutakki oli viimeisellä matkalla päällä”, Paavilainen sanoo hiljaa.
Miltä tuntuu pukea Irwinin vaatteet ylle?
”Onhan tämä kovin erikoista, mutta ei tässä. Veri kiertää ihan samalla tavalla”, Leponiemi vastaa.
Joni Leponiemi nähdään Irwin Goodmanin roolissa Valkeakoskella. Hän puki päällensä farkkutakin ja housut, jotka olivat Irwinin päällä tämän kuollessa. © Tommi Tuomi
Duurissa, mollin maassa
Vastaus Irwinin vuosikymmenten mittaiselle suosiolle saattaa löytyä myös siitä yksinkertaisimmasta: musiikista. Sukupolvi, joille Irwin on merkinnyt jo aikanaan, ei ole hylännyt laulajaa.
”Yllättävää oli, kun 26-vuotiaan poikani kaveripiiri kuuli, että Irwinistä tulee musikaali, niin kaikki sanoivat, että se pitää päästä katsomaan. Minulle oli täysi yllätys, että nuoremmallekin sukupolvelle Irwin on niin tuttu”, Paavilainen sanoo.
Yhteiskunnallisessa sanomassa ja asenteessa voi olla jotakin, mikä tänäkin päivänä kolahtaa. Leponiemi huomauttaa, että materiaali ei nousisi esiin tänä päivänä, jos se ei olisi todella hyvää. Paavilainen hymähtää.
”Muistan, kun olen kuusivuotiaana laulanut mummolassa ”viideltä saunaan ja kuudelta putkaan”. Ovathan ne laulut soineet päässäni käytännössä koko elämäni”, ohjaaja muistelee.
Molemmat nimeävät suosikkikappaleekseen Maailma on kaunis, mutta toteavat, että suosikkilaulu vaihtuu vähän tilanteesta riippuen.
”Suomessa soitettiin mollivoittoista musiikkia ja nämä kaverit pistivät enemmän duurissa menemään. Irwinhän oli mielettömän taitava laulaja, laulaminen svengaa. Kun luulin kuunnelleeni jo kaikki biisit, niin alkuajoilta nousi esiin joitain demoja, kuten Mun on niin kiva olla”, Irwinin saappaisiin hyppäävä Leponiemi sanoo.
Irwin teetti keikoilleen paitoja sekä myyntiin että itsensä päälle. Moni Seuran näkemistä vaatteista oli Irwinin käytössä likaantuneet. © Tommi Tuomi
Empaattinen ja kiltti mies
Irwin-näytelmän tekoprosessin aikana näkemys muusikosta on muuttunut. Miehestä on tullut herkempi, kuin mitä julkisuuskuva aiemmin on esitellyt.
”Irwin Goodman on eri henkilö kuin Antti Hammarberg. Kun Antti oli tulossa illalla keikalta kotiin, niin on aika kuvaavaa, että Riitta huusi ennen kuin avasi oven, että jos siellä on taiteilija Irwin Goodman, niin käänny takaisin, mutta jos siellä on Antti Hammarberg niin tervetuloa”, Paavilainen sanoo.
”Antti oli siviilissä hieno ihminen, erittäin kohtelias ja kiltti. Kaikki keitä olen käynyt jututtamassa, ovat sanoneet, että Antti oli niin empaattinen. Hän ajatteli aina ensin jotakuta muuta ja sitten vasta itseään.”
Mitä kysyisitte Irwiniltä, jos saisitte mahdollisuuden?
”Pääsisinkö saunaan kanssasi. Hänellä saattoi olla viikon saunareissuja. Kun Kari Tapio tuli saunomaan Hämeenkyröön, heillä meni viikko siellä. Joku kävi aina viinakaupassa tankkaamassa ja taas jatkettiin”, ohjaaja Heikki Paavilainen vastaa.
”Ehkä kysyisin, pitäisikö lähteä keikalle”, näyttelijä Joni Leponiemi vastaa.
Vuoden 1991 ensimmäisessä Seurassa julkaistiin Irwin Goodmanin haastattelu, joka todennäköisesti jäi muusikon viimeiseksi. © Otavamedia