Joanna Kuvaja: ”Olen kokenut elämän arvaamattomuuden”
Huomenta Suomen juontaja Joanna Kuvaja, 32, nähdään ruudussa aina iloisena. Hän on kuitenkin kokenut, kuinka jyrkkä alamäki voi olla, jos asiat eivät mene suunnitellusti.
Tunnustan, että olin yllättynyt, kun minua pyydettiin Huomenta Suomen juontajaksi. Jännitti, sillä kahden ja puolen tunnin suorassa lähetyksessä voi sattua mitä vaan. Aviomieheni sanoi, että puhuin ensimmäisessä lähetyksessäni aavistuksen normaalia nopeammin. Hän on todennut aiemmin, että eihän minua jännitä koskaan. Minä vain meen ja teen.
Tunnustan, että unelmoin onnellisuudesta. Haaveilen elämästä, jossa ihmiset ympärilläni ovat onnellisia.
Olen onneksi sellainen arjen taiteilija, että innostun pienistä asioista ja saan ne itselleni isoiksi. Olen nähnyt lähipiirissä elämän yllättävyyttä ja toista laitaa, kun asiat eivät menekään hyvin. Vaikka olen nyt iloinen, olen käynyt teininä vuoden terapiaa ja hankkinut elämäniloa. Nuoruuden poikaystävän äkillinen kuolema opetti minulle elämän arvaamattomuutta.
Elämä on ikuista oppimista ja ihmettelemistä. Minusta ei saa enää pitkän tähtäimen suunnitelijaa eikä pilvilinnojen rakentajaa. Moni ei ymmärrä spontaania ja huoletonta elämäntyyliäni, mutta se ei tee minusta tyhmää.
Tiedän, miten jyrkkää alamäki saattaa olla, jos asiat menevät huonosti. Olen joutunut miettimään, mikä elämän pointti on ja tietoisesti opetellut ajattelemaan positiivisuuden kautta.
Tunnustan, että olen onnekas, kun olen ollut aina terve ja lapseni ovat terveitä. Olen nähnyt lähipiirissäni myös sen, kun lapsi ei synny terveenä.
Juoksin puolimaratonin, kun ystäväni Heidi Sohlberg taisteli rintasyöpää vastaan eikä voinut itse osallistua juoksuun. Mietin, että sytostaatteja en voi Heidin puolesta ottaa, mutta halusin juosta matkan hänen puolestaan ja näyttää, kuinka taistelun jälkeen tullaan voittajana maaliin. Heidi oli mukana kannustamassa minua.
En hae urheilusta fitness-peppua vaan mielihyvää. En ole koskaan halunnut laihduttaa itseäni huippumallin mittoihin, vaan olla terveen ja sporttisen näköinen.
Olen kultaisen keskitien kulkija. Tykkään makeasta, enkä kiellä itseltäni mitään. Tipaton tammikuu ei minulta varmaan onnistuisi, sillä joskus on kiva ottaa lasi tai kolmekin viiniä. Se ei tee minusta alkoholistia. Syön terveellisesti, mutta voisin syödä monipuolisemmin. Toivon, että terveysasioissa ja muutenkin säilyisi terve maalaisjärki.
Tunnustan, että aika menee nykyään ihan liian nopeasti. Vastahan esikoisemme syntyi, ja syksyllä hän jo aloittaa koulun!
En yritä olla täydellinen äidin roolissa niin kuin en muissakaan. Hyväksyn virheet itseltäni ja muilta.
Mietin jo nyt sitä, saako Romeo koulussa kavereita, ja toivon, ettei hän ole koulukiusaaja tai koulukiusattu. Pientä esiesimurkkuilua on jo ilmassa. Lapsi rupeaa kyseenalaistamaan ja haastamaan – ymmärtämään elämää.
Tunnustan, että asiani ovat hyvin, mutta kenenkään ei tarvitse olla minulle kateellinen.
Luotan siihen, että tekevälle löytyy aina töitä. Tiedän hyviä hevostalleja, joille voin mennä töihin, jos televisiotöitä ei jatkossa ole. Olen ollut myös vaatekaupassa töissä. Olen elänyt pienillä rahoilla ja oppinut, että mitään ei saa ilmaiseksi. On oltava valmis tekemään töitä.
Tunnustan, että olen oppinut jaksamiseni rajat kahden lapseni kautta. Onneksi tiedän rajani, enkä vedä överiksi – ainakaan kovin usein. Olen kasvattajana jokseenkin tiukka, mutta minua ärsyttää, jos olen lapsille liian kipakka. Väsyneenä on vaikeampi ymmärtää lapsen kiukkua. Torumisen sijaan pitää myös osata kyseenalaistaa oma käytös.
Tunnustan, että lapset ovat elämäni suurin rikkaus. Vaikka olisin miljonääri, ei lapsia suurempaa rikkautta voi olla.
Täytän lokakuussa 33 vuotta ja pyörittelen päässäni sitä, onko lapsilukumme jo täynnä. Tiesin aina, että jos mahdollista niin haluan enemmän kuin yhden lapsen. Olemme sopineet, että asia päätetään lähivuosien aikana.
Vuoden lopulla joulukuussa olemme olleet mieheni kanssa yhdessä jo kymmenen vuotta. Pitkä parisuhde ei ole aina ruusuista. Elämässä on ollut vaikeitakin aikoja.
Tunnustan, että reilut kymmenen vuotta sitten Italian-vuosinani sukulaiset olivat varmasti huolissaan, että mitähän tuo tyttö meinaa elämällään tehdä. Tuolla se pyörii Italiassa ja hoitelee heppoja. Mutta sekin työ kannatti. Olen tehnyt paljon käytännön asioita, jotka eivät välttämättä koulun penkillä avaudu. Italiassa opin myös italian kielen.
Ennustan, että voisimme vielä joskus asua Italiassa. Välillä minulla on kaipuu Italiaan, ja kun teemme aikuisten reissuja Roomaan, juttelen taksikuskien ja tarjoilijoiden kanssa ummet ja lammet. Italian kulttuuriin persoonani sopii hyvin. Täällä Suomessa olemme pidättyväisempiä.
Kirsi Alm-Siira: ”Jos en nuku tarpeeksi niin helvetti on irti”