Yli kahden vuoden keikkatauko tuntui, kun Juha Tapio palasi lavoille: ”Harvoin unohdan sanoja, mutta nyt kävi pari kertaa niin”

Kummit Live: Elämä Lapselle -hyväntekeväisyyskonsertti nähtiin syyskuun alkupuolella Tanssin talossa Helsingissä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ennen lavalle astumista laulaja Juha Tapio avaa hengitystä usein pienellä liikuntatuokiolla. ”Pitää olla vähän hengästynyt jo valmiiksi, silloin ääni kulkee.”

Kummit Live: Elämä Lapselle -hyväntekeväisyyskonsertti nähtiin syyskuun alkupuolella Tanssin talossa Helsingissä.
Teksti: Linda Martikainen

Kun laulaja Juha Tapio asteli korona-ajan jälkeen ensimmäisen kerran lavalle juhannuksena, hänestä tuntui aluksi hieman epätietoiselta.

”Sitten tuli kyllä heti sellainen fiilis, että nyt ollaan taas oikeissa töissä”, Juha Tapio sanoi Kummit Live: Elämä Lapselle -hyväntekeväisyyskonsertissa Tanssin talossa Helsingissä.

Kahden ja puolen vuoden tauko keikkailusta oli sen verran pitkä, että konkarin oli pakko palautella mieleen ­sanoja ja säveliä.

”Tosi harvoin unohdan sanoja, mutta nyt kävi pari kertaa keikalla niin. Äkkiä siinä onneksi pääsee takaisin raiteilleen.”

”En vain muistanut keikkailun olevan sellaista”

Kesästä ­Juha Tapiolle on jäänyt mieleen etenkin korvia huumaava yhteislaulu.

”Tuntuu, ettei rumpalin tarvinnut kuin laskea biisi käyntiin, niin yleisö lauloi estoitta kaikki biisit. Joku yhteisöllisyyden kokemus oli niin vahva tai sitten koska edellisestä keikkakesästä oli kulunut se kolme vuotta, en vain muistanut keikkailun olevan sellaista.”

Hän on tehnyt uutta musiikkia sydänverellä. Elossa-biisi valmistui jo keväällä.

Elämä Lapselle -konserttiin Juha Tapio osallistui ensimmäisen kerran vuonna 2003.

”Silloin omat lapseni olivat ihan pieniä. Vanhempi poika on parikymppinen ja muuttanut jo pois kotoa. Toinen on lukiolainen. He ovat minua päätä pidempiä. He ovat hyvin kasvatettuja”, Juha Tapio naurahti.

Millä mielin muut Elämä lapselle -konsertissa?

Konsertissa esiintyneellä laulaja Viivillä on takanaan melkoinen nousukausi ja vauhdikas keikkakesä. © Tiia Ahjotuli

Magic-kappaleen julkaissut laulaja Robin Packalen oli kiitollinen kaikille vieraille, jotka pääsivät mukaan hänen luotsaamaansa Robin – täydellinen ilta -ohjelmaan. Syksyllä on luvassa myös keikkoja pitkin Suomea. © Tiia Ahjotuli

Ramses II elää tällä hetkellä unelmaansa. Laulajan Villieläin-biisi tuli koko kansalle tunnetuksi Leijonien MM-juhlista. Hittibiisin jälkeen artisti tuntee pientä painetta tulevien kappaleiden suhteen. ”Yritän tehdä hommat niin hyvin kuin osaan. Ei sitä hittiä osaa ennustaa etukäteen.”

Kummien konsertissa monena vuotena mukana ollut laulaja Elastinen eli Kimmo Laiho istuu myös Kummien hallituksessa. Kolmen lapsen isä jaksaa tehdä hyvin kaiken keskellä keikkojakin. ”Tämä on ollut elämäntyylini 22 vuotta. Ihmettelen sitä joka vuosi, muttei tee mieli yhtään lopettaa. Nautin siitä, että saan tehdä musaa ja esiintyä.” © Tiia Ahjotuli

Soolouralle lähtevä laulaja Samu Haber odotti vielä Sunrise Avenue -yhtyeensä jäähyväiskiertueen viimeisiä Saksan-keikkoja, mutta sitten onkin jo sivun käännön aika. Haber lähtee pian omille keikoille samalla, kun suomenkielinen albumi julkaistaan. ”Saksan-keikkojen jälkeen on reipas yhdentoista päivän paussi, jolloin vaihdetaan erivärinen t-paita päälle, ja sitten mennään!” © Tiia Ahjotuli

X