Jörn Donner kutsui poikaansa erehdykseksi – Otto Gabrielsson sai sivustakatsojan roolin: ”En ole päässyt kunnolla isättömyyden yli”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Otto Gabrielsson opiskelee Solnan kampuksella psykologiaa. Vapaa-aikana juoksemisesta on tullut erottamaton osa hänen elämäänsä.
Otto Gabrielsson opiskelee Solnan kampuksella psykologiaa. Vapaa-aikana juoksemisesta on tullut erottamaton osa hänen elämäänsä. © Magnus Laupa
Otto Gabrielsson tietää miltä tuntuu, kun isä kutsuu poikaansa erehdykseksi. Jörn Donnerin välinpitämättömyys on jättänyt häneen syvät jäljet. Otolla on kuitenkin yksi hyvä neuvo saman kokeneille.

Vuonna 1981 Jörn Donnerille ja ruotsalaiselle elokuvatuottajalle Lisbet Gabrielssonille syntyi poika. Hän sai kasteessa nimekseen Donnerin isoisän mukaan Otto, Otto Gabrielsson.

Se on henkilökohtaisinta, mitä poika isältään koskaan sai.

Kun Donner julkaisi massiivisen elämäkertansa Mammutti (2013), hän uhrasi Otolle vain pari riviä, nekin tylyjä: ”Kaksi ensimmäistä, sattumalta tuotettua 80-luvun lasta olivat erehdyksiä molemmat”.

Otto Gabrielsson ei koskaan ollut isälleen läheinen, mutta nyt hän luki ensi kertaa olleensa ”erehdys”.

Donner oli Oton syntymän aikaan naimisissa Jeannette Bonnierin kanssa. Siitä huolimatta hänelle syntyi samana vuonna toinenkin avioliiton ulkopuolinen lapsi. Siksi Mammutissa puhutaan kahdesta erehdyksestä.

”Oli tuskallista lukea jotain tuollaista, nähdä se mustana valkoisella. Kasvotusten hän ei sellaista koskaan sanonut.”

Otto Gabrielsson ryhtyi itsekin kirjoittamaan ja sitä kautta jäsentämään suhdetta isäänsä. Tekstistä muotoutui lopulta kirja, tai kuten hän itse määrittelee: kirje.

Toukokuun alussa se sai nimen Rikkaruoho – viimeinen kirje isälle (S&S).

Vain huonoja vaihtoehtoja

Lapsena asiat ottaa annettuina, kunnes huomaa, että muilla on jotain mitä itsellä ei.

”Tajusin 7-8 iässä olevan normaalia, että perheessä on isä. Toiset lapset kysyivät, missä sinun isäsi on. Muutin puheenaihetta ja aloin kysellä äidiltä asiasta. Aluksi hän sanoi, että etsimme isän, ikään kuin isä olisi kadonnut.”

Kymmenen vanhana Otto Gabrielsson sai tietää isänsä nimen. Se, kuinka kuuluisa ja kiistelty hahmo Donner oli, selvisi vasta myöhemmin. Gabrielsson tunsi ”kuin olisi kuvitteellisen henkilön lapsi”.

Gabrielssonin äiti otti yhteyttä Donneriin, jolloin tälle selvisi, että poika on kysellyt isästään. Laillisia velvoitteita isyytensä tunnustaneella Donnerilla ei poikaansa kohtaan ollut. Oton äiti oli lapsen synnyttyä allekirjoittanut sopimuksen, joka vapautti Donnerin elatusmaksuista.

”Olin sivustakatsoja”

Yhteydenoton seurauksena Otto vieraili yli kymmenen vuotta kesäisin lyhyesti Donnerin uuden perheen luona Suomessa. Hän tutustui nuorempiin velipuoliinsa Danieliin ja Rafaeliin.

”Oli tuskallista huomata, miten eri lailla hän kohteli minua kuin nuorempia veljiäni. Minua ei koskaan kutsuttu oikeasti mukaan heidän elämäänsä. Olin sivustakatsoja.”

”Jörnin kanssa oleminen todisti sen, että hän ei pitänyt minusta. Ilman häntä oleminen tarkoitti, ettei hän välittänyt. Valittavana oli vain nämä kaksi huonoa vaihtoehtoa.”

Nuoremmilla veljillä oli läsnä oleva ja välittävä isä. Kuitenkin kyse oli samasta ihmisestä.

”Olen sillä tavoin konservatiivinen, että mielestäni lapsella pitää olla sekä isä että äiti tai joka tapauksessa kaksi vanhempaa, mies- tai naispari. Totta kai ilman isää tai äitiä pärjää, mutta oma kasvuni aikuisuuteen olisi ollut normaalimpi, jos läsnä olisi ollut isä.”

”En ollut tärkeysjärjestyksessä korkealla”

Viimeinen vierailu Suomeen tapahtui kesällä 2007. Otto Gabrielsson oli Helsingissä menossa isänsä kanssa savusaunaan, mutta sauna oli suljettu. Donner soitti vaimolleen ja ilmoitti, että nyt he voivat yhdessä mennä Stockmannille ostoksille.

”Minut hän jätti kadulle. Menin heidän asunnolleen ja itkin. Ajattelin, etten voi tulla tänne enää koskaan. Hän kyllä vietti aikaa kanssani, mutta viimeistään silloin selvisi, että en ollut tärkeysjärjestyksessä korkealla.”

”Työ oli isälle palkitsevampaa kuin minun näkemiseni”, Otto Gabrielsson sanoo. 

”Työ oli isälle palkitsevampaa kuin minun näkemiseni”, Otto Gabrielsson sanoo. Magnus Laupa

Asia kävi ilmi myös Donnerin lukuisilla Tukholman-vierailuilla. Hän ei koskaan ottanut yhteyttä samassa kaupungissa asuvaan poikaansa, saati että halusi tavata tätä.

Myöhemmin Gabrielsson maksoi päästäkseen kuulemaan isänsä haastattelua Tukholman Suomen instituuttiin. Tapahtuman yhteydessä isä ja poika tapasivat muodollisesti.

Mammutin ilmestyessä ruotsiksi Gabrielsson meni tilaisuuteen, jossa Donneria jälleen haastateltiin. Kirjan esittelyn jälkeen hän meni nimikirjoituksia jakavan isänsä luo. Gabrielsson kysyi, voisiko saada kirjan. Donner kieltäytyi antamasta sitä.

”Se oli minulle erityinen tapahtuma. Annoin hänelle edellisen kohtaamisen jälkeen ikään kuin toisen tilaisuuden. Hän sanoi, että voit ostaa kirjan. Vierellä ollut kustantajan edustaja totesi, että hinta on nyt edullinen. Hän ei tiennyt, että olin kirjailijan poika. Tuntui pahalta. Kävelin pois.”

Toisille varattu isä

Kirjassa on katkera sävy. Otto Gabrielsson ei löydä isästään eikä hänen tuotannostaan hyviä puolia. Paitsi kuuluisuuden, jolla saattoi tehdä vaikutuksen muihin ihmisiin.

Tammikuussa kuolleen Donnerin hautakiveen Gabrielsson ehdottaa tekstiä: Varattu – älä häiritse.

Gabrielsson olisi mielellään tehnyt töitä isänsä kanssa. Hän ei osaa sanoa mitä, mutta yhteisen tekemisen myötä isä ja poika olisivat voineet tutustua paremmin toisiinsa.
Isän läsnäolon puutteeseen liittyi myös taloudellinen puoli.

”Meillä ei ollut kovin paljon rahaa käytössä, kun olin nuori”, Otto Gabrielsson kertoo.

Teinivuosilta Gabrielsson muistaa kerran, jolloin Donner piipahti vaimonsa kanssa ohimennessään hänen ja äidin luona.

”Tuliaisena he toivat viinerin. Sekään ei ollut minulle ostettu vaan jäänyt heiltä yli. Olisi ollut parempi, jos he eivät olisi tuoneet mitään.”

Otto Gabrielsson oli salaa toivonut tuomiseksi Playstationia. Isällä olisi ollut siihen varaa.

Hän toivoi isän paikkaavan tilanteen viimeistään kuollessaan.

”Kuvittelin todella, että Jörn olisi tasannut tilit, mutta saan perinnöstä vain lakisääteisen osani: pienimmän mahdollisen summan jonka voi saada. Jos laki olisi sallinut, hän tuskin olisi jättänyt minulle mitään.”

Satsaus omaan itseen

Otto Gabrielsson ei ole oikein löytänyt keinoja käsitellä isänsä osoittamaa välinpitämättömyyttä.

”Oli vain kärsittävä itsekseen.”

Gabrielsson opiskelee psykologiaa. Hän vakuuttaa, että syy ei ole isäsuhteen ongelmat vaan kiinnostus ihmismieleen ylipäätään. Gabrielsson ei koe, että olisi opiskelun kautta saanut eväitä traumojensa käsittelyyn.

”Olen kiinnostunut ihmisten käyttäytymisestä, omastanikin. Samoin ajatuksistani ja tunteistani. Isä-asia ei kuitenkaan ole yhteydessä tähän.”

Syiden ja seurausten analysointi ei ole helppoa. Gabrielsson myöntää, että isään liittyvät kysymykset ovat vaikuttaneet hänen henkiseen hyvinvointiinsa. Asiaa on vaikea saada mielestä.

Parasta terapiaa on ollut kirjan kirjoittaminen.

”En ole vieläkään päässyt kunnolla isättömyyden yli, mutta tunnen vahvasti, että kirjoittaminen on auttanut. Huomasin sen, kun isä kuoli. Olin surullinen, olo oli tyhjä, mutta pääsin siitä nopeasti yli. Sureminen oli tapahtunut jo kirjaa kirjoittaessa.”

Samassa tilanteessa olevia eli isää kaipaavia Gabrielsson neuvoo kirjoittamaan. Kaikkien ei tarvitse kirjoittaa kirjaa, mahdollisimman rehellinen kirje isälle riittää. Sitä ei tarvitse lähettää.

”Se on sellaisenaan satsaus omaan itseen.”

"En ole vieläkään päässyt kunnolla isättömyyden yli, mutta tunnen vahvasti, että kirjoittaminen on auttanut."

”En ole vieläkään päässyt kunnolla isättömyyden yli, mutta tunnen vahvasti, että kirjoittaminen on auttanut.” Magnus Laupa

Jäähyväiset isälle

Rikkaruoho-teos oli tarkoitettu pojan jäähyväisiksi isälle. Ajatuksena, että isä lukisi kirjan ja oppisi siitä tuntemaan poikansa. Tammikuussa menehtynyt Jörn Donner ei ehtinyt lukea kirjaa.

”Luulen, että hän olisi suuttunut ja kirjoittanut toisen kirjan vastaukseksi.”

Isän kaipuu on Gabrielssonin mukaan elämänpituinen prosessi. Olisiko asian käsittely ollut helpompaa, jos isä olisi ollut tavallinen matti meikäläinen, jonka nimeen ei olisi toistuvasti törmännyt mediassa. Hän ei osaa sanoa.

Gabrielsson on päättänyt, että hänestä ei tule koskaan isää.

Hän haluaisi olla sataprosenttisesti läsnä oleva, täydellinen isä, mutta tietää, ettei pysty sellaiseen. Kukaan tuskin pystyy. Mutta se tieto ei ole saanut Gabrielssonia muuttamaan mieltään.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkäri-lehdessä 5/20.

Lue myös: Bitte Westerlund miehestään Jörn Donnerista: ”Viime aikoina hän oli yhä kiltimpi – Jörn oli hyvä puoliso ja hyvä isä”

Lue myös: Radikaali vastaveto Edvin Laineen elokuvalle – Seura löysi Jörn Donnerin unohdetut Tuntematon sotilas -filmisuunnitelmat

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X