Anna-lehti: Isän itsemurha jätti Nina Mikkosen vaille vastauksia – Lapsuustrauma kouli huolehtijan, jonka kohtalo ajoi kuilun partaalle: ”Vahvinkin vaipuu synkkyyteen, kun on oikein ahtaalla”
Isän poismeno jätti Nina Mikkoselle valtavan ikävän. Nyt hänellä ovat sydämellä omaishoitajat ja erityislasten äidit: ”Uskon, että oman tarinani kertomalla voisin auttaa niitä, jotka tulevat perässä.”
Yrittäjä, luennoitsija Nina Mikkonen, 55, kertoo Anna-lehdessä maaliskuisesta illasta vuonna 1977. Äidin 30-vuotispäivät päättyivät vanhempien riitaan keittiössä. Riidan lopuksi Ninan isä ampui itsensä.
Jäljelle jäi suuria kysymyksiä, joihin ei ollut vastauksia.
Isän tyttö jäi keskelle surua ja suurta ikävää
Nina on joutunut pohtimaan isän ratkaisua paljon. Lopullista vastausta hän ei tule koskaan saamaan, mutta uskoo, että isä oli suunnitellut tekoa jo jonkin aikaa.
”Vietin isän kanssa paljon aikaa: sienestimme, marjastimme ja sukuloimme maaseudulla. Hän oli hauska, turvallinen ja rakastava. Ikävöin isää valtavasti”, Nina Mikkonen kertoo Anna-lehdessä.
Ninalle isän tyttönä vanhemman tekoa oli vaikea käsittää.
”En usko, että hän teki sen vain äkkipikaistuksissaan, vaan oli ehkä leikitellyt ajatuksella jo pidempään.”
Perheen trauma teki Ninasta huolehtijan
Ninan lapsuudenkodissa kukin reagoi traumaattiseen tapahtumaan omalla tavallaan.
Äiti hukutti suruaan yhä enemmän alkoholiin. Tuolloin 12-vuotiaasta Ninasta kuoriutui puolestaan pikkuäiti, joka huolehti nuoremmasta veljestä ja hoiti kotitöitä.
Keittiössä Nina vältteli astumasta siihen kohtaan lattiassa, johon isä oli kuollut.
Omat synkät ajatukset auttoivat ymmärtämään isää
Parikymppiselle Ninalle sydänsurut nostivat pintaan synkät ajatukset ensimmäistä kertaa.
”Ihmiselle voi tulla tunne, että ei ole muuta ulospääsyä kuin oman elämänsä päättäminen. Sen tunteen ymmärtää vain toinen joka on kokenut sen saman lamaannuttavan ja voimakkaan tarpeen päästä pois tästä maailmasta.”
Ollessaan itse tummissa vesissä, Nina pystyi jollain tasolla samastumaan isän tuntemuksiin.
”Kun olen itsekin käynyt kuilun partaalla, ymmärrän paremmin isääni ja sitä, kuinka raskaat ajatukset voivat painaa pohjaan kuin kiven.”
Ninan elämänhalu kuitenkin voitti tuolloin. Kului parikymmentä vuotta ennen kuin synkät ajatukset oman elämän päättämisestä ilmaantuivat jälleen mieleen.
”Vahvinkin ihminen vaipuu synkkyyteen, kun on oikein ahtaalla”
Nina toimi miehensä Timo T. A. Mikkosen omaishoitajana kuuden vuoden ajan tämän saatua sairaskohtauksen aina siihen saakka, kunnes puoliso menehtyi tammikuussa 2017.
Arki oli ollut silkkaa huolehtimista: Timosta, pojista Mikaelista ja Matiaksesta, isosta talosta – ja yrityksen veloista.
Nina kertoo, että joinakin päivinä hän teki tarkkoja suunnitelmia siitä, millä tavoin päättäisi oman elämänsä.
”Vahvinkin ihminen vaipuu synkkyyteen, kun on oikein ahtaalla ja painettuna polvilleen, kuten minä silloin olin.”
Lapsuuden trauma suojeli omia poikia uudelta kärsimykseltä
Omasta kokemuksesta Nina tiesi, minkälainen kärsimys lapselle oman vanhemman itsemurha on.
”Uskon, että oma lapsuuteni trauma on estänyt minua tekemästä itsemurhaa. En ole halunnut tuottaa tuskaa, jota itse koin isäni riistäessä hengen itseltään.”
Omaishoitajana toimiessaan Ninalla oli vaikeuksista huolimatta usko siihen, että elämä kääntyy paremmaksi. Hän tarttui pieniin hyviin hetkiin, joita tarjosi sairastuneen puolison myönteinen ja humoristinenkin elämänasenne.
”Timon kohtalo oli kaikkein karmein, mutta tuntuu että hän oli usein meistä positiivisin.”
Puolison kuolema johti syvään masennukseen
Timon kuoleman jälkeen masennus löi päälle isoina aaltoina – voimat olivat lopussa. Samalla Nina häpesi omaa heikkouttaan ja kantoi huolta pojista, jotka olivat menettäneet isänsä.
”Äitinä häpesin itseäni ja tilaani, jossa jäin päiväksi sänkyyn vällyjen alle, kun pojat joutuivat lähtemään kouluun. He olivat kohdanneet kaiken saman, minkä minäkin, mutta heidän oli jaksettava opintielle. Mutta olin niin loppu, että hyvä jos jaksoin hengittää.”
Nina kertoi avoimesti lapsilleen, mitä tunsi tuolloin.
”Sanoin pojille, että lupaan vielä nousta, jos he jaksavat katsoa minua tällaisena vähän aikaa. Mutta sitä ennen minun täytyy saada kerätä itseäni, jotta ymmärrän mitä minulle ja meidän perheellemme tapahtui.”
Pojat vapauttivat Ninan ottamaan kaiken tarvitsemansa ajan ja tilan tervehtymiselle, mikä merkitsi Ninalle paljon.
”Olen kiitollinen siitä, että minulla on ihanat lapset, joilla on sydämen sivistystä.”
”Mielialalääkityksen aloittaminen ei kerro hulluudesta”
Puhuminen ja terapia auttoivat Ninan lopulta takaisin kiinni elämään. Nina kiittää myös Timon henkilökohtaista avustajaa, jonka ansiosta hän haki apua terapian ohella mielialalääkityksestä.
”Timon avustaja sai onneksi minut ymmärtämään, että mielialalääkityksen aloittaminen ei kerro hulluudesta. Älykkäänä ihmisenä hän näki, että lääkityksen saaminen on tärkeää jaksamiselleni ja on koko perheen etu.”
Tällä hetkellä Nina kertoo vointinsa olevan niin hyvä, että lääkkeen annostusta on voitu pienentää.
”Haluaisin päästä siitä kokonaan irti, mutta lopettaminen täytyy tehdä hitaasti ja harkiten.”
Sydämellä omaishoitajat ja erityislasten äidit
Puolison kuolemasta on nyt kulunut runsaat kolme vuotta ja Ninan kalenteri on alkanut hiljalleen täyttyä uusista asioista.
Suurelle yleisölle Nina on näkynyt tänä syksynä Nelosen Suurin pudottaja –kilpailussa, jonka myötä elämään on tullut uutta keveyttä ja virtaa.
Nina on myös alkanut ottaa askelia kohti uutta elämänvaihetta: Sydämellä ovat erityisesti omaishoitajat ja erityislasten äidit, joille Nina on käynyt luennoimassa kokemusasiantuntijan roolissa.
Tulevaisuudessa hän toivoo voivansa pitää luentoja nykyistä enemmän.
”Uskon, että oman tarinani kertomalla voisin auttaa niitä, jotka tulevat perässä. Ehkä se on jatkossa suurin tehtäväni kaiken kokemani jälkeen.”