Juha Sipilän vaimo Minna-Maaria Kotiliedessä: ”Olemme itkeneet Juhan kanssa yhdessä”

Minna-Maaria ja Juha Sipilän perhettä kohtasi suuri suru, kun heidän nuorin poikansa kuoli kaksi vuotta sitten. Kuinka he selvisivät siitä?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Minna-Maaria-Sipilä tapasi tulevan aviomiehensä Juhan seurakunnan nuortenleirillä Kalajoen Kallansaaressa. Minna oli silloin 17-vuotias ja Juha 16-vuotias.

Minna-Maaria ja Juha Sipilän perhettä kohtasi suuri suru, kun heidän nuorin poikansa kuoli kaksi vuotta sitten. Kuinka he selvisivät siitä?
(Päivitetty: )
Teksti:
Ulla Janhonen

Pääministeri Juha Sipilän ja tämän vaimon Minna-Maarian  Tuomo-poika kuoli kaksi vuotta sitten vain 22-vuotiaana. Minna-Maaria Sipilä kertoo torstaina 11.5.2017 Kotiliedessä perheen surusta ja ikävästä.  Tuomo oli perheen viidestä lapsesta nuorin.

Minna-Maaria Sipilä vei poikansa helmikuussa 2015 rutiininomaiseen leikkaukseen, joka meni hyvin. Muutamaa tuntia myöhemmin Tuomo oli kuitenkin lyyhistynyt sairaalaan käytävälle, kun hoitaja oli saattamassa häntä vessaan. Häntä yritettiin elvyttää 45 minuuttia. Kuolinsyy on perheen tiedossa, mutta siitä he eivät halua kertoa.

”Tuntuu lohduttavalta, että sain viedä hänet itse sairaalaan. Synnytin Tuomon siellä, toin kotiin ja sinne minä hänet jätin”, Minna-Maaria Sipilä muistelee.

Kotilieden jutussa Minna-Maaria kertoo, kuinka heti Tuomon kuoleman jälkeen perheen miehet eli  Juha, Tuomon veljet ja Juhan isä veistivät Tuomolle veneen mallisen arkun. Kun arkku oli valmis, Juha kävi sinne makaamaan. Hänen piti varmistaa, että pojan olisi siellä hyvä olla.

Opetteli soittamaan

Minna-Maaria kertoo, kuinka suru on tiivistänyt perhettä ja lähentänyt häntä entisestään miehensä Juhan kanssa. He ovat purkaneet ajatuksiaan sekä toistensa että lastensa kanssa.

Tuomon veljet tekivät hautajaisiin videon tämän elämästä.

”Sitä katsoessamme olemme Juhan kanssa itkeneet yhdessä. Videon katsominen on auttanut surutyössä.”

Ensimmäinen vuosi kuoleman jälkeen oli selviämistä päivästä toiseen, mutta matkan varrella suru muuttuu.

”Vaikka surun rajuus on loiventunut, ikävä ei sammu koskaan.”

Edelleenkin Minna-Maaria ajattelee aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi poikaansa.

Minna-Maaria on helpottanut suruaan myös käymällä soittotunneilla, joilla hän on opetellut soittamaan  Tuomon tenorisaksofinia ja alttoviulua. Tuomo oli paitsi insinööri myös lahjakas muusikko.

Minna-Maaria Sipilän laaja haastattelu 11.5.2017 Kotiliedessä, jossa hän kertoo myös kuinka tapasi 17-vuotiaana tulevan avimiehensä Juha Sipilän ja kuinka lapsettomuus varjosti aluksi nuorenparin elämää. 

Lue myös:

Vaalivoittaja Juha Sipilä kiitti vaimoaan tuesta: Olemme kaikki olleet kovilla

Millainen mies Juha Sipilä oikein on? Lähipiiri kertoo

Miten Riikan ja Junnun elämä on jatkunut esikoispojan kuoleman jälkeen?

 

X