Jorma Hynninen meni naimisiin, kun Reetta-vaimon kuolemasta oli vuosi – Uusi vaimo Johanna Tuomi: ”Surun ja kaipauksen ei tarvitse kadota”
Kun Johanna Tuomi sanoi tahdon, tuoreen aviomiehen Jorma Hynnisen Reetta-vaimon kuolemasta oli vähän yli vuosi. Johannasta on luonnollista, että Reetta kulkee mukana parin puheissa ja muistoissa.
Johanna Tuomi on onnellinen siitä, että elämä heitti eteen rakkauden. ”On tärkeää, että on joku, jota rakastaa ja joka huolehtii sitten joskus, jos kunto heikkenee.”
Mennyt on läsnä vanhassa kansakoulussa Leppävirralla: entisestä juhlasalista löytyvät vanhat puolapuut, liitutaulu ja pulpetti, johon mahtuu istumaan rinnakkain.
Luokan seinällä on öljyvärimaalaus Reetta Hynnisestä, baritoni Jorma Hynnisen, 81, edesmenneestä vaimosta.
Jorma osti Kohmasalon kansakoulun kunnalta vuonna 1988 ensimmäisen vaimonsa, edesmenneen Reetta Hynnisen kanssa. Vuonna 1938 valmistuneen kansakoulun kunnostus ja entisöinti oli pariskunnan yhteinen harrastus.
Nyt koulua majoittavat Jorma ja hänen nykyinen vaimonsa, oopperalaulaja Johanna Tuomi, 68.
”Reetta oli ostanut koulun Jorman ollessa esiintymässä Barcelonassa Espanjassa. Hän oli soittanut miehelleen ja kertonut, että kansakoulu on meidän”, Johanna Tuomi kertoo talon ostosta.
”Minun oli helppo kotiutua tänne, vaikka totta kai ympäristö muistutti Jorman menneestä elämästä.”
Lesken rinnalla eläminen on ollut oopperalaulaja ongelmatonta ja mutkatonta. ”Surun ja kaipauksen ei tarvitse kadota”, Johanna Tuomi sanoo. © Harri Mäenpää
Kohtalon ohjaamaa salamarakkautta
Alkukeväästä 2018 Johanna Tuomi sai yllättävän puhelinsoiton. Kollega 30 vuoden takaa otti häneen yhteyttä kuultuaan Johannan radiohaastattelun. Jorma soitti Johannan varapuhelimeen, jota Johanna piti tuskin koskaan päällä. Silloin puhelin oli kuitenkin auki.
”Uskon, että kohtalo puuttui peliin.”
Puhelu johti tapaamiseen Helsingin Kalastajatorpan rantakahvilassa huhtikuussa. Kansallisoopperasta tutuilla kollegoilla oli paljon puhuttavaa. He juttelivat musiikista, yhteisistä tuttavistaan ja kummankin elämäntarinoista. Kun he olivat rupatelleet tunnin verran, Jorma tarttui Johannaa kädestä.
”Hän sanoi, että eiköhän meidän kannattaisi jatkaa elämää yhdessä. Olin hänen kanssaan samaa mieltä.”
Tapaamisen jälkeisen viikon Johanna ja Jorma vaihtoivat tiuhaan tekstiviestejä. Sitten Jorma ajoi hakemaan Johannan Kirkkonummelta luoksensa Leppävirralle. Mukaan lähti myös muuttokuorma.
Kahden kuukauden kuluttua ensimmäisistä treffeistä pariskunta oli naimisissa. Leppävirran kirkkoherra ihmetteli, että näinkö pian he sanovat tahdon. Johannaa vauhti ei hirvittänyt.
”Tiesin jo ensitapaamisellamme, että nyt se on menoa. En tarvinnut miettimisaikaa.”
Kaipaus on sallittua
Jorman vaimo oli menehtynyt syöpään maaliskuussa 2017. Johannaa tulevan puolison leskeys ei mietityttänyt.
”Kaikki tapahtui välillämme niin suurella tunteella, etten kokenut epävarmuutta. Rakastuminen tuntui yhtä huumaavalta kuin nuorena. Minusta tuntui, että Jorma oli valmis uuteen suhteeseen.”
Varmuutta rakkauden alkuun toi myös se, ettei kumpikaan ollut aktiivisesti etsinyt itselleen puolisoa. Päinvastoin Jorma oli ajatellut, että uutta rakkautta ei enää tule.
”Kummallakaan ei ollut tarvetta löytää kumppania. Tuli vain vastaan ihminen, josta ei halunnut enää päästää irti”, Johanna kuvailee.
Jorman leskeys ei ole parisuhteen kipupiste.
”Tämä on meidän avioliittomme, eikä kenenkään muun. Tietenkin Reetta kulkee mukana puheissa ja muistoissa tuon tuosta.”
Johannasta näin kuuluu ollakin.
”Surun ja kaipauksen ei tarvitse kadota. Ihminen, joka on elänyt toisen rinnalla 60 vuotta, ansaitsee tulla muistetuksi päivittäin. Tuntuisi hullulta ajatella, että niin merkittävä asia lakaistaisiin maton alle.”
Johanna ei tuntenut Reettaa läheisesti, mutta he moikkasivat aina, kun tapasivat yhteisissä musiikkialan tilaisuuksissa. Johanna tuntee Reettaa kohtaan ennen kaikkea kiitollisuutta.
”Jorma ei olisi sama mies kuin nyt ilman Reettaa. Nostan hattuani Reetalle. Hän oli erinomainen taloudenpitäjä ja muutenkin suuri apu Jormalle tämän kansainvälisellä uralla. Reetta tarjosi turvasataman Jormalle ja heidän kolmelle lapsellensa.”
Johanna Tuomi ja Jorma Hynninen Roomassa 2019. © Johannan ja Jorman kotialbumi
Pari vie kukat haudalle yhdessä
Pariskunta käy usein Reetan haudalla Leppävirralla. Monesti he lähtevät haudalle Johannan ehdotuksesta.
”Yhdessä käymme ostamassa kukat. Mietimme, mitkä olisivat kauneimmat.”
Johannan mielestä hänen on itsekin hyvä olla aktiivinen ja ottaa Reetta puheeksi.
”Olisihan se aika törkeää, jos aihe olisi minulle tabu. Se tuntuisi siltä kuin kieltäisin Jormalta suurimman osan hänen elämästään.”
Johanna Tuomi ihailee Jorman positiivista ja eteenpäin katsovaa elämänasennetta. Mies ei voivottele menneitä, vaikka luonnollisesti kaipaakin Reettaa.
Johanna pitää itseään intuitiivisena ja empaattisena ihmisenä.
”Ne ovat yleensä melko hyvät työkalut surun kohtaamiseen.”
Pariskunta ei juuri riitele, sillä heissä on paljon samaa. Molemmille on selvää, että autossa kuunnellaan klassista musiikkia ja päivät täytetään mukavilla asioilla. Jos kiista syntyy, se ratkeaa yleensä viidessä minuutissa. Yksikään kiista ei ole liittynyt Jorman leskeyteen.
Johanna Tuomi muutti kolmen viikon seurustelun jälkeen Jorma Hynnisen luo Leppävirralle. ”Koulu oli Jorman ja hänen edesmenneen puolisonsa yhteinen projekti”, Johanna sanoo. © Harri Mäenpää
Entinen on läsnä
Vain muutaman kerran Johanna Tuomi on pyytänyt, että kotona muutettaisiin jotain, joka muistuttaa liikaa Jorman entisestä puolisosta.
Pian Leppävirralle muutettuaan Johanna ehdotti, että seinältä otettaisiin pois Jorman maalaama kuva Reetasta. Johanna koki taulun turhan intiimiksi kotinsa seinällä.
”Aluksi Jorma hämmästyi reaktiotani. Kun selitin Jormalle, miltä minusta tuntuu, hän sanoi, että totta kai otetaan kuva seinältä, jos se tuntuu sinusta pahalta.”
Suurin osa Jorman entisen elämän merkeistä on yhä paikoillaan. Reetan ja Jorman perheen valokuvia ja piirroksia on ennen kaikkea koulun vierashuoneen seinillä.
Johanna ei koe mustasukkaisuutta.
”En voisi mitenkään perustella itselleni sitä, että olisin mustasukkainen ihmiselle, joka on kuollut.”
Hiljalleen vanha kansakoulu on täyttynyt myös Jorman maalaamista uusista tauluista. Niistä katsoo Johanna.
”Ei ole pienintäkään epäilystä siitä, kuka on hänen nykyinen mielitiettynsä. Vierelläni on ihminen, joka rakastaa ja kunnioittaa minua. Olisi hullua, jos rakentaisin asiasta draamaa.”
”Oli helppo kotiutua, vaikka ympäristö muistutti menneestä”, Johanna sanoo. © Johannan ja Jorman kotialbumi
Huumori ja musiikki kantavat
Huumori on pariskunnan elämän kantava voima. Sitä viljellään runsaasti, koska molemmat ovat sanavalmiita. Johanna osaa vastata nopeasti Jorman savolaisen kieroihin sukkeluuksiin. Vaikeistakin asioista voidaan heittää huulta, kun ollaan samalla aaltopituudella.
Kolmen hehtaarin tontilla riittää mieluisia pihapuuhia. Takapihalla tepastelee kanoja. Eläimet ovat tärkeitä molemmille.
”On ihanaa nähdä, kuinka 12-vuotias Onerva-koira on Jorman perään. Onerva nukkuukin Jorman kainalossa. Jormalla oli nuorena spanieli, Jopi, joka kuoli traagisesti jäätyään auton alle. Onerva on Jormalle korjaava kokemus.”
Myös muusikkous yhdistää pariskuntaa. He saattavat keskustella pitkään musiikista ja musisoida yhdessä.
”Meillä on lauluryhmä, johon kuuluu viisi leppävirtalaista pariskuntaa. Kokoonnumme kerran kuussa ja laulamme läpi Kultaista laulukirjaa. On ihanaa päästä jälleen kokoontumaan koronapandemian hellitettyä.”
Lauluryhmä on sama, jossa Jorma ja Reetta kävivät vuosikaudet. Johanna on kokenut alusta alkaen itsensä tervetulleeksi joukkoon.
”Minut otettiin lämpimästi vastaan.”
Johanna ja Jorma tuntevat monia pariskuntia, joissa toinen tai molemmat ovat leskiä.
”Tuntuu hyvältä huomata, ettemme ole millään tavalla poikkeavia. On ihan yleistä löytää rakkaus yksin jäämisen jälkeen.”
Kuparinen mitali on muisto talon edesmenneestä emännästä Reetasta. © Harri Mäenpää
Lopun elämää yhdessä
Johanna Tuomi ja Jorma Hynninen ovat puhuneet siitä, miten asiat järjestetään, kun toisesta aika jättää.
”Tiedostamme ajan kulun ja sen, että harvoin täältä yhtä aikaa lähdetään. Eikä koskaan tiedä, kenen vuoro on lähteä ensimmäisenä.”
Kovin pitkiä keskusteluita aiheesta ei ole kuitenkaan käyty, sillä Johanna ja Jorma elävät tässä ja nyt.
”Haluamme keskittyä elämään, emmekä murehtia tulevia.”
Pariskunta juhli nelivuotishääpäiväänsä kesäkuussa – kahden kesken kansakoululla.
Parisuhteen kipinöivin alkuhuuma on jo hieman hellittänyt, Johannan mukaan onneksi. Rakastumisen ihana tunne kutittaa kuitenkin edelleen vatsanpohjasta.
”Toivon, ettei se koskaan katoa. Minusta on ihanaa ajatella levollisena, että olemme lopun elämämme yhdessä.”
Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 7/22.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti