Johanna Pakonen: Ero on meille molemmille oikea vaihtoehto

’Täällä on kyhmy”, lääkäri sanoi tutkiessaan instrumentillaan laulaja Johanna Pakosen äänihuulia.

Oli tämän vuoden ensimmäinen päivä ja Johanna istui suu ammollaan päivystävän lääkärin vastaanotolla.

Paniikki iski saman tien. Oli Johanna osannut pelätä jotain vakavaa, mutta ei tätä.

Kyhmy.

Se kuulosti pahaenteiseltä.

”Olin ihan varma, että en laula enää ikinä.”

Edellisenä iltana oli ollut uudenvuoden aatto, ja Johannalla oli ollut keikka. Viimeisen laulun jälkeen häneltä oli lähtenyt ääni kokonaan.

”Kurkusta ei tullut enää äännähdystäkään. Siellä suhisi vain ilma ja rohisi lima. Koko ajan yskitti, ja kurkussa tuntui olevan jokin iso klöntti.”

Lääkäri langetti siltä istumalta Johannalle laulu- ja puhekiellon ja määräsi sairauslomalle. Sairauslomalla hän on vieläkin, aina toukokuun loppuun asti.

Kohtalokkaat seuraukset

Parikymmentä vuotta kestäneen laulajanuransa aikana Johanna on ehtinyt tulla hyväksi tutuksi äänensä kanssa. Hän osaa oikean laulutekniikan ja tietää, kuinka ääntä huolletaan.

Koko viime syksyn hän kuitenkin pelkäsi tosissaan äänensä puolesta.

Syksyn piti olla unelmien täyttymys, sillä hän oli saanut ensimmäisen musikaalikiinnityksensä Rauman kaupunginteatterin Vexi Salmi -musikaaliin Villit vuodet. Hän odotti kokemusta innoissaan.

”Päivittäiset harjoitukset alkoivat elokuussa. Huomasin kuitenkin heti, että teatterin äänitekniikka oli hyvin puutteellinen. Ääni rasittui pahasti jo harjoitusaikana.”

Ongelmat syntyivät äänen riittämättömästä vahvistamisesta ja monitoroinnista. Monitoroinnin tarkoituksena on varmistaa, että esiintyjät kuulevat itsensä ja toisensa.

Musikaaliesityksessä tilanne oli periaatteessa samanlainen kuin Johannan tavallisilla laulukeikoilla: niissäkin Johanna lauloi orkesterin vieressä. Erona oli se, että laulukeikoilla äänen kunnollinen monitorointi on itsestäänselvyys. Teatterissa se ei sitä ollut.

Niinpä Johanna yritti laulaa kovempaa kuin orkesteri ja muut laulajat kuullakseen oman äänensä.

Puheosuudet eivät olleet sen helpompia.

”Puhetta ei vahvistettu mikrofonein. Niinpä myös replikoidessa joutui puskemaan ääntään liian kovaa. Keskustelin moneen otteeseen äänentoiston ongelmista ja siitä, mitä niille voisi tehdä. Lisäksi toimitin heille foniatrian ylilääkärin lausunnon siitä, että monitorointi ja äänen vahvistus ovat välttämättömiä.”

Puutteet luvattiin korjata, mutta asiat eivät muuttuneet.

Sillä oli kohtalokkaat seuraukset Johannalle.

Kierre alkaa

Syksyn mittaan koko Johannan ääntä tuottava elimistö ärtyi liiallisesta kuormituksesta.

Alkoi sairastelukierre.

”Sairastin samanaikaisesti keuhkoputken-, kurkunpään- ja poskiontelon tulehduksia kovan kuumeen kera.”

Teatterissa tilanne ratkaistiin niin, että Johanna käveli ja tanssi kaikki esityksen kolme rooliaan läpi, kuumeessakin. Hänen äänenään toimi kulisseissa sijaisnäyttelijä.

Välillä Johannan vointi koheni ja hän kykeni itse laulamaan ja puhumaan.

Mutta koska teatterin äänitekniikka ei muuttunut, äänen kuormittuminen jatkui. Johanna sairastui aina uudelleen.

Unelmapesti musikaalissa muuttui epätoivoiseksi rämpimiseksi.

”Koin olevani tilanteessa aika yksin. Teatteri ei tehnyt mitään asian ratkaisemiseksi.”

Teatterinjohtaja Harri Natunen ei halua kommentoida Pakosen syytöstä, mutta myöntää, että mikrofonien kanssa oli ongelmia.

”Mikrofonien herkkyydestä johtuen äänen tasoa ei voida nostaa, jotta vältyttäisiin äänen vuoto- ja kierto-ongelmilta”, Natunen sanoo.

Kyhmy rasituksesta

Uusivuosi toi sitten pysähdyksen. Ja hädän.

Odottaessaan pääsyä Turun ylipistolliseen keskussairaalaan foniatrille, Johanna hakeutui heti äänen huoltoon erikoistuneeseen Voice well -klinikkaan Tampereelle.

”Aluksi vain itkin hoidoissa, enkä pelkästään kivusta. Pelotti ihan sikana. Koko elämäni oli kiinni äänestä”, Johanna sanoo.

Intensiivisessä hoidossa jumiutuneita äänentuottolihaksia rentoutettiin ja kuntoutettiin. Kolmessa päivässä klinikalla saatiin Johannan kurkku taas tuottamaan ääntä. Johanna jatkoi kotona äänielinten rentoutusharjoituksia.

Kun hän kolmen viikon kuluttua pääsi puhe- ja äänihäiriöiden erikoislääkärille, foniatrille, tämä totesi, että äänihuulten kyhmy oli hävinnyt. Kyhmy oli ollut ylirasituksen tuottamaa turvotusta, joka nyt oli laskenut. Se oli merkki siitä, että äänihuulten rasitustila oli kuntoutuksen avulla purkautumassa.

Alun perin runsaan kuukauden mittainen sairausloma kuitenkin venyi venymistään. Lääkäri pidensi sitä kevään mittaan vielä pariin otteeseen, koska kurkun paraneminen otti aikaa.

”Olen oppinut kärsivällisyyttä. Aluksi oli vaikea hyväksyä sairausloman pitkittyminen, mutta enää minulla ei ole kiire mihinkään.”

Mykkä äiti

Puhekielto oli arjessa hankalaa. Johannan pienen Nelli-tyttären oli vaikea ymmärtää, miksi äiti ei puhu.

”Tammi–helmikuu meni aika pitkälti niin, että asuin Tampereella hotellissa, että voisin olla hiljaa. Vaikka selitimme tytölle, että äidiltä ei nyt tule ääntä, kaksi ja puolivuotiaan oli vaikea ymmärtää, miksi äiti ei puhu hänelle mitään. Hän kärsi siitä.”

Äidin puhekielto on vieläkin, näin kuukausien päästä, Nellin mielessä.

”Edelleen hän kysyy aamulla ensimmäiseksi: äiti, vieläkö sinulla on kurkku kipeä?”

Miehensä Juha Laihoniemen kanssa Johanna kommunikoi puhekiellon aikana tekstiviestein ja paperilapuin.

”Kotona taidettiin myös nauttia siitä, että olin hiljaa. Kerrankin en komennellut.”

Erota vai jäädä?

Kuukausien sairausloma pysäytti aktiivisesti keikkailevan Johannan elämän monella tasolla.

Johanna ryhtyi summaamaan elämäänsä ylipäätään. Siihen oli nyt aikaa.

”Lähdin pohtimaan syvällisemmin sitä, mitkä asiat omassa elämässäni aiheuttavat lisätaakkaa keholleni. Voisinko tehdä niille asioille jotain helpottaakseni kehon toipumista?”

Oivalluksia alkoi tulla.

”Ymmärsin, että minun täytyy olla itselleni se tärkein ihminen, jotta pystyn tuottamaan hyvää elämää läheisilleni. Minun pitää voida hyvin, saada elää seesteistä ja onnellista elämää, jotta niin voi olla.”

Muuttiko oivallus elämääsi jollain tavalla?

”Erosin ja muutin Ouluun”, Johanna pamauttaa.

Johanna sanoo, että erosta oli miehen kanssa ollut puhetta jo ennen tätä kevättä.

Pari avioitui viisi vuotta sitten, mutta kohtasi pian sen jälkeen raskaan menetyksen, kun heidän esikoislapsensa, kaksospojat, syntyivät ennenaikaisesti ja menehtyivät.

Eron syitä Johanna ei halua julkisesti valottaa.

”Ääniongelmani eivät ole eron syy. Sairauslomani ehkä vain nopeutti prosessia. Oli aikaa pohtia.”

Eroon liittyy myös surua. Johanna sanoo menneensä naimisiin sillä ajatuksella, että ei ikinä eroa.

”Mutta kun nyt vaihtoehtoina oli erota tai jäädä epätyydyttävään ihmissuhteeseen, oli ero se oikea vaihtoehto molempien kannalta.”

Oikeat mittasuhteet

Viikko sitten Johanna osti Oulusta unelma-asunnon.

Remontin jälkeen hän asettuu sinne Nellin kanssa. Välillä tyttö reissaa 500 kilometrin päähän isänsä luo Köyliöön.

”Asunnon kaikkein tärkein puoli on se, että puoli sukua asuu parin kilometrin säteellä.”

Suvun merkitys on tullut Johannalle kevään mittaan yhä tärkeämmäksi. Hän oli nimittäin menettää läheisen kummitätinsä, isänsä siskon. Täti joutui yhtäkkiä teho-osastolle, koska hänen sydämensä pysähtyi ja hengitys lakkasi.

”Lapsena vietin tädin ja hänen perheensä kanssa vähintään yhtä paljon aikaan kuin omassa perheessäni. He ovat minulle edelleen hyvin läheisiä.”

Johanna vietti teholla ja kummisetänsä tukena viikon. Sitten alkoi näyttää, että täti selviää.

”Täti kuntoutuu jo hyvää vauhtia. Tämän kokemuksen rinnalla omat huolet alkoivat tuntua pieniltä. Minulla ei kuitenkaan ollut henki kyseessä.”

Uusi elämä alkaa

Nyt toukokuun puolivälissä Johannan ääni voi jo niin hyvin, että hän uskoo pääsevänsä parin viikon päästä keikoille laulamaan – mutta vain, jos lääkäri antaa luvan.

Laulutauon aikana Johannan oli pakko ajatella myös sitä vaihtoehtoa, että hänen laulunsa olisivat nyt lauletut.

”Jos näin olisi, keksisin jotain muuta. En ole sellainen, että jäisin vellomaan murheeseen. Alan heti miettiä ratkaisua.”

Eniten häntä kismittää ääniepisodissa se, kuinka huonossa asemassa esiintyvät taiteilijat ovat, jos ongelmia ilmaantuu. Heillä ei ole valtaa vaikuttaa terveyttään koskeviin asioihin.

”Olen ollut puoli vuotta tuloitta, koska teatterin työolot aiheuttivat äänen menetyksen.”

”Mutta sitä ei kannata liikaa miettiä. Käämit vain palavat ja olo pahenee.”

Mieluummin hän ajattelee edessä olevaa kesää, jolloin saa opetella uuden elämän kuvioita.

Johanna täytti juuri 39 vuotta. Sekin tuntuu hyvältä.

”Kuulin juuri, että 40-vuotiaana se elämän vasta alkaa.”