Vaarojen varjossa – Kirjailija Joonas Konstig kirjoittaa sodan jälkeisestä keväästä 1945
Joonas Konstigin Vaaran vuodet sijoittuu sodan jälkeiseen yhteiskuntaan, jolloin Suomessa elettiin jännittäviä aikoja. Romaanin tapahtumat ovat osin tosipohjaisia.
Kirjailija Joonas Konstig kertoi toimittaja Marja-Terttu Yli-Sirniölle, kuinka löysi aiheen uuteen romaaniinsa.
Joonas Konstig kirjoitti romaanin Vaaran vuodet, joka viittaa toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, jolloin Suomessa pelättiin, että kommunistit ottaisivat Suomessa vallan.
Aikaisemmin Joonas Konstig on kirjoittanut muun muassa kolme romaania, mutta Vaaran vuodet on ensimmäinen historiallinen romaani Sitä luonnehditaan tositapahtumiin perustuvaksi jännitysromaaniksi. Siinä esiintyy historiallisia henkilöitä ja todellisia tapahtumia.
Miten nimi Vaaran vuodet syntyi?
Hyvä nimihän on tietysti moniulotteinen. Vaaran vuodet oli aluksi työnimi.
Sitten aloin tykästyä siihen, vaikka romaanin tarina ei liiku vuosien jaksossa, vaan se tapahtuu yhden kevään aikana.
Mistä syntyi ajatus kirjoittaa romaani sodan jälkeisestä keväästä 1945?
Olen kotoisin Espoon Kivenlahdesta, ja nuoruudenkotini takapihalta näkyi Kirkkonummi eli entinen Porkkalan vuokra-alue. Silloin en sitä tietenkään ajatellut, mutta nyt keski-ikäistyessä historia on alkanut kiinnostaa.
Kun luin aiheesta, oli aika ällistyttävää tajuta, että jos alkuperäinen sopimus Porkkalan vuokra-alueen palauttamisesta olisi pitänyt, takapihaltamme olisi näkynyt Neuvostoliitto vielä, kun olin lukiossa.
Kun asia tuli puheeksi, kaverini kertoivat, kuinka paikallinen kalastaja oli näyttänyt heille veneensä kaikuluotaimesta veteen upotettuja tukkeja, joilla venäläiset olivat aikoinaan sulkeneet nykyisen Kivenlahden ja Kirkkonummen välisen salmen. Tajusin, että wow, tämähän on tosi kiinnostava aika.
Sodasta on kirjoitettu paljon, mutta kun sota loppuu, alkaa toinen peli. Minusta oli todella kiinnostavaa uppoutua tuon ajan tapahtumiin ja sen aikaiseen maailmaan. Oli myös hirveän hauskaa kirjoittaa trillerimäistä, juonivetoista tekstiä.
Kuinka paljon kirjailijalla on mielestäsi oikeus käyttää ja muunnella historiaa omiin tarkoituksiinsa?
Kirjailijalla pitää olla rohkeutta tehdä niin hyvä kirja kuin mahdollista, mutta myös kunnioitusta faktoja ja oikeita henkilöitä kohtaan. Mutta olivatpa henkilöhahmot fiktiivisiä tai historiallisia, koetan aina ymmärtää heitä, vaikka he tekisivät hullujakin asioita.
Se, mistä tämä romaani lähtee liikkeelle, murha, on minun lisäämäni, mutta valtaosa romaanin päätapahtumista ja monet pienemmätkin pohjaavat tositapahtumiin. Ihan hurjimpia, tosia vakoilutarinoita en edes uskaltanut ottaa mukaan, koska ihmiset saattaisivat ajatella, että tuo ei voi pitää paikkaansa.
Joitakin tapahtumia olen siirtänyt toiseen ajankohtaan, mutta ajattelen, että lukija antaa sen anteeksi. Luotan myös siihen, että lukijat tajuavat tämän olevan fiktiivinen teos.
Totta kai romaanissa voi olla joku asiavirhe, mutta kirjailijalla on runollinen lupa soveltaa.
Joonas Konstig kirjoitti kirjan Ahneet ja viattomat, joka oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja Tiiliskivi-palkinnon saajaksi. Esikoisromaani Kaikki on sanottu sai Gummeruksen Kalle Päätalo -palkinnon 2012. Tommi Tuomi / Otavamedia
Romaanisi Helsinki on hyvin kansainvälinen, mielenkiintoinen ja jännittävä paikka, kuin yksi romaanisi päähenkilöistä. Poliittisten jännitteiden lisäksi myös ihmisten tavallinen arki oli täynnä jännitystä.
Sodan jälkeinen Helsinki oli todella kiinnostava paikka, kuin laboratorio, jossa tarkkailtiin, mitä maailmassa nyt tapahtuu, mitä Stalin tekee, kun rautaesirippua aletaan laskea. Kaupunki oli tuolloin myös todellinen kansainvälisen tiedustelun hot spot, kuuma piste.
Tapahtumien taustalla vaikutti raskas sota. Suomi oli köyhä maa, karjalaisille evakoille pitäisi löytää koti, sotalapset palasivat takaisin Ruotsista. Kaikki halusivat tulla Helsinkiin, jossa oli valtava asuntopula ja asuntoja jaettiin.
Minusta oli kiinnostavaa tuoda tarinaan ulkomaalainen henkilö, englantilainen Helen. Hänen kauttaan Helsinkiä päästään katsomaan muukalaisena, ulkopuolisin silmin.
Ylipäätään kulttuurierot kiinnostavat minua, ulkoa sisäänpäin katseleminen on aina kiinnostavaa.
Mistä syntyi Helenin kiinnostava havainto suomalaisista kodeista: ”He nauttivat valkoisesta pinnasta, vaikka talot tuli pukea, että ne muuttuivat kodikkaiksi.”
Minua kiinnostavat erilaiset asiat, ja sisustus on yksi niistä. Kun muutimme viime vuonna uuteen kotiin, mietimme, miten tästä saisi kodin. Innostuimme tapetoimaan, ja sitten huomasimme, että tämähän näyttää siltä, että asunto on kuin puettu. Pelkkä valkoinen kipsilevyseinä tuntuu ikään kuin odottavan jotain.
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 4/20.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti