
Janni Hussi ei kaipaa fitness-uralle: ”Se ei enää ole mua”
Juontaja Janni Hussi vietti hiljaisen kevään, mutta on nyt saanut taas nauttia ripeämmästä työtahdista. Suurin pudottaja Suomi -telkkariohjelman lisäksi Jannia voi kuulla tätä nykyä Radio Suomipopin Aamulypsyssä.
Juontaja Janni Hussin syksyssä on suurin muutos ollut pesti radiossa. ”
Juontaja Janni Hussin avopuoliso, Joel Harkimo, jää nukkumaan kun Hussi lähtee aamulla töihin. Hussi herää puoli viideltä ja yrittää parhaansa mukaan hipsiä vähin äänin ulos.
”Inhoan jos aamulla tulee hirveä kiire. Herään mieluummin pikkuisen aikaisemmin ja teen kaikki jutut rauhassa”, Janni Hussi kertoi Yvette x Pernilla Böckerman -malliston lanseeraustilaisuudessa
Hussin työpäivä radiossa loppuu kymmeneltä, jonka jälkeen hänellä on koko päivä aikaa tehdä mitä vain. Varhaisissa aamuissa on oma tunnelmansa.
”Pidän aamuista ihan hirveästi. Niissä on oma taikansa kun koko kaupunki nukkuu vielä ja kaikki on edessäpäin.”
Janni Hussi ei enää itse kaipaa fitness-uralle.
”Se ei enää ole mua. Se oli silloin se elämänvaihe. Juontaminen, puhetyö ja media-ala kiinnostavat minua ihan äärimmäisen paljon. Siinä haluan kehittyä ja oppia”, hän totesi Box by Postissa järjestetyssä muotishow’ssa.
Yvette x Pernilla Böckerman -malliston lanseeraustilaisuus
Fitnesspäiväkirjoista tuttu fitnessurheilija Pernilla Böckerman iloitsi omasta vaatemallistostaan. ”Fiilis on loistava! Tämä on ollut yli vuoden prosessi.”
Tuore Miss Suomi Viivi Altonen (kesk.) edusti ensimmäisen perintöprinsessan Laura Hautaniemen (oik.) ja toisen perintöprinsessan Noona Pölkin kanssa.
Yvetten kanssa yhteistyötä aiemmin tehnyt yrittäjä Martina Aitolehti on treenannut viime ajat vähän rennommin Nizzassa järjestettäviin triathlon-kisoihin, mutta nyt tahti on kiihtymässä.
”Alle 40 viikkoa on kisoihin. Eiköhän ne järjestetä.”
Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta tuttu tanssinopettaja Kia Lehmuskoski oli luonut catwalkille hienon koreografian. Lehmuskoski tanssi muotishow’ssa myös itse.
Tubettaja Roni Back edusti tilaisuudessa sulkapalloilija-tyttöystävänsä Airi Mikkelän kanssa. ”Olemme mökkeilleet kesällä ja pelanneet lautapelejä. Carcassonne on ykkönen sillä saralla. Roni on parempi, pakko myöntää”, Mikkelä naurahti.
Juontaja Veronica Verho saapui tilaisuuteen sisarpuolensa mummin tekemässä kasvomaskissa. ”Oman isoäidin kanssa olemme suunnitelleet ja tehneet muuten vaatteita. Käymme yhdessä ensin kangaskaupoilla ja sitten suunnittelemme. Se on ollut tosi kivaa.”